Pierrot le Fou ─ Hullu Pierrot (1965)

Ohjannut Jean-Luc Godard

Ranska & Italia 1965, 110 min.

Rikos, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Jean-Paul Belmondo, Anna Karina

Life may be sad, but it's always beautiful.

Jean-Luc Godardin road moviessa rötöstellään ja rakastetaan. Villisti kurvailevan elokuvan vauhdissa on vaikea pysyä, mutta tarina käsittelee pääpiirteissään arkiseen elämänmenoonsa kyllästyneen miehen irtiottoa. Päähenkilö Ferdinand tai Pierrot (Belmonto) jättää tylsän avioelämänsä ja lähtee perheen lastenhoitajan Mariannen (Karina) kanssa riehakkaalle pakomatkalle. Elämä muuttuu elokuvaksi, toiminnaksi ja tunteeksi, mutta tuoko sekään tyydytystä?

Hullu Pierrot (engl. Crazy Pete) on uuden aallon sähäkkää tunnetta, villiä kokeellisuutta ja räiskyviä värejä. Näennäisesti simppeli juoni, jossa keskeisessä osassa on Godardin tapaan "tyttö ja ase", on mainio alusta kokeilla mitä erilaisempia elokuvakerronnan keinoja. Neljäs seinä kaatuu, genret vaihtuvat ja katsojan huomio kiinnitetään tyhjänpäiväiseen lörpöttelyyn. Monet keinot ja hahmot ovat tuttuja jo Godardin aiemmista elokuvista, mutta silti aivan omanlaisiaan.

 

Auteur-ohjaajan arvostetussa teoksessa piisaisi analysoitavaa ja ihmeteltävää monen katselukerran ratoksi. Runsaan ja rönsyävän elokuvan leikkisyys on inspiroinut myöhempiä elokuvantekijöitä. Muutamaa vuotta myöhemmin ensi-iltansa sai yhdysvaltalaiseen uuteen aaltoon lukeutuva Bonnie ja Clyde (1967), joka ammentaa ideoita Hullun Pierrotin räjähtävästä tunnelmasta. Jos jatketaan matkaa hieman eteenpäin, kaikuja kantaa myös Terrence Malickin Julma maa (1973).

Pisteytys: 8/10

À bout de souffle - Viimeiseen hengenvetoon (1960)

Ohjannut Jean-Luc Godard
Ranska 1960, 90 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Jean-Paul Belmondo, Jean Seberg

Shall we steal a Cadillac?

Viimeiseen hengenvetoon (engl. Breathless) on ranskalaisen uuden aallon big bang -klassikko. Elokuva sysäsi lopullisesti vanhat traditiot raiteiltaan, vaikka muutoksen tuulet olivat jo voimakkaasti mukana edellisvuonna syntyneissä elokuvissa 400 kepposta (1959) ja Hiroshima, rakastettuni (1959). Jean-Luc Godardin tavoitteena oli uudistaa elokuvakerronta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Erikoinen sävy syntyy esimerkiksi hyppyleikkauksista, jalkautumisesta Pariisin kaduille ja vapaamielisestä suhtautumisesta niin käsikirjoitukseen kuin ohjaamiseenkin.

François Truffaut'n käsikirjoittama tarina kertoo pariisilaisista vetelehtijöistä. Päähenkilö Michael  tai Lazlo (Belmondo) yrittää elää yhtä coolisti ja välinpitämättömästi kuin elokuvien Humphrey Bogart. Mies varastaa auton, ampuu poliisin ja pakenee. Tavoitteena on häipyä lopulta Italiaan, mutta ennen suurta karkumatkaa on kuitenkin vietettävä aikaa amerikkalaisen heilan Patrician (Seberg) kanssa. Michaelin elämäntapa johtaa vääjäämättömästi kohti viimeistä hengenvetoa, mutta ehkä juuri siksi tarina sykkii elämää ja on yhtä levoton kuin nuoruus itse.

Mullistava elokuva sai aikanaan hyvän vastaanoton ja teos menestyi esimerkiksi Berliinin elokuvajuhlilla. Toisaalta taas Suomen sensuuriviranomaiset pistivät röyhkeän elokuvan aluksi pannaan, mutta elokuvan ensi-ilta sentään koitti jo vuonna 1964. Viimeiseen hengenvetoon on säilyttänyt raikkautensa näihin päiviin asti, vaikka sen keksimiä elementtejä onkin sittemmin käytetty toistamiseen ja kehitelty edelleen. Silti elokuvan nokkelat pienet teot pakottavat ajattelemaan ja analysoimaan kerrontaa uudella tavalla. Elokuvanautintoa parhaimmillaan!

Pisteytys:

10/10