12. luukku: 60 vuotta sitten (Kleopatra, 1963)

You're not supposed to look at me. No one is.

 

Elokuvavuoden 1963 ikonisimpia klassikkoteoksia ovat muun muassa Alfred Hitchcockin hyytävä Linnut (1963), Federico Fellinin unenomainen 8½ (1963) ja Kultaisella palmulla palkittu Tiikerikissa (1963). Sen sijaan ajan villiin underground-huumaan viettelee Scorpio Rising (1963) ja B-leffojen kiehtovia maisemia maalailee mystinen Shokkikäytävä (1963).

Aikansa elokuvatapauksia olivat, lipputuloissa mitaten, päivän elokuva Kleopatra ja edellisvuoden lopuilla ensi-iltansa saanut western Näin voitettiin Villi Länsi (1962). Kassamagneettien kärkeä kärkkyi eilisessä luukussa ilkamoinut Tom Jones (1963), tuo vuotensa Oscar-pystien kahmija. Nyt aikakoneen matka vie 1960-luvun Hollywoodin lavasteloistoon sekä Roomaan ja Egyptiin aikojen taa. Vai kertooko historialliseen miljööseen sijoittuva elokuva kuitenkin enemmän tekoajastaan?

 

 

Cleopatra - Kleopatra
Ohjannut Joseph L. Mankiewicz

USA, Sveitsi & Iso-Britannia 1963, 251 min.

Historia, Biografia, Draama

Pääosissa: Elizabeth Taylor, Richard Burton, Rex Harrison

 

 

 

 

Egyptin kuningatar Kleopatra VII (Taylor) hallitsi maataan pari vuosikymmentä, ennen kuin surmasi itsensä vuonna 40 ennen ajanlaskun alkua. Jälkipolvet muistavat kuningattaren paitsi tarumaisesta kauneudestaan, häikäilemättömästä tavastaan hallita ja vastustaa Rooman valloitusaikeita. Kleopatra perustuu lähtökohdiltaan aikansa tietämykseen todellisen kuningattaren vaiheista, mutta tarina on kuorrutettu fiktiolla. Taisto Egyptin herruudesta maustuu lemmenleikeillä, joita kuningatar harrastaa roomalaishallitsijoiden Julius Caesarin (Harrison) ja Marcus Antoniuksen (Burton) kanssa.

Kleopatra edustaa aikansa massiivisten historiafilmien huumaa. Tuotantoprosessissa kuluja ei säästelty ja kymmenien miljoonien budjetti oli valtava. Alun perin kaksiosaiseksi suunniteltu elokuva typistyi lopulta "vain" muutaman tunnin spektaakkeliksi, josta valtaosa jäi leikkauspöydälle. Siitä johtuu se, että tarinan rytmi on pahasti hukassa. Patsastelevaa kerrontaa on vaikea kehua, mutta rahat eivät kuitenkaan menneet aivan hukkaan: elokuva on visuaalisesti näyttävä ja kokeneet näyttelijät taitavia.

 

Joseph L. Mankiewiczin murheenkryyni on melkoinen kärsimysnäytelmä katsottavaksi, mutta on filmissä kiehtoviakin piirteitä. Kiinnostavimmillaan Kleopatra on kuvatessaan aikansa Hollywoodia.  Historialliset suurelokuvat olivat aikanaan suosiossa, mutta yksi elokuvan vetonauloista taisi kuitenkin olla supertähti Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin tosielämän romanssi. Kaikki ajankuva ei ole järin mairittelevaa: kuten monissa muissakin aikansa historiallisissa filmeissä (esim. Ben-Hur, 1959 tai Arabian Lawrence, 1962) valkoiset näyttelijät ovat pääosissa, kun taas mustat tai ruskeat ihmiset ovat kelvanneet vain orjiksi ja kulisseiksi. Aikalaistodellisuuden heijastumaa sekin, valitettavasti.

Pisteytys: 4/10

The Barefoot Contessa - Paljasjalkakreivitär (1954)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA & Italia 1954, 128 min.
Draama
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ava Gardner, Edmond O'Brien, Rossano Brazzi

If you can act, I can help you. If you can't, nobody can teach you.

Parhaat päivänsä nähnyt elokuvaohjaaja Harry Dawes (Bogart) on joutunut mukaan tympeään työprojektiin, jossa hänen on määrä ohjata elokuva itserakkaalle teollisuuspampulle. Juuri kun kyllästynyt ohjaaja on aikeissa hiippailla takavasemmalle, hän tapaa espanjalaisen tanssijan Maria Vargasin (Gardner). Dawes ja Vargas ystävystyvät ja luovat yhdessä mahdottomasta elokuvasta upean menestystarinan. Dawes on jälleen uransa huipulla ja myös Vargas kohoaa tähdeksi. Mutta kuten jo elokuvan alkukohtauksesta voi päätellä, elämä ei silti kohtele häntä silkkihansikkain.

Paljasjalkakreivitär kurkistaa Hollywoodin takahuoneisiin ja ylellisiin juhliin, joissa samppanja virtaa ja uhkapelit viihdyttävät timantteihin pukeutunutta eliittiä. Tarina tosin alkaa synkistä merkeistä sateiselta hautausmaalta, jossa Harry Dawes muistelee edesmennyttä Maria Vargasia. Elokuva päättyy siihen mistä se alkoikin, mutta väliin mahtuu muitakin kertojaääniä ja muistelmia. Eri osista koottu kerrontamuoto ei ole tyyten ennennäkemätön, mutta tuntuu toki persoonalliselta. Rakenne on selkeästi saanut vaikutteita Citizen Kanesta (1941).

Ohjaaja Joseph L. Mankiewiczin elokuvista mieleen tulee niin ikään näyttelijöiden maailmaan sijoittuva Kaikki Eevasta (1950). Paljasjalkakreivitär henkii samaa melodramaattista tunnelmaa ja aihepiirissäkin on paljon yhtäläisyyksiä, mutta tämä elokuva on aavistuksen edeltäjäänsä mollivoittoisempi. Kaikki Eevasta oli Oscar-magneetti, mutta Paljasjalkakreivitär ei aivan yltänyt samaan saavutukseen. Kehuttu elokuva huomioitiin kuitenkin kahdella ehdokkuudella ja Edmond O'Brien sai pystin sivuroolistaan, se jäikin näyttelijän ainoaksi akatemiapalkinnoksi. Karismaattinen pääpari ei edes päässyt ehdolle, vaikka aina varma Humphrey Bogart on tapansa mukaan loistava ja Ava Gardner suorastaan huikea.

Pisteytys:
8/10

Guys and Dolls - Enkeleitä Broadwaylla (1955)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA 1955, 150 min.
Musikaali, Romantiikka, Rikos
Pääosissa: Marlon Brando, Frank Sinatra, Jean Simmons, Vivian Blaine

Roll 'em, roll 'em, roll 'em, snake eyes!

Uhkapeluri Nathan Detroit (Sinatra) haastaa vanhan tuttavansa Sky Mastersonin (Brando) vedonlyöntiin suuresta summasta ja kuvittelee tienaavansa helppoa rahaa noppapelin järjestämistä varten. Skyn täytyy viedä pelastusarmeijan neito Sarah Brown (Simmons) päivälliselle Kuubaan tai maksaa Nathanille tonni puhtaana käteen. Veto vaikuttaa mahdottomalta, mutta pelimies Sky ei luovuta helpolla. Myös Nathan potee naishuolia, sillä hänen pitkäaikainen heilansa Adelaide (Blaine) tahtoisi väkisin astella alttarille.

Aikakautensa musikaalien tapaan Enkeleitä Broadwaylla sijoittuu räiskyvän värikkääseen lavastemaailmaan, eskapismin iloiseen ulottuvuuteen. Kivat laulunumerot saavat katsojan hieman hyräilemään mukana ja tarinassakin piisaa sopivasti mielenkiintoista sisältöä. On aina hauska ajatus laittaa suuri syntinen kimppaan maanpäällisen enkelin kanssa! Idea toki on toki sen verran tuttu, että romanssin syttymistä tuskin on vaikeaa ennustaa. Laulavien gangstereiden edesottamuksia katselee silti mielellään, vaikka loppuratkaisun jo arvaakin. Nykypäivästä katsellen Skyn iskuyritykset ─ onnellisesta lopputulemasta huolimatta ─ vaikuttavat tosin ahdistavan tunkkaisilta. Parisuhde- tai pariutumisneuvoja elokuvasta ei parane poimia.

Broadway-musikaaliin perustuva elokuva muistetaan toki musiikistaan ja siitä, että vakavien draamaelokuvien tähti Marlon Brando tekee elokuvassa ainoan musikaaliroolinsa. Roolitus tuntuu erikoiselta ja vähän huonosti istuvalta, mutta Brando pärjää olosuhteisiin nähden hyvin. Osa ei silti mitenkään ole näyttelijän parhaimmistoa. Sen sijaan Brandon vastanäyttelijä Jean Simmons on aivan loistava! Niin ikään Frank Sinatra sopii rooliinsa kuin valettu. Vaikka Sinatra jäi elokuvassa jopa hieman sivurooliin, teki hän myöhemmin Brandon esittämästä Luck Be a Lady -kappaleesta oman ikimuistoisen tulkintansa.

Pisteytys:

7/10

All About Eve - Kaikki Eevasta (1950)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA 1950, 138 min.
Draama
Pääosissa: Bette Davis, Anne Baxter, George Sanders, Celeste Holm

Peace and quiet is for libraries!

Margo Channing (Davis) on ylistetty Broadway-tähti, jonka ura on yllättäen hiipumassa. Elokuvan tapahtumat alkavat palkintogaalasta, jossa Margo seuraa kitkeränä nuoren Eve Harringtonin (Baxter) vievän hänen valokeilansa. Kaikkien ihailema Eve sentään päätyi teatterilavalle juuri Margon ansiosta, joka hyvää hyvyyttään suostui avustamaan näyttelijänurasta haaveilevaa naista. Himmenevä tähti kuitenkin tietää, ettei uudella tulokkaalla ole pelkkiä puhtaita jauhoja puuterihuiskussaan.

Aikansa suurmenestys Kaikki Eevasta keräsi ennätykselliset 14 Oscar-ehdokkuutta, joista palkinto suotiin peräti kuudessa kategoriassa. Muitakin palkintoja toki tuli, ja viiltävällä huumorilla ryyditettyä draamaa ylistettiin lukuisissa aikalaisarvioissa. Mielipiteet eivät ole juuri muuttuneet vuosikymmenten vaihtuessa, sillä elokuva löytyy edelleen useilta parhaiden elokuvien listoilta. Minä voisin katsoa elokuvan useamman kerran pelkästään Bette Davisin vuoksi, joka on roolissaan huikea. Ironista kyllä, Oscar meni Davisilta sivu suun ja sen saaja oli lähes tyhjästä ilmestynyt Judy Holliday (elokuvasta Eilen syntynyt, 1950). Tuntemattomista tähdistä mainittakoon, että tuolloin vielä täysi nobody Marilyn Monroe nähdään elokuvassa pienessä, mutta valloittavassa sivuroolissa.

Monitasoinen Kaikki Eevasta toimii myös kevyenä trilleriviihteenä, sillä selkäänpuukottaja-Even luikertelu Margon lähipiiriin on hetkittäin jopa hyytävää katsottavaa. Ennen kaikkea elokuvassa kuitenkin tutkiskellaan ajattomia teemoja ihmisyydestä ja rooleista, joita kukin kantaa mukanaan. Elokuvan henkilöt ovat myös moniulotteisia ja inhimillisiä erheineen. Jokaisella on kipeät toiveensa ja myös moraalinsa, jota saattaa hieman venyttää, mikäli on tosi kyseessä. Niinpä tarkastelussa on myös menestys ja sen hinta: mitä kaikkea unelmiensa eteen saa tehdä?

Pisteytys:

9/10

The Ghost and Mrs. Muir - Kummitus ja rouva Muir (1947)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA 1947, 104 min.
Romantiikka, Fantasia, Komedia
Pääosissa: Gene Tierney, Rex Harrison, George Sanders

You've been watching me bathe!

Leskirouva ja aloitteleva kirjailija Lucy Muir (Tierney) päättää muuttaa uuteen asuntoon, ja löytääkin varsin viehättävän talon meren rannalta Etelä-Englannista. Harmillisesti asuntoa riivaa entisen asukkaan, kapteeni Greggin (Harrison) kummitus, mutta yksi aave ei saa määrätietoista rouva Muiria perääntymään. Niinpä asukkaiden on yksinkertaisesti tultava toimeen keskenään. Vähitellen kaksikko kuitenkin oppii pitämään toisistaan, ja kuinka ollakaan, rakkauttakin on ilmassa.

Kummitus ja rouva Muir on tunnelmaltaan lämmin ja lempeä kummitustarina. Kaunis musiikki ja kiehtovasti rakennetut miljööt luovat miellyttävät puitteet leppoisalle ja hauskallekin ystävyydelle ja jopa romanssille, joka ei ole aivan tyypillisimmästä muotista valettu. Mukavaa elokuvassa on myös sen voimakas naishahmo, jota Gene Tierney tulkitsee onnistuneesti. Löysin googlaillessani aivan sattumalta Maarit Leski-Kärjen kirjoittaman mielenkiintoisen tekstin, jossa käsitellään tämän elokuvan emansipaatiota ja ajallisuuksia. Linkki tekstiin tässä.

Josephine Leslien samannimiseen menestysromaaniin (1945) perustuva elokuva nousi ilmestyessään suureen suosioon. Elokuvan inspiroimana aiheesta tehtiin vieläpä tv-sarja 1960-luvulla. Vilkaisin mielenkiinnosta paria jaksoa (löytyy ainakin kirjoitushetkellä Youtubesta), ja kieltämättä puitteet ovat aika samankaltaiset - mitä nyt ote on vahvemmin komediaa ja koko homma on siirretty 1960-luvulle. Tämä elokuva kuitenkin lienee paras tulkinta tästä kiehtovasta tarinasta, kirjakin voisi olla lukemisen arvoinen. Kummitus ja rouva Muir on viehättävää hömppää, josta tosin löytyy myös syvempiä tasoja. Harmillisesti elokuvassa on myös joitakin puuduttavan pitkiä dialogeja, jotka saivat ainakin tämän katsojan hetkittäin hieman levottomaksi.

Pisteytys:

7/10