USA 1973, 83 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Martin Sheen, Sissy Spacek, Warren Oates
 |
| I can't deny we've had fun though. |
Hiekka pöllyää autiomaassa, kun teini-ikäinen Holly (Spacek) ja hänen vanhempi poikaystävänsä Kit (Sheen) pakenevat virkavaltaa. Hollyn isä (Oates) ei hyväksynyt kaksikon lemmenleikkejä, joten Kit päätti tarttua aseeseen ja oppi nopeasti käyttämään sitä turhan huolettomasti. Etelä-Dakotan karuissa maisemissa nuori pari leikkii kotia, jonne tunkeutuvat ulkopuoliset saavat kuulan kalloonsa.
Hollyn ja Kitin tarina sijoittuu 1950-luvulle ja pohjautuu löyhästi
tositapahtumiin. Inspiraatiota on varmastikin ammennettu myös
1970-luvulla ajankohtaisista Zodiac-murhista. Rötöskaksikko tuo idealtaan mieleen rikosdraaman Bonnie ja Clyde (1967), mutta tämä teos on samalla sekä julmempi että kauniimpi. Runolliset kuvat ja naiivi kertojanääni pehmentävät tarinaa, joka muutoin voisi olla tukahduttavan synkkä. Pehmeä sävy kaivaa päähenkilöistä esiin herkkyyttä ja haavoittuvuutta, vaikka teot ovatkin täysin häikäilemättömiä. Näin päästään tärkeimmän äärelle: miksi Kit tarttuu aseeseen? Onko syynä tylsyys vai yhteiskunnasta vieraantuminen?
Terrence Malickin (1943─) neo-noir Julma maa on taatusti yksi kaikkien aikojen hienoimpia ohjausdebyyttejä. Syy tähän on tarinan uskomattomassa rikkaudessa, jos toki kaikki elementit pysyvät ihmeellisesti täysin tasapainossa. Julma maa kertoo yhtä aikaa sekä 1950-luvusta että 1970-luvusta, mutta toisaalta vielä 50 vuotta myöhemminkin teos tuntuu ajattomalta. Filmiä on kehuttu myös amerikkalaisuuden tarkkanäköisestä taltioinnista. Ulkopuolisenkin silmin tuo henki on aistittavissa, vaikka sitä ei aivan täysin ehkä osaakaan ymmärtää. Mutta jos Julma maa on ajaton, on se myös niin inhimillinen, ettei elokuvaa ole syytä tulkita yksinomaan amerikkalaisen mielenlaadun kuvauksena. Yksilökeskeisyys, hedonismi ja moraalin rajojen himmeneminen puhuttelevat kyllä taatusti jokaisessa maailmankolkassa.
Pisteytys:
9/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti