USA 1963, 101 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Peter Breck, Constance Towers, Gene Evans, James Best
Nobody can tell a sane man from an insane man. |
Toimittaja Johnny Barrett (Breck) on valmis tekemään mitä tahansa voittaakseen arvosteun Pulitzer-palkinnon. Ystäviensä avulla Barrett soluttautuu mielisairaalaan, jossa tapahtuneen murhamysteerin hän aikoo selvittää. Aluksi ystävystyminen potilaiden kanssa sujuu helposti ja murhasta tihkuu tiedonmurusia, mutta päivä päivältä ympäristön raskas paino vaikuttaa Barrettiin yhä enemmän.
Shokkikäytävän keskeisenä teemana on yhteiskunnan ja yksilön suhde, amerikkalaista unelmaakin sivutaan. Barrett kohtaa mielisairaalassa eräänlaisen pienoisyhteiskunnan, jonka asukkaat ovat uupuneet liian suurten odotusten edessä tai toistuvien kaltoinkohteluiden lannistamana. Potilaista eräs on Ku Klux Klania kannattava musta mies, toinen pikkulapsen tasolle taantunut Nobel-voittaja; yhteiskunta on kääntynyt päälaelleen. Keskeisenä aiheena on lisäksi seksuaalisuus, jonka vääristymän varjolla myös Barrett soluttautuu pakkopaitaan.
B-elokuvia ohjannut Samuel Fuller (1912─1997) löysi halpatuotantojen maailmasta taiteellisen vapautensa, jonka kautta hän kuvasi yhteiskunnan julmimpia puolia. Vuosikymmentä varhaisemmassa Fullerin film noirissa Taskuvaras (1953) kyynisyys ja oikeudentunto ajautuvat rajuun kamppailuun, mutta onnellisesta lopusta ei jätetä takeita. Shokkikäytävässä elämän armottomuuden tarkastelu on viety vielä pidemmälle, ja mielisairaalan kuvaus taipuu voimakkaasti eksploitaation suuntaan. Teräväkatseinen Shokkikäytävä menestyi hyvin erityisesti Euroopassa ja pahimman shokeeraavuuden hälvennyttyä elokuvan arvo huomattiin myös Yhdysvalloissa.
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti