Million Dollar Baby (2004)

Ohjannut Clint Eastwood

USA 2004, 132 min.

Draama

Pääosissa: Clint Eastwood, Hilary Swank, Morgan Freeman

 

Girlie, tough ain't enough.

 

Eläkeikää lähentelevä nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunn (Eastwood) on heittämässä pyyhettä kehään, kun hänen salilleen astelee määrätietoinen nuori nainen. Maggie Fitzgerald (Swank) on nyrkkeilynoviisi, mutta mestaruutta janoava Dunn näkee lopulta naisen potentiaalin. Maggien ja Frankien yhteys ei syty ainoastaan jaetusta lajirakkaudesta. Perheen kaipuu ja tulevaisuuden toivottomuus sitoo yksinäiset sielut yhteen, kannustaen heitä tavoittelemaan kultaa ja kunniaa.

Million Dollar Baby kertoo kadonneista isistä ja tyttäristä, amerikkalaisesta unelmasta ja sen epätoivoisen etsimisen realiteeteista. Samalla filmi on ehtaa ja tyylikkään näköistä urheiludraamaa, joka jatkaa muun muassa Rockyn (1976) kunniakkaita perinteitä. Nyrkkeilykehässä on mahdollisuus nousta ryysyistä rikkauksiin, mutta kaiken voi myös menettää hetkessä. Tarinassa korostuvat menneisyyden synnit, joiden painolastista ei pääse eroon edes uutta elämää aloittaessaan.

Neljä Oscaria (mm. paras elokuva) voittanut Million Dollar Baby menestyi aikanaan varsin kiitettävästi ja monet kriitikot nostivat filmin vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Otteluissa on vauhtia, mutta muuten draama on rytmiltään rauhallista ja jättää aikaa moninaisten teemojen käsittelylle ja lankojen solmimiselle. Se on sinänsä ansiokasta, mutta välillä asioita alleviivataan liiankin tehokkaasti. Varsinkin tarinan loppu livahtaa pateettiseksi plörinäksi, vaikka muuten elokuva onnistuukin hyvin välttämään liiallisen melodraaman. Kelvollinen draama, mutta tuskinpa vuotensa paras, saatika sitten Clint Eastwoodin ohjausuran kärkiteoksia.

Pisteytys: 6/10

Un long dimanche de fiançailles ─ Pitkät kihlajaiset (2004)

Ohjannut Jean-Pierre Jeunet

Ranska & USA 2004, 133 min.

Draama, Romantiikka, Mysteeri

Pääosissa: Audrey Tautou, Gaspard Ulliel, Dominique Pinon

Manech loves Mathilde.

Ensimmäinen maailmansota erottaa nuoret rakastavaiset toisistaan. Mathilde (Tautou) saa kotirintamalle suruviestin kihlattunsa Manechin (Ulliel) kuolemasta, mutta ei usko tapahtumaa todeksi. Sinnikkäästi Mathilde ryhtyy selvittämään rakkaansa viimeisiä vaiheita: käy ilmi, että Manech oli yksi viiden kuolemaantuomitun miehen joukkoa, mutta mitä piruparoille todellisuudessa tapahtui?
 

Pitkät kihlajaiset (engl. A Very Long Engagement) on tyylikkäillä väriskaaloilla leikittelevä mysteeri. Mathilden maaseutukoti on kuin keltasävyinen vanha valokuva, kun taas rintamalla värit kylmenevät ja tummuvat. Menneeseen aikaan kurkistetaan kauniisti, mutta tarina rönsyilee liikaa. Mathilden salapoliisityö junnaa liian kauan paikoillaan ja suvantovaiheilta ei säästytä. Epätietoisuuden ja odottelun vaikutelman pitäisi syntyä vähemmälläkin jahkailulla.

 

Vaikka elokuva ehtii väistämättä pitkästyttää, on siinä paljon hyvääkin. Sodan jättämät traumat ja kadonneiden mysteerit olivat täyttä totta suursodan kokeneille, ja tunnelma välittyy koskettavasti. Synkkyyttä ei kaihdeta, mutta elokuvan sävy on silti herttaisesti romanttiseen haaveiluun taipuva, toivoa kasvattava. Pitkät kihlajaiset muistuttaa tehokeinoiltaan saman tekijätiimin hittifilmiä Amelié (2001), vaikka aivan yhtä suureksi menestykseksi tästä filmistä ei ollut. Elokuva keräsi silti hienon palkintosaaliin Césareista ja nappasi Oscar-ehdokkuudet kuvauksesta sekä lavastuksesta.

Pisteytys: 6/10

Sideways (2004)

Ohjannut Alexander Payne

USA 2004, 127 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Paul Giamatti, Thomas Haden Church, Virginia Madsen, Sandra Oh

 

I am not drinking any fucking Merlot!

 

Ystävykset Miles (Giamatti) ja Jack (Church) suuntaavat lomareissulle kohti Kalifornian viinitiloja. Miles on epäonnistunut kirjailija ja avioliittokin päättyi edelleen katkeroittavaan eroon, mutta toiveikas Jack odottaa matkalta suuria kokemuksia: hän on purjehtimassa avioliiton satamaan, mutta haluaa vielä kerran irroitella vieraassa naisseurassa. Kalifornian auringon alta löytyy uusia tuttavuuksia, joiden kanssa miekkosten pysähtyneet elämät nytkähtävät varovaisesti uudenlaisille raiteille.

 

Tasapainoinen draamakomedia on vaihdellen surkuhupaisa ja koskettava. Milesin pohjattomaan ankeuteen on helppo päästä sisälle ja sille on helppoa hymähdellä ymmärtävästi. Elokuvan kaikki mieshahmot ovat parhaimmillaan lähes karikatyyrejä, joiden kautta voi nauraa miehisyydelle, ikäkriiseille, epäonnistumisille ja elämän ikuiselle keskeneräisyydelle. Kaikki näyttelijät ovat erinomaisia tulkitsemaan hahmoja, jotka ovat pieniä nyansseja myöten samaistuttavan tavallisia.

Alexander Paynen (s. 1961) käsikirjoitus palkittiin ansaitusti useilla palkinnoilla, muun muassa Oscarilla ja Baftalla. Arvostelumenestykseksi kohonnut Sideways ei tyytynyt pelkästään keräilemään kriitikoiden kehuja ja palkintoehdokkuuksia. Elokuvan menestyksestä kertoo nimittäin sekin, että Sideways vaikutti jopa viininmyyntiin ja nostatti huomattavasti Kalifornian viiniturismia. Sideways lieneekin parhaimmillaan parin viinilasillisen kera nautittuna ─ rohkenetko kokeilla merlotia?

Pisteytys: 8/10

Aileen: Life and Death of a Serial Killer (2003)

Ohjannut Nick Broomfield & Joan Churchill

Iso-Britannia & USA 2003, 93 min.

Dokumentti, Rikos

 

I'm so fuckin' mad I can't see straight.

 

Dokumentaristi Nick Broomfield teki ensimmäisen Aileen Wuornos -dokumenttinsa 1990-luvun alussa, kun Wuornoksen tekemiä murhia tutkittiin ja hänelle langetettiin kuolemantuomio. Aileen Wuornos eli miten murhaaja markkinoidaan (1992) tarkastelee Wuornoksen surmatöiden motiivia ja valtavaa mediamyllerrystä kauhutekojen ympärillä. Broomfield palasi aiheen pariin vuosikymmentä myöhemmin, yhdessä kuvaaja Joan Churchillin kanssa. Tämä dokumentti jatkaa edellisfilmin teemoja, mutta pohtii aiempaa enemmän kuolemanrangaistuksen eettisyyttä ja vankien kohtelua.

Aileen Wuornos teloitettiin pitkän, vuosikymmenen kestäneen odotuksen jälkeen lokakuussa 2002. Aileen: Life and Death of a Serial Killer asettuu voimakkaasti vastustamaan kuolemanrangaistusta ja vankien kiduttamista, oli rikos sitten mikä tahansa. Broomfield toteaa selväsanaisesti, että Wuornoksen mielenterveys pitäisi tutkia perusteellisesti ja se olisi täytynyt ymmärtää tehdä jo vuonna 1990. Filmi jättää tosin itsessäänkin välillä arveluttavan olon eettisyydestä: Wuornoksen puhetta äänitetään tarkoituksella, kun hän luulee kameroiden olevan suljettuina.

 

Ohjaajien, eritoten Broomfieldin, panos on voimakkaan subjektiivista ja suorastaan tunteellista. Se ei toki ole huono asia, vaan tekee elokuvasta kerronnallisesti kiinnostavan, erityisesti, kun dokumenttia peilaa edeltäjäänsä. Elokuva ei väitäkään pyrkivänsä objektiivisuuteen, vaikka onkin edelleen kiinnostunut Wuornoksen murhien todellisista motiiveista ja tapahtumien kulusta. Filmi on teknisesti laadukkaampi kuin Broomfieldin aiempi Aileen-elokuva, mutta rytmiltään samalla tavalla intensiivinen. Elokuva sai ensi-iltansa keväällä 2003, mutta pääsi kunnolliselle teatterikierrokselleen vasta samoihin aikoihin, kun Aileen-biografia Monster (2003) valtasi valkokankaat. Dokumentti jäi parivaljakosta pienemmälle huomiolle, vaikka kirvoittikin positiivisia arvioita. Yhdysvaltain yhteiskuntaa tarkastelevana filminä teos lienee edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen.

Pisteytys: 6/10

Fahrenheit 9/11 (2004)

Ohjannut Michael Moore

USA 2004, 122 min.

Dokumentti

 

 

Who would want to give up their child? Would you?

 

Fahrenheit 9/11 on Irakin sotaa ja George W. Bushin hallintoa kovasanaisesti ruotiva dokumentti. Elokuva alkaa vedenjakajalta, vuoden 2001 terrori-iskuista, jotka järkyttivät maailmaa. Mitä istuva presidentti Bush touhusi iskujen aikaan? Entä kuinka hänen perhe- ja bisnessuhteensa kietoutuvat syyskuun murhenäytelmiin? Michael Moore kaivaa esiin kiusallisia kysymyksiä ja valikoituja totuuksia, eikä katsojan ole vaikea yhdistellä annettuja johtolankoja Mooren haluamalla tavalla.

 

Mooren tavoitteena on osoittaa, että Irakin sota on ollut silkkaa typeryyttä ja Bushin kaltaiset tollot on saatava pois vallasta. Kärkäs Fahrenheit 9/11 on tyyliltään samaan tapaan ajatuksia herättelevä ja tietoisen provosoiva kuin Mooren edellisteos Bowling for Columbine (2002), mutta vielä subjektiivisempi, tulenpalavampi ja tavoitteellisempi. Tässä elokuvassa Moore pysyy enemmän kuvavirran sivussa, mutta aineisto puhuu täsmälleen hänen haluamallaan tavalla. Fahrenheit 9/11 on kerronnaltaan edeltäjäänsä suoraviivaisempi ja vakavampi, vaikka ironiaa ei säästellä.

Fahrenheit 9/11 ei taatusti miellyttänyt kaikkia tahoja, mutta sen yleisömenestys oli kiistaton. Elokuva on ensimmäinen Kultaisella palmulla palkittu dokumentti, minkä lisäksi mm. George W. Bushin rooli palkittiin riemukkaasti Razziella. Mooren suurin tavoite on sittemmin täyttynyt, sillä Bushin presidenttikausi päättyi lopulta ─ vaikkakin vasta vuonna 2009. Fahrenheit 9/11 on voimakkaasti ajankohtaisdokumentti, ehkä jopa propagandaa, mutta se on katsomisen arvoinen edelleen. Taitavan elokuvakerronnan ohella filmi avartaa kiintoisan näkökulman lähihistoriaan.

Pisteytys: 8/10

Gegen die Wand ─ Suoraan seinään (2004)

Ohjannut Fatih Akin

Saksa & Turkki 2004, 121 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Birol Ünel, Sibel Kekilli

 

Are you strong enough to destroy her life?

Itsetuhoiset Sibel (Kekilli) ja Cahit (Ünel) kohtaavat sairaalassa itsemurhayrityksen apeissa jälkitunnelmissa. Kummankaan elämällä ei ole suuntaa saati toivoa. Masennuksen yhdistämät saksalais-turkkilaiset päättävät lyödä hynttyyt yhteen erinäisten hyötyjen toivossa. Pian parivaljakko astuu avioon, vaikka pelissä ei ole romantiikkaa. Hiljalleen kulissisuhde kasvaa ystävyydeksi ja lopulta hellät tunteet heräävät, mutta sydämet eivät silti kohtaa toisiaan oikeaan aikaan.
 

Fatih Akin (s. 1973) on saksalais-turkkilainen ohjaaja, joka tarkastelee kulttuuriperimäänsä monissa elokuvissaan. Suoraan seinään (engl. Head-On) kertoo rikkonaisista suhteista ja menneisyyden traumoista, mutta myös kahdessa kulttuurissa elämisestä. Vaikka Sibelin ja Cahitin sitoo toisiinsa ainoastaan epätoivo ja turkkilainen tausta, ei heillä ole mitään muuta yhteistä; turkkilaisuuskin on moninaista. Suurin ja keskeisin vastakkainasettelu elokuvassa rakentuu konservatiivisen ja modernin elämänmenon välille, aihio, joka herkästi kohoaa edelleen mieleen Turkkia ajatellessa.

 

Kahden kulttuurin välistä tasapainoa tutkiskellaan oivasti vierailemalla molemmissa maissa. Aluksi Sibel ja Cahit ovat turkkilaisia Saksassa, mutta Turkissa he ovat ensisijaisesti saksalaisia. Harmi, että tarina on välillä melko haparoiva ja hajanainen, sillä siinä on paljon erinomaisia aineksia. Veritehosteita olisi tosin voinut hieman säästelläkin. Hienoisesta kritiikistä huolimatta Suoraan seinään on kiinnostava draama, jota kehuttiin aikanaan vuolaasti varsinkin Saksassa. Berliinin Kultainen karhu viimeisteli tyylikkäästi rosoisen elokuvan menestyksen.

Pisteytys: 7/10

The Aviator ─ Lentäjä (2004)

Ohjannut Martin Scorsese

USA & Saksa 2004, 170 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Cate Blanchett, John C. Reilly

 

The way of the future...

 

Howard Hughes (1905─1976) oli miljardööri, joka omisti elämänsä lentokoneille. Hughes kokeili siipiään insinöörinä, lentäjänä ja elokuvaohjaajana, joiden lisäksi mies muistetaan ekstentrisestä olemuksestaan. Martin Scorsesen Hughes-biografia keskittyy monitaiturimiehen vaiheisiin 1920─1940-luvuilla. Howard Hughes (DiCaprio) takoo ennätyksiä lippuluukuilla ja ilmatilassa, mutta menestyksekästä elämää korventavat lapsuusajan pelot ja pakko-oireinen häiriö.

Leonardo DiCaprion tulkitsema Hughes on monitahoinen persoona: ärsyttävä ja vähän niljakas, mutta myös ihailtava ja sääliä herättävä mies, joka sulkeutuu tiukasti omaan kuoreensa. Filmin tähdeksi nousee ehdottomasti valloittavaa Katharine Hepburnia näyttelevä Cate Blanchett. Mikä loistelias karikatyyri! Toinen mestari tarinan takana on Oscar-palkittu Thelma Schoonmaker, jonka leikkaukset rytmittävät hieman liiankin pitkästä filmistä saumattoman kokonaisuuden. Elokuvaa täytyy lisäksi kehaista tyylikkäästä, tarkasti hiotusta ajankuvastaan ja kuvauksestaan.

Lentäjä oli vuotensa Oscar-magneetti, joka nappasi sekä eniten ehdokkuuksia (11) että voittoja (5). Parhaan elokuvan pystiä filmi ei saanut, mutta eritoten Blanchettin ja Schoonmakerin palkinnot tulivat kyllä oikeaan osoitteeseen. Vaikka Lentäjä on näyttävä kokonaisuus, se ei kohoa aivan Martin Scorsesen parhaiden draamojen rinnalle. Tarina tuntuu hetkittäin hieman hajanaiselta ja idea on hukassa, eikä katsojakaan aina aivan pääse kiinni Hughesin ajatuksenjuoksuun. Viihdyttävänä aikamatkana teos on silti ehdottomasti näkemisen väärti.

Pisteytys: 7/10

Collateral ─ väärä aika, väärä paikka (2004)

Ohjannut Michael Mann

USA 2004, 120 min.

Toiminta, Rikos, Trilleri

Pääosissa: Jamie Foxx, Tom Cruise

 

Take comfort in knowing you never had a choice.

 

Tavallisen taksikuskin Maxin (Foxx) elämä junnaa armottomasti paikallaan, kunnes yksi ainoa asiakas pistää kaiken sekaisin. Kylmähermoinen palkkamurhaaja Vincent (Cruise) hyppää Maxin kyytiin, ja pian kuskia viedään: Vincentin listalla on viisi nimeä ja aikaa on vain tämä yö. Michael Mannin toimintaelokuvassa tempo kasvaa asteittain, panokset kovenevat ja sivulliseksi joutunut taksikuski imetään yhä syvemmälle murhayön hektisiin tapahtumiin.

Onnistuneen rytmikkääksi käsikirjoitettu Collateral on erinomaista toimintaviihdettä, joka kasvaa loppua kohden hikiseksi sekuntipeliksi. Elokuva ehtii alkaa mukavan verkkaisesti ja tuudittaa katsojan Los Angelesin öiseen tunnelmaan. Taksikuski-Max edustaa yksinäisten miljoonakaupunkia, jossa kanssa-asujat jäävät vieraiksi. Onko muutamalla luodillakaan väliä? Uinuvassa kaupungissa ajeleva Max on itsekin kuin koomassa, mutta Vincentin herätys sysää Maxin elämälle uuden suunnan.

Collateral oli aikansa yleisö- ja arvostelumenestys, joka keräsi kiitosta varsinkin tyylikkäästä digitaalikuvauksestaan. Yömaisemat on kiistatta taltioitu taitavasti. Samoin näyttelijäsuoritukset ovat ansainneet kehunsa: Jamie Foxxin tunneskaalaa täydentää Tom Cruisen kylmänviileä tappajarooli, joka on tarkoituksellisen jäykkä ja etäinen. Dialogivetoisessa tarinassa on pieniä heikkoja hetkiä, mutta niistä viis, sillä Maxin ja Vincentin kyydissä yö kuluu kuin siivillä.

Pisteytys: 8/10

The Passion of the Christ (2004)

Ohjannut Mel Gibson

USA 2004, 127 min.

Draama

Pääosissa: Jim Caviezel, Monica Bellucci, Francesco De Vito

 

Forgive them, Father. They know not what they do.

 

The Passion of the Christ on elokuva Jeesuksen (Caviezel) viimeisestä vuorokaudesta, petollisista opetuslapsista ja piinallisesta vaelluksesta ristiinnaulittavaksi Golgatalle. Mel Gibson on halunnut elokuvallaan pyrkiä mahdollisimman realistiseen kuvaukseen, mikä on melko mahtipontinen ja vaikeasti saavutettava tavoite. Aitouden pyrkimys vesittyy väkisinkin ehdaksi Hollywoodiksi: viulukonsertto soi ja valkoinen Jeesus taivaltaa kohti turmiota.

 

Kaksituntiseen elokuvaan on ripeästi tiivistetty 12 tapahtumarikasta tuntia, mutta siitä huolimatta The Passion of the Christ on tuskastuttavan hidastempoista Via Dolorosaa. Alkuun raju väkivalta puistattaa, mutta ennen pitkää siihenkin turtuu. Verta ja kidutusta ei todellakaan säästellä, minkä vuoksi filmi on vastaanottanut melkoisesti kritiikkiä. Vielä enemmän elokuva herätti aikanaan kohua antisemitismiepäilyjen vuoksi. Kaikesta huolimatta The Passion of the Christ oli aikanaan suuri yleisömenestys, jopa ilmestymisvuotensa 5. katsotuin filmi. 1001-listalla Gibsonin Jeesus on kokenut jo kaksinkertaisen ylösnousemuksen; viimeksi elokuva poistettiin vuonna 2012.

The Passion of the Christ ei saa minulta ylistyssanoja, mutta on filmissä kiistattomat ansionsakin: autenttinen kieli on sinänsä erittäin hieno lisä tarinaan ja elokuva on leikattu niin rytmikkäästi kuin vain mahdollista. Luultavasti Kristuksen kärsimysnäytelmä puhuttelee paremmin, jos kristinuskon kokee itselleen läheiseksi tai mikäli suhtautuu siihen samalla tulenpalavalla tunteella kuin Gibson. Ohjaaja on sittemmin kaavaillut filmille jatko-osaa, joka kenties seuraisi Jeesuksen hetkiä ristiinnaulitsemisen jälkeen. Viimeisimmän tiedon mukaan jatko-osan teko on käynnistynyt alkuvuodesta 2023.

Pisteytys: 3/10

Osama (2003)

Ohjannut Siddiq Barmak

Afganistan 2003, 83 min.

Draama

Pääosissa: Marina Golbahari, Zubaida Sahar, Mohammad Arif Herati

 

I cannot forget, but i can forgive.

 

Taleban-valtakauden sorto ajaa Afganistanin naiset ahtaalle. Nuori tyttö (Golbahari) joutuu tekeytymään pojaksi, sillä perheessä ei ole ketään miestä hankkimassa elantoa ja hoitamassa juoksevia asioita. Pian ulkopuolisten epäilykset heräävät ja salailu muuttuu aina vain vaikeammaksi. Lohduton kertomus ei jätä rahtustakaan toivoa, ei edes historiallisuutensa vuoksi: naisten asema nykypäivän Afganistanissa on yhtä surullinen.

Osama on ensimmäinen afganistanilainen elokuva sitten Talebanin ensimmäisen valtakauden (1996─2001). Tarina kuvaa taakse jääneen sorron aikoja ja moni varmasti toivoi, että filmin kuvaamat tapahtumat todella olisivat jo jääneet menneisyyteen. Mutta kuinka ollakaan, ensin sota jatkui kaksi vuosikymmentä ja nyt Taliban on vallassa taas. Siksi Osama on jälleen ajankohtainen kuva Afganistanin synkistä ajoista. Ilmestyessään elokuva oli Afganistanissa valtavan suosittu ja keräsi erinomaisesti näkyvyyttä maailmalla.

 

Kerronnaltaan Osama on realistinen draama: näyttelijät ovat Kabulin kaduilta poimittuja amatöörejä ja itse tarinakin perustuu lehtijutusta löytyneeseen tositapahtumaan. Kerronnassa on symboliikkaa, sillä yhden nimettömäksi jäävän tytön kautta Osama kuvaa koko maan naisväestön kohtalonhetkiä. Vasta poikana tytöllä on nimi, kasvot ja asema, mutta tyttönä hän menettää kaiken. Kertomus ei sorru missään vaiheessa mustavalkoisuuteen, ja onneksi nuoren tytön maailmassa on hyviäkin miehiä. Tyrannimaisen hallinnon edessä hekin ovat lopulta voimattomia

Pisteytys: 8/10

I Know Where I'm Going! ─ Myrskyöitä (1945)

Ohjannut Michael Powell & Emeric Pressburger

Iso-Britannia 1945, 92 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Wendy Hiller, Roger Livesey

 

I'm going to an island called Kiloran.

Joan Webster (Hiller) on määrätietoinen nainen, joka on vakaasti päättänyt mennä naimisiin. Mies löytyy kaukaa Skotlannin rannikolta, joten Joanin on ainoastaan pakattava tavaransa häämekkoa myöten ja matkattava kohti uutta kotiseutua. Reissu tyssää Mullin saarelle, sillä päiväkausia raivoava myrsky estää kaiken merenkulun. Riehuvat luonnonvoimat rauhoittavat hermostuksissaan kihisevän Joanin, joka saa yllättäen hieman aikaa pohdiskella, mitä hän todella haluaa.

Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin kerronta on ilahduttavan yllättävää, upeasti rytmitettyä ja kaikkinensa viehättävää seurattavaa. Wendy Hiller tulkitsee vahvatahtoista Joania täsmällisen taitavasti ja sivuhenkilöiden kavalkadista löytyy Joanin seuraksi monta vekkulia hahmoa. Skotlannin sumuiset ja jylhät näkymät äänimaisemineen on taltioitu tunnelmallisesti ja eläväisesti, lopun myrskyävästä merestä puhumattakaan. Koko elokuva on skottiromantiikkaa parhaimmillaan!

1001-listaa on siunattu viidellä Powell & Pressburger -parivaljakon nerokkaalla elokuvalla. Tämä on niistä ainoa mustavalkoinen, mutta muutoin tunnelmaltaan ja tyylikeinoiltaan selvästi samaa kavalkadia toisten kanssa. Myrskyöitä oli tarkoitus kuvata Technicolorina, mutta tekniset vaikeudet pakottivat perinteisempään kuvaustapaan. Se ei kuitenkaan heikennä elokuvaa rahtustakaan, sillä sumun ja myrskyn jylhät kontrastit korostuvat ehkä jopa paremmin mustavalkokuvassa. Aikansa yleisömenestys viehättää ja viihdyttää edelleen erinomaisesti.

Pisteytys: 8/10

Lost in Translation (2003)

Ohjannut Sofia Coppola

USA & Japani 2003, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Bill Murray, Scarlett Johansson

I just don't know what I'm supposed to be.

Tokiolaisessa luksushotellissa valvotaan. Elokuvatähti Bob Harris (Murray) on Japanissa kuvaamassa viskimainoksia, mutta kärsii yksinäisyydestä ja unettomuudesta. Hotellin baarissa Bob tapaa Charlotten (Johansson), joka tappaa aikaa odotellessaan valokuvaajamiehensä keikkaputken päättymistä. Kaksikon välille syntyy öinen ystävyys: kumpikin on on tullut elämässään taitekohtaan, jota ympäröivän kulttuurin vieraus entisestään korostaa. Eksyminen on mukavampaa yhdessä.

Lost in Translation on unenomainen välitila jossain yksinäisyyteen vetäytymisen ja toisen ihmisen kaipuun rajalla. Hotellissa elämisen limbo on täydellinen tila kertomukselle, jossa koetaan irrallisuutta maailmasta, arjesta ja omasta itsestä. Elokuva täyttyy välinpitämättömästä haahuilusta ja vetelehtimisestä, mutta tylsyys on kerronnasta kaukana. Harhailua taitavasti tunnelmoiva Lost in Translation jättää miellyttävästi tilaa erilaisille tulkinnoille ja pohdinnoille, joita päähenkilöiden matkassa vellominen herättää.

 

Sofia Coppolan (s. 1971) elokuvaura alkoi verrattain varhain, sillä hänen isänsä Francis Ford Coppola nosti mieluusti tyttärensä pieniin rooleihin elokuvissaan. Nuorempi Coppola seurasi lopulta isänsä jalanjälkiä ohjaajanpallille; Lost in Translation on vasta Coppolan toinen kokopitkä ohjaustyö. Kriitikot ottivat elokuvan vastaan mielihyvin ja Coppolalle ojennettiin parhaan käsikirjoituksen Oscar. Kerronta on tunnelmallista, hauskaa, haikeaa ja hetkittäin sydänalaa lämmittävää. Taitavaa tarinaa tukevat rooleihinsa loistavasti istuvat näyttelijät, tyylikäs kuvavirta ja täydellisen unelias soundtrack.

Pisteytys: 9/10

Helmikuun elokuvat 2023

The Banshees of Inisherin
Ohjannut Martin McDonagh

Iso-Britannia, USA & Irlanti 2022, 114 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Colin Farrell, Brendan Gleeson, Kerry Condon

 

 

Kahden jäärän ystävyys menee odottamattomalle tauolle pienellä irlantilaissaarella. Inisherinillä ei ole tarjottavanaan juuri muuta kuin komeita maisemia ja pubi-iltojen iloja, mutta siitäkin saadaan aikaiseksi aimo annos arkista draamaa sekä huumoria, joka on välillä aika pikimustaa. Tarinassa on ansionsa, vaikkei sen rytmi aivan valloittanut minua puolelleen. Hahmot sen sijaan ovat loistavia ja näyttelijät samaten. Baftoissa ja monissa muissakin gaaloissa palkittu filmi on kerännyt yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva).

Pisteytys: 7/10

Bardo, falsa crónica de unas cuantas verdades -

Bardo: False Chronicle of a Handful of Truths

Ohjannut Alejandro G. Iñarritu

Meksiko 2022, 159 min.

Draama, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Daniel Giménez Cacho, Griselda Siciliani

 

 

Miehen (Cacho) eksistentiaalinen kriisi purkautuu surrealistisina unikuvina. Bardo kuulostaa ideansa puolesta Federico Felliniltä ja muistuttaa ulkoisesti hieman Alejandro Jodorowskya, mutta on silti aivan omanlaisensa. Lopputulemana on näyttävä ja sympaattinen kertomus kahdessa kulttuurissa elämisestä. Aihe on kiinnostava ja parhaimmillaan visuaalisesti ihastuttava, mutta liian pitkäksi venytetty tarina haahuilee välillä kyllästymiseen asti.

Pisteytys: 7/10

 

The Elephant Whisperers
Ohjannut Kartiki Gonsalves

Intia 2022, 41 min.

Dokumentti, Lyhytelokuva

 

 

 

 

Oscar-ehdokkaaksi noussut lyhytdokumentti seuraa intialaista pariskuntaa, joka hoivaa orpoja norsunpoikasia. Sympaattinen tunnelataus virittyy hieman yli äyräiden, vaikka filmi toki on herttainen kuvaus ihmisen ja eläimen suhteesta. Norsuja palvotaan jumalina, niillä ratsastetaan (vaikka nykyään tiedetään, ettei saisi) ja niitä hoivataan kuin menetettyjä ihmislapsia. Ehkäpä aiheesta olisi saanut irti vielä hieman enemmänkin.

Pisteytys: 6/10

 

She Said

Ohjannut Maria Schrader

USA & Japani 2022, 129 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Zoe Kazan, Carey Mulligan

Vetävä #metoo-draama kertoo New York Timesin toimittajista Jodi Kantorista (Kazan) ja Megan Twoheysta (Mulligan), jotka kaivoivat Harvey Weinsteinin likakaivon salat julkisuuteen. She Said on terävästi ohjattu filmi, jonka päätähdet tekevät taitavaa työtä raudanlujina ammattilaisina. Tarinakaava väsymättömistä toimittajista on sinänsä tuttu ja perinteinen, mutta aihe on uusi ja ajankohtaista lähihistoriaa. Vaikka lopputuloksen tietää, jännitystä ei puutu!

Pisteytys: 8/10

Funny Face - Rakastunut Pariisissa

Ohjannut Stanley Donen

USA 1957, 103 min.

Romantiikka, Komedia, Musikaali

Pääosissa: Audrey Hepburn, Fred Astaire, Kay Thompson

Filosofiasta kiinnostunut lukutoukka Jo Stockton (Hepburn) napataan muotilehden uudeksi kasvoksi Pariisiin. Siellä leimahtaa lempi kuvaaja Dick Averyn (Astaire) kanssa, ja pian parivaljakko steppaa kohti onnea. Romanssi ei ole kovin ikimuistoinen ja tarina on pöhkö, mutta tanssikohtaukset ovat upeita. Samaten silmäniloa tuovat kuvavirran väriloisto ja komea puvustus.

Pisteytys: 6/10

Foreign Correspondent - Ulkomaankirjeenvaihtaja

Ohjannut Alfred Hitchcock

USA 1940, 120 min.

Trilleri, Jännitys, Sota

Pääosissa: Joel McCrea, Laraine Day, Herbert Marshall

 

 

 

 

Yhdysvaltalainen toimittaja John Jones (McCrea) lähtee kuohuvaan Eurooppaan metsästämään meheviä jymyjuttuja, mutta sotkeutuukin vakoojien juoniin. Elokuvassa on perusvarmaa Alfred Hitchcockin huumoria ja jännitystä, vaikkei filmi olekaan aivan ohjaajan terävintä kärkeä. Sota-ajan propaganda ja ajankuva tuovat tarinaan kiinnostavan lisävärinsä.

Pisteytys: 7/10