9. luukku: 70 vuotta sitten (Varkaitten paratiisi, 1955)

The man I want doesn't have a price.

 

Vuonna 1955 elettiin kylmän sodan ja nuoren rock'n'rollin aikaa. Suomessa ei vielä juuri rokattu, mutta iskelmälaulaja Annikki Tähti tunnelmoi entisaikain Viipurin kauneutta laulussa Muistatko Monrepos'n, josta tuli Suomen ensimmäinen kultalevytys. Vaikka edellisen vuosikymmenen haikeus heilimöi, oli edessä jo uusia tuulia: Neuvostoliitto palautti miehittämänsä Porkkalan ja Suomi liittyi YK:n jäseneksi. Valtameren toisella puolen kuhisi kiivas keskustelu rotuerottelusta ja joulukuussa muuan bussimatkustaja Rosa Parks nousi koko kansalaisoikeusliikkeen symboliksi.

 

Päivän elokuva tulee Yhdysvalloista, mutta pitäytyy tiukasti vanhan, ylellisen Euroopan kamaralla. Siihen sopii vielä yksi muistelo: 70-vuotisjuhlaansa viettää tänä vuonna Euroopan lippu, joka otettiin käyttöön ensi kerran 8.12.1955. Oodi ilolle kajahtakoon sille ja muille juhlavuottaan viettäville!

 

 

To Catch a Thief - Varkaitten paratiisi
Ohjannut Alfred Hitchcock 

USA 1955, 106 min.

Mysteeri, Trilleri, Romantiikka 

Pääosissa: Cary Grant, Grace Kelly

 

 

 

Entinen timanttivaras John "Kissa" Robie (Grant) elää leveää elämää Ranskan Rivieralla. Rikokset lopettaneen miehen riesaksi tulee timanttiroisto, joka jäljittelee hänen tuttuja tekniikoitaan. Robien täytyy saada kriminaali pian kiinni, jotta hän voi puhdistaa oman maineensa ja karistaa timanttivarkauksista kiinnostuneet poliisit kintereiltään.

Alfred Hitchcockin kultakaudelle sijoittuva rikoselokuva tarkastelee ohjaajalle tuttua "väärän miehen" teemaa. Cary Grant tuo kevyehköön tarinaan hienostunutta huumoria ja muutenkin elokuva on leppoisaa huvittelua vauraiden luksuselämän pyörteissä. Varkaitten paratiisi huokuu suorastaan lomatunnelmaa, sillä upeissa väreissä kuvattu Riviera on henkeäsalpaavan kaunis. Toki jännitystäkin on mukana: erityismaininnan saa huima autoilukohtaus mutkittelevilla teillä!

Varkaitten paratiisi voitti Oscarin näyttävästä värikuvauksestaan ja elokuva oli myös ehdolla pariin muuhun esteettisiä ansioita huomioivaan pystiin. Vaikka filmi on näyttävä, jännityksen puute harmitti muutamia aikalaiskriitikoita, olihan Hitchcockilta totuttu jo odottamaan melko piinallisiakin rikostrillereitä (esim. Muukalaisia junassa, 1951 ja Takaikkuna, 1954). Varkaitten paratiisi ei kenties ole Hitchcockin ykkösteoksia, mutta sangen viihdyttävä mysteeri. Nimekkäät päätähdet Cary Grant ja Grace Kelly tuovat Rivieralle ripauksen Hollywoodin tähtipölyä ja timanttien säihkettä!

Pisteytys: 7/10

4. luukku: 90 vuotta sitten (Mies joka tiesi liikaa, 1934)

Have a drink?

Elokuvamatka jatkuu vuoteen 1934, jolloin Euroopan yllä häilyivät synkät pilvet. Fasismi jatkoi nousukiitoaan ja aatteet kovenivat entisestään: Saksassa koettiin poliittinen puhdistus, "pitkien puukkojen yö" ja pian Hitler julistautui Führeriksi. Kuuluisa ja elokuvallisilta ansioiltaan kehuttu propagandaelokuva Tahdon riemuvoitto (1934) heijastaa osaltaan ajan julmaa henkeä.

 

Yhdysvalloissa yksi vuoden suurtapaus oli rikoskaksikko Bonnien ja Clyden ampuminen. Parivaljakon vaiheista ja 1930-luvun ajankuvasta on sittemmin syntynyt kuuluisa elokuva Bonnie ja Clyde (1967). Hollywoodin ihmemaa kuitenkin sikseen, sillä päivän elokuva sijoittuu tukevasti vanhalle mantereelle ja huokuu hieman aikansa painostavia tunnelmia.

The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa

Ohjannut Alfred Hitchcock

Iso-Britannia 1934, 75 min.

Trilleri, Jännitys, Rikos

Pääosissa: Leslie Banks, Peter Lorre, Edna Best

Bob Lawrence (Banks) on perheineen lomalla Sveitsissä. Idyllinen matka muuttuu piinaavaksi jännitykseksi, sillä perhe sotkeutuu tahattomasti salaliittoon. Eräs valtionpäämies aiotaan murhata, mutta nyt herra Lawrence on saanut vihiä asiasta täysin tahtomattaan. Salamurhaa hautovat rikolliset kidnappaavat Lawrencen perheen tyttären, jotta saisivat kiristettyä perheen hiljaiseksi.

Mies joka tiesi liikaa kohosi Alfred Hitchcockin siihen saakka menestyneimmäksi elokuvaksi, joka oli varsinkin kotimaassaan valtava hitti. Katsojien näkemysten vastaisesti Hitchcock itse totesi myöhemmin, että elokuva on suorastaan amatöörimainen. Hän teki tarinasta uusintaversion Mies joka tiesi liikaa (1956), joka on vielä alkuperäistäkin maineikkaampi. Tällä elokuvalla oli kuitenkin keskeinen merkitys ohjaajan uran suunnan kannalta ─ ei siis lainkaan turha teos!

Vaikka ohjaaja ei myöhemmin lämmennyt hittifilmilleen, sen jännitys on edelleen vetovoimaista. Sähäkkä leikkaus ja hyvät roolityöt ovat elokuvan parasta antia. Yksi näyttelijätähdistä on unkarilaissyntyinen Peter Lorre, joka nousi maineikkaaksi filmitähdeksi Saksassa. Vaan vuonna 1933 NSDAP nousi valtaan, joten juutalainen Lorre katsoi parhaaksi paeta maasta ja siirtyä englanninkielisten tuotantojen pariin. Pian Lorren tie jatkuikin Hollywoodiin, jonne myös Hitchcock siirtyi 1930-luvun lopulla. Lorre esiintyi urallaan vielä yhdessä Hitchcockin elokuvassa, sota-ajan vakoilutrillerissä Salainen asiamies (1936).

Pisteytys: 7/10

7. luukku: 80 vuotta sitten (Viidennen kolonnan mies, 1942)

You look like a saboteur...

Vuonna 1942 sota jytisi maalla, merellä ja ilmassa. Stalingradissa käytiin kuukausitolkulla yhtä kaikkien aikojen verisintä taistelua, Pohjois-Afrikassa tanner tutisi ja Euroopan sydämessä natsien vankileirit muuttuivat tuhoamisleireiksi. Monet elokuvantekijätkin olivat sotavoimien palveluksessa laatimassa propagandapläjäyksiä. Hollywoodin osalta aiheeseen johdattelee kiintoisa Netflix-dokkari Five Came Back: Toinen maailmansota ja Hollywood (2017).

Pelosta ja epävarmuudesta huolimatta kotirintamilla viihdyttiin elokuvissa muidenkin aiheiden kuin sotakuvausten parissa ja teatterin hämärään paettiin todellisuuden kauhuja. Muuan Alfred Hitchcockille oli onni, että hän oli taannoin siirtynyt Hollywoodin leipiin: sentään Yhdysvalloissa eivät pommit putoilleet niskaan tämän tästä, ja niinpä verrattain rauhallisissa olosuhteissa syntyi tämäkin jännäri viihdettä kaihoavan yleisön iloksi. Aivan propagandaton ei sentään ole tämäkään teos!

 

 

Saboteur - Viidennen kolonnan mies
Ohjannut Alfred Hitchcock

USA 1942, 109 min.

Trilleri, Jännitys

Pääosissa: Robert Cummings, Priscilla Lane, Otto Kruger, Norman Lloyd

Alfred Hitchcockin vakoilutrillerissä syytön mies joutuu pahaan pinteeseen. Lentokonetehtaassa työskentelevä Barry Kane (Cummings) nimittäin vaikuttaa ilmiselvältä syylliseltä räjähdysmäiseen tehdaspaloon, jossa hänen ystävänsä saa surmansa. Kanen on lähdettävä lipettiin ja yritettävä kaikin keinoin jäljittää todellinen sabotööri. Vihjeet viittaavat salaperäiseen mieheen nimeltä Fry (Lloyd), ja jollain tapaa jutun juju vaikuttaa kiertyvän vihollisvaltioiden sotavakoiluun.

Viidennen kolonnan mies toistaa Hitchcockin väärän miehen jännitysteemaa. Hitchcock löysi elokuvan tarinaan innoitusta aiemmasta vakoojafilmistään 39 askelta (1935). Parhaimman version syyttömän ajojahti saa ohjaajan myöhemmässä menestysjännärissä Vaarallinen romanssi (1959), jossa hyödynnetään paljon samoja elementtejä vielä aiempaa hiotummin. Verrokkiensa rinnalla tämä sota-ajan filmi viihdyttää, mutta ei vedä vertoja Vaaralliselle romanssille saati 39 askeleelle. Jännitys on sinällään ihan kohdillaan, mutta päätähdiltä uupuu karismaa.

Jos elokuvan näyttelijät ovat hieman laimeita, on syytä käsikirjoituksessakin. Vaikuttimena lienee sota, jonka vaikutus tuntuu tarinassa korostettuna patriotismina ja hienoisena propagandasanomana. Vaikka jälkimaineensa puolesta Viidennen kolonnan mies on jäänyt hieman Hitchcockin muiden töiden varjoon, aikalaismenestys oli kiittelevää. Elokuva on painunut monien mieleen erityisesti loppukohtauksensa ansiosta, sillä Barry Kanen ja vakooja-Fryn jännittävä kohtaaminen Vapaudenpatsaan korkeimmalla huipulla nostattaa sykettä edelleen.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 8 ─ 80 vuotta sitten (Vaarallisia valheita, 1941)

I know I've been naughty, but it's all for you.

Elokuvavuosi 1941 on piirtynyt elokuvahistoriaan eritoten ikonisen Citizen Kanen ansiosta, mutta osatta ihailusta eivät ole jääneet myöskään film noir -klassikko Maltan haukka saati Disneyn sympaattinen Dumbo-animaatio. Vuoden suurin Oscar-magneetti oli John Fordin nostalgiadraama Vihreä oli laaksoni, joka kuvaa osuvasti sota-ajan mielenmaisemia. Hollywoodin unelmatehdas jatkoi pyörimistään muun maailman sotiessa, mutta kun Yhdysvallat yhtyi sotaan joulukuussa 1941, myös elokuvateollisuus sai sodasta osansa: pian moni elokuvantekijä lähti taisteluun, jos ei sotisovassa, niin tarvittiinpa propagandafilmien tekijöitäkin (ks. Toinen maailmansota ja Hollywood, 2017). Päivän filmissä painavat kuitenkin vielä aivan muut huolet!

Suspicion - Vaarallisia valheita

Ohjannut Alfred Hitchcock

USA 1941, 99 min.

Trilleri

Pääosissa: Cary Grant, Joan Fontaine

Lina McLaidlaw (Fontaine) suree vanhaksipiiaksi jäämistään, mutta salamaromanssi playboy Johnnie Aysgarthin (Grant) kanssa johtaakin tuota pikaa avioliittoon. Vaimo alkaa kuitenkin pian epäillä huithapelia miestään, johon on vaikea luottaa. Jos ukko on myynyt Linan korvaamattomia perhekalleuksia uhkapelejään rahoittaakseen, eikö hän voisi syyllistyä vakavampaankin rikokseen?

Epäilyksen tematiikkaa käsittelevä Vaarallisia valheita tuo mieleen pari muutakin elokuvaa Alfred Hitchcockin 1940-luvun tuotannosta. Perheenjäsentä uumoillaan murhaajaksi myös elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja romanssi muuttuu epäluottamukseksi filmissä Notorius (1946). Kiehtovin verrokki kuitenkin on Rebecca (1940), jonka kääntöpuoleksi Vaarallisia valheita on toisinaan luonnehdittu.  Tälläkin kertaa nuori rakastunut nainen on ahdingossa, mutta aivan toisella tapaa ─ ja molempia rooleja tulkitsee taitavasti Joan Fontaine. Kumpikin rooli tuotti Fontainelle Oscar-ehdokkuuden ja tästä elokuvasta tuli myös voitto kotiin.

 

Vaarallisia valheita on tasapainoinen yhdistelmä pientä komediaa, hentoista romantiikkaa ja kylmääviä epäilyksiä, mutta kokonaisuutta ei voi kehua jännityksen mestarin parhaimmistoon kuuluvaksi. Taika puuttuu, ja varsinkin elokuvan loppuratkaisu on vaisu. Syynä oli studion vaatimus: alun perin ratkaisun oli määrä olla synkempi. Syynä muutokselle oli Cary Grantin sankari-imago, jota ei ollut syytä ravistella liialti. Vaarallisia valheita ei jäänyt Grantin ainoaksi Hitchcock-elokuvaksi vaan yhteistyö jatkui erilaisissa rooleissa vielä kolmen elokuvan verran.

Pisteytys: 6/10

Frenzy - solmiokuristaja (1972)

Ohjannut Alfred Hitchcock
Iso-Britannia 1972, 116 min.
Trilleri, Rikos
Pääosissa: Barry Foster, Barbara Leigh-Hunt, Anna Massey, Jon Finch

You're my type of woman.

Salaperäinen solmiokuristaja piinaa naisväkeä Lontoossa. Poliisilla on vaikeuksia päästä tekijän jäljille, mutta lopulta sopiva syyllinen löytyy. Äkkipikainen Richard Blaney (Foster) kiinnittää sivullisten huomion kiukkuisella käytöksellään ja syyllisyyden painetta lisää sekin, että Blaney tuntee läheisesti kaksi uhria. Ensin surmattuna löytyy ex-vaimo Brenda (Leigh-Hunt) ja hieman myöhemmin solmion kaulaansa saa tyttöystävä Barbara (Massey). Kuinka Blaney todistaa syyttömyytensä?

Frenzy - solmiokuristaja on Alfred Hitchcockin paluu juurilleen Iso-Britannian maaperälle. Elokuva on ohjaajan ensimmäinen brittifilmi lähes pariinkymmeneen vuoteen, ja niinpä tarina käynnistyy näyttävänä laskeutumisena Lontoon kaduille. Murhatapahtumat lipuvat kuvaan aivan tuota pikaa ja jännitysnäytelmä vie mukanaan Hitchcockille tyypillisiin aihioihin. Parhaiten korostuu tietenkin väärän miehen teema, jonka lisäksi mukana kulkee myös ajatus täydellisestä murhasta.

Solmiokuristajan trilleri pitää hyvin otteessaan, mutta tarinassa on pientä haparoinnin tuntua. Päähenkilö ei herätä katsojassa sympatiaa: irrationaalisesti räyhäävä Blaney ei juuri sure läheistensä kuolemaa, vaikka vannookin kostoa oikealle murhaajalle. Asetelma on tyyten erilainen, kun vertaa vaikkapa Hitchcockin aiempaan vastaavaa teemaa käsittelevään leffaan Väärä mies (1956). Ratkaisu ei välttämättä ole huono, vaikkakin se on erikoinen. Suosikkini Frenzyn hahmoista on murhajutun etsivän vaimo, innokas kokki, jonka keittotaidot kuitenkin ovat katastrofaaliset. Pieni huumori keventää oivasti muutoin varsin raakaa tarinaa! Jännittävän elokuvan katselee mielellään, vaikka se ei enää vedäkään vertoja Hitchcockin kultavuosien neronleimauksille.

Pisteytys:

7/10

Marnie - vaarallisella tiellä (1964)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1964, 130 min.
Rikos, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Tippi Hedren, Sean Connery, Diane Baker

I cannot bear to be handled.

Margaret "Marnie" Edgar (Hedren) on monien identiteettien nainen. Marnie elättää itsensä ja äitinsä ujuttautumalla erilaisin valeidentiteetein työtehtäviin, jotka hän päättää kassakaappivarkauteen. Sattumien oikusta muuan Mark Rutland (Connery) pääsee Marnien jäljille ja kiinnostuu tämän persoonasta. Äitiinsä mustasukkaisesti suhtautuva, punaista väriä pelkäävä ja miehen kosketusta kammoava Marnie on Markille kiehtova arvoitus, jonka ratkaisemiseksi hän kiristää Marnien kanssaan naimisiin.

Psykologinen rikosdraama Marnie päättää Alfred Hitchcockin kultaisimmat menestyksen vuodet, joiden tähtihetkistä ikimuistoisimpia ovat muun muassa Takaikkuna (1954), Vertigo (1959) sekä Psyko (1960). Ohjaajalleen tyypillisiä teemoja käsittelevä Marnie pureutuu jälleen psykoanalyysin, täydellisen rikoksen ja oudon äitisuhteen maailmoihin. Kiehtova ja kieroutunut elokuva on tunnelmaltaan onnistuneen ahdistava, erityisesti Mark Rutlandin sairaalloiseksi yltyvien intohimojen vuoksi. Mark jää kuitenkin jopa hieman sivuhahmoksi, ja miehen karmiva innokkuus kuitataan ainoastaan kiinnostuksella eläintieteisiin!

Marnien tarina on peruslähtökohdiltaan hyvä, mutta tällä kertaa Hitchcockin aiemmin niin tarkasti hallitsema kokonaisuus lukuisine pikkuruisine osasineen pysyy ohjaajan hyppysissä vain juuri ja juuri. Elokuva jätti itseni lisäksi ristiriitaisen olon myös aikalaiskriitikoille, sillä Marnien vastaanotto vaihteli laajalla skaalalla pettymyksestä kehuihin. Lippuluukuilla kauppa sentään kävi hyvin, mitä aiempien elokuvien hyvä maine saattoi osaltaan vauhdittaa. Vuosikymmenten kuluessa Marnie on jäänyt ihan syystäkin monen muun Hitchcockin teoksen varjoihin, mutta hieman haparoivasta otteestaan huolimatta elokuva on kuitenkin aivan katsomisen arvoinen.

Pisteytys:

7/10

The Birds - Linnut (1963)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1963, 119 min.
Kauhu, Mysteeri
Pääosissa: Tippi Hedren, Rod Taylor, Jessica Tandy, Veronica Cartwright

Kill 'em all.

Railakkaista edesottamuksistaan tunnettu seurapiirikaunotar Melanie Daniels (Hedren) tapaa lemmikkikaupassa ärsyttävän mutta kiinnostavan miehen, Mitch Brennerin (Taylor). Melanie lähtee Mitchin perään pieneen Bodega Bayn merenrantakaupunkiin tehdäkseen tälle pienen käytännön pilan. Hupailun ja romanssin sijaan vierailu muuttuu painajaiseksi, jonka käsikirjoituksesta vastaavat uhkaavasti parveilevat murhanhimoiset linnut.

Suurmenestys Psykon (1960) jälkeen Alfred Hitchcock jatkoi kellontarkkaa työtään hyytävän kauhun parissa. Myös Linnut oli ilmestymisvuotensa isoimpia kaupallisia hittejä, vaikkei aivan Psykon kaltaiseen suosioon yltänytkään. Akatemiaehdokkuuksiakin tuli vain yksi ja sekin meni sivu suun. Temaattisesti elokuvia yhdistää ainakin poikansa elämää kontrolloiva äiti ja nuori nainen ahdingossa. Erojakin toki löytyy: siinä missä Psykon hirmutekojen tausta lopulta avartuu katsojalle ainakin osittain, Linnut ei hiiskahdakaan pikkukaupungin oudon tapahtumasarjan syistä saati seurauksista.

Kieroutuneen tunnelman mestariteos Linnut jättää katsojan karmivan epätietoisuuden varaan ja sävyttää maailmanlopun tunnelmaa entisestään kirskuvilla ääniefekteillä. Yhtä karmivaksi äityvää lastenlaulua lukuunottamatta musiikkia elokuvassa ei ole lainkaan, mikä on toki omiaan korostamaan tapahtumien kummallisuutta ja vie katsojalta yhden mahdollisuuden ennakoida tulevaa. Lopulta jopa päähenkilöiden puhe vaimenee: pako ja piileskely tapahtuvat lähes täydessä hiljaisuudessa, paljaana luonnon armoilla. Lintujen oudon käytöksen lisäksi mysteeriksi jää moni muukin asia, kuten Bodega Bayn asukkaiden suhde muukalaiseen eli Melanieen. Toiko vieras uhan mukanaan?

Pisteytys:

9/10

Psycho - Psyko (1960)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1960,  109 min.
Kauhu, Mysteeri, Trilleri
Pääosissa: Anthony Perkins, Janet Leigh, John Gavin, Vera Miles

We all go a little mad sometimes. Haven't you?

Marion Crane (Leigh) viettää kuumaa kesäpäivää miesystävänsä Sam Loomisin (Gavin) seurassa, mutta pariskunnan onnea varjostaa heikko taloustilanne. Vielä samana päivänä tilaisuus tekee Marionista varkaan ja 40 000 dollaria mukanaan hän ajaa pakoon kaupungista pelko kintereillään. Yön tullessa rankkasade johdattaa Marionin pysähtymään hiljaiseen motelliin, jossa vieras otetaan vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa.

Alfred Hitchcockin kenties tunnetuin teos Psyko yhdistää ohjaajan aiemmalta uralta tutuksi tulleita aiheita aina freudilaisesta mielentulkinnasta lähes täydelliseen rikokseen. Kuvaus, leikkaus ja erilaiset efektit nivoutuvat mestarilliseksi tirkistelyfantasiaksi, jossa katsoja vuoroin seuraa kauhutöitä turvallisen välimatkan päästä ja välillä miltei liian lähellä ─ suihkussa heiluva veitsi pettää katsojan odotukset ja on lävistää valkokankaan. Pelkoa ei voi enää ennakoida ja katsoja on haavoittuvaisempi kuin koskaan aiemmin.

Ikoninen kauhuklassikko Psyko on piinaavan jännittävä kerta toisensa jälkeen, eikä sen analysoinnista saa tarpeekseen. Elokuvaa katsoessa on myös hauska tarkastella sitä, miten uraauurtavan Psykon ideat ovat juurtuneet tiukasti myöhempien vuosikymmenten populaarikulttuuriin ja eritoten slasher-kauhuun. Ainoastaan uransa huipulla oleva Hitchcock saattoi vuonna 1960 tuoda suuren yleisön eteen tällaisen määrän alastomuutta, verta ja muita paheita, joutumatta kuitenkaan sensuurirovioille. Psyko määritti suunnan uudelleen.

Pisteytys:
10/10

North by Northwest - Vaarallinen romanssi (1959)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1959, 136 min.
Seikkailu, Mysteeri, Trilleri
Pääosissa: Cary Grant, Eva Marie Saint, James Mason

You gentlemen aren't really trying to kill my son, are you?

Roger Thornhill (Grant) viettää tyyten tavallista mainosmiehen elämää, kunnes salaperäiset kovanaamat erehtyvät luulemaan häntä agentti George Kaplaniksi. Thornhill onnistuu pakenemaan virkavallan huomaan, mutta toki vihollisvakoojiksi paljastuneet mysteerimiehet osaavat peitellä jälkensä mitä kieroimmalla tavalla. Lopulta Thornhill päätyy pakenemaan sekä Philip Vandammin (Mason) luotsaamaa vakoojaorganisaatiota että Yhdysvaltain poliisia murhasta epäiltynä. Ja kuka onkaan viehättävä Eve Kendall (Saint), joka yllättäen auttaa henkensä kaupalla pakenevan Thornhillin turvaan?

Alfred Hitchcockin uran huippuaikaan osuva Vaarallinen romanssi on jälleen kerran mestarillinen yhteenveto ohjaajan urallaan kehittämistä ideoista. Juonen kannalta keskeisin on väärän miehen teema (vrt. esim. Väärä mies, 1956), eikä lukemattomia Hitchcockin tavaramerkiksi muodostuneita yksityiskohtia sivuuteta: mukana ovat niin ohjaajan cameo, MacGuffin kuin hienoinen äiti-teemakin. Elokuvassa on myös paljon samaa kuin edellisvuonna ilmestyneessä Vertigossa (1958), mutta tällä kertaa tunnelma on huomattavasti kevyempi ja viihteellisempi.

Vaarallinen romanssi ennakoi voimakkaasti James Bondin marssia valkokankaille, ja onpa sitä myös joskus kutsuttu ensimmäiseksi Bond-elokuvaksi. Ian Flemingin teokset olivat jo löytäneet lukijakuntansa, ja ensimmäinen elokuva Tohtori No tuli ensi-iltaan vuonna 1962. Cary Grant 007:n esikuvana on aivan kuin Bond itse, joskin tässä elokuvassa hän joutuu agentiksi tahtomattaan. Samaa Bond-charmia Grant esitteli jo aiemmassa Hitchcock-jännärissään Notorious - kohtalon avain (1946). Vaarallinen romanssi ei yksin vaikuttanut suuresti Bond-elokuviin, vaan sille ovat velkaa myös lukemattomat toiminnantäyteiset jännärit aina Die Hardista (1988) Mission: Impossibleen (1996). Modernimpien actionpaukkujen ääreltä on miellyttävää välillä palata upeasti rakennetun, tyylikkään jännitysviihteen äärelle, sillä sitä Vaarallinen romanssi todella on.

Pisteytys:

10/10

Vertigo ─ Vertigo - punainen kyynel (1958)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1958, 128 min.
Trilleri, Mysteeri, Romantiikka
Pääosissa: James Stewart, Kim Novak, Tom Helmore

I'm not mad.

Etsivä John "Scottie" Ferguson (Stewart) on juuri joutunut jäämään eläkkeelle ennen aikojaan, sillä työtapaturma laukaisi hänessä vakavan korkean paikan kammon. Lepääminen tekisi taatusti terää, mutta Scottie suostuu kuitenkin ottamaan vastaan entisen koulutoverinsa Gavin Elsterin (Helmore) tarjoaman pienen tehtävän. Scottien on määrä varjostaa Elsterin vaimoa (Novak), jonka käytös on muuttunut suorastaan käsittämättömäksi. Vaatimaton keikka muuttuu tietenkin raastavaksi jännitysnäytelmäksi, jossa Scottien mielenterveys ja todellisuudentaju joutuvat kovalle koetukselle.

Vertigo - punainen kyynel on nimetty varsin usein Alfred Hitchcockin parhaaksi teokseksi ja ehkäpä se sitä onkin, ainakin kiistämättä parhaimmistoa. Ohjaajan kultakauden ykkösteoksessa kulminoituu upeasti useita jännityksen mestarin urallaan hiomia keskeisiä teemoja: ainakin tarinassa yhdistyvät (lähes) täydellinen murha, vainoharhaisuus ja mielen murtuminen sekä jäytävä pakkomielteisyys. Lisäksi Vertigo löytää innovatiivisia kuvakulmia, joista ikimuistoisin on Scottyn huimauskohtausten "dolly zoom". Hehkutettakoon nyt vielä hienoa musiikkiakin, jonka sävelsi tietenkin Hitchcockin (tuolloin vielä aika tuore) luottomuusikko Bernard Herrmann.

Kutkuttavan jännittävä elokuva on mestarillinen kokonaisuus, täynnä täydellisiä juonenkäänteitä ja niiden hienovaraista taustoitusta. Scottien älytön romanssi, alati pahenevat obsessiot ja toki myös vastapuolen erikoiset teot saavat jokainen selityksensä juuri oikealla hetkellä. Mikäli Vertigon nerokkuudesta ei vielä filmin puolivälin jälkeen ole vakuuttunut, viimeisen puolituntisen paljastukset saavat aivot raksuttamaan ylikierroksilla. Eikä tässä tietenkään ole vielä kaikki, sillä Vertigosta irtoaa taatusti uusia oivalluksia jokaisella katselukerralla.

Pisteytys:

10/10

The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa (1956)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1956, 120 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: James Stewart, Doris Day

You know what is paying for this three days in Marrakech?

Marokossa lomaileva McKennan perhe joutuu keskelle kummaa selkkausta. Keskellä torin tungosta muuan mies horjuu perheen isän Ben McKennan (Stewart) jalkoihin ja sopertaa tälle salaisen viestin. Oudosta kohtaamisesta ei kulu kauaakaan, kun hotellissa tutuksi tullut ystävällinen pariskunta kidnappaa McKennan pariskunnan lapsokaisen.

Alfred Hitchcock oli filmatisoinut saman eriskummalliseksi kääntyvän lomamatkan jo kerran aikaisemminkin. Samanniminen ensiversio oli ilmestynyt vuonna 1934 ja sitä tähditti muun muassa Peter Lorre. Tämä uudempi Mies joka tiesi liikaa on tunnetumpi, toki myös Hitchcockin nimi oli 1950-luvulla jo rutkasti maineikkaampi kuin pari vuosikymmentä aiemmin. Ylipäätään Hitchcockin tuotannossa Mies joka tiesi liikaa ei kuitenkaan ole aivan ykkösteoksia, vaikka sen loppukohtaus Lontoon Royal Albert Hallissa onkin melko ikimuistoinen. Parhaiten elokuvasta tunnetaan sen Oscar-palkittu tunnussävelmä Que sera, sera eli suomalaisittain Kenpä tietäis sen.

Mies joka tiesi liikaa on tutumpaa ja humoristisempaa Hitchcockia kuin samana vuonna ilmestynyt tositapahtumaan pohjaava Väärä mies. Molempia elokuvia kuitenkin yhdistää tavallisen ihmisen joutuminen mitä mielikuvituksellisimmalta tuntuvan rikostapauksen myrskynsilmään. Tämäkin elokuva olisi omiaan ruokkimaan lievää vainoharhaisuutta varsinkin lomamatkoilla!

Pisteytys:

8/10

The Wrong Man - Väärä mies (1956)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1956, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Henry Fonda, Vera Miles, Anthony Quayle

An innocent man has nothing to fear, remember that.

Väärän miehen teema on yksi Alfred Hitchcockin lempiaiheista, joka kääntyy jännityksen mestarin käsissä moneksi erilaiseksi tarinaksi tai sivujuonteeksi. Pienessä roolissa teema oli esimerkiksi elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja keskeisenä osana juonta taas varhaisemmassa brittifilmissä 39 askelta (1935) sekä takaa-ajojännärissä Vaarallinen romanssi (1959). Väärä mies kertoo nimensä mukaisesti rikoksesta syytetystä miehestä (Fonda), joka kuitenkin todellisuudessa on syytön.

Tavallisen tallaajan osalleen saama kohtuuton syytös herättää tietenkin kysymyksen siitä, voisiko näin sattua ─ ja mikä pahinta, entä jos näin kävisi minulle! Erityisen piinaavan tarinasta tekee tietenkin se, että elokuva perustuu hyvin tarkasti tositapahtumaan. Tosielämän väärän miehen eli Manny Balestreron oikeudenkäynti käytiin vain jokunen vuosi ennen kuin tapaus pääsi valkokankaalle. Väärä mies on oikeastaan hienoisella fiktiivisellä eläytymisellä väritetty tositapahtumien rekonstruktio. Elokuvassa nähdään sivurooleissa näyttelijäamatöörejä, jotka sattuivat todistamaan oikean tapahtumasarjan, ja kohtauksia on myös kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla.

Hitchcock kertoo tarinaa tapansa mukaan miellyttävän tarkasti, jokaisen pienen yksityiskohdan huomioiden. Jännitys on intensiivistä ja se herättää myös ajatuksia oikeusjärjestelmän toimivuudesta. Yhteiskuntakriittinen rikoselokuva on sikäli Hitchcockin filmeistä poikkeuksellinen, ettei ahdistavaa tunnelmaa missään vaiheessa kevennetä hienoisellakaan huumorilla. Juonen mahdollisuuksillakaan ei ole tarpeen leikitellä, koska hemmetti, tämä todella tapahtui! Liekö Väärä mies Hitchcockin hymyttömin elokuva?

Pisteytys:
8/10

Rear Window - Takaikkuna (1954)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1954, 112 min.
Trilleri, Jännitys
Pääosissa: James Stewart, Grace Kelly, Thelma Ritter, Wendell Corey

What do you need as evidence?

L. B. "Jeff" Jefferies (Stewart) on matkustelevaan elämäntyyliin tottunut valokuvaaja tukalassa tilanteessa. Miehen jalka on tukevassa kipsissä, eikä hän ole päässyt liikkeelle asunnostaan viikkokausiin. Seuraa yksinäiselle pitävät pääasiassa sairaanhoitaja Stella (Ritter), Jeffin vaimoksi haikaileva Lisa (Kelly) ja tuntemattomat naapurit, joiden edesottamuksia Jeff tiirailee ikkunastaan aikansa kuluksi. Tylsyys muuttuu äkkiä piinaavaksi jännitykseksi, kun Jeff uskoo erään naapurin murhanneen vaimonsa.

Takaikkuna on Alfred Hitchcockin ykkösteoksia, jossa jännitys on sakeaa ja elokuvakerronnan hallinta mestarillista. Huomio kiinnittyy erityisesti viehättävään äänimaailmaan ja taitaviin leikkauksiin, mutta myös kerronnan subjektiivisuuteen ─ kaikki Hitchcockille tavanomaisia elementtejä, mutta Takaikkunan tapauksessa timantiksi hiottuja. Keskeistä on Jeffin murhaepäilyn todenperäisyys: Jeffin etsivä-ystävä Doyle (Corey) pitää miestä mökkihöperönä, mutta ainakin Lisan mielestä tarinassa on perää. Myös katsoja on kahden vaiheilla: tapahtuiko murha todella vai lähtikö Jeffin mielikuvitus liian villiin laukkaan? Epäily mahdollistuu, koska kamera pysyttelee tiiviisti Jeffin tuntumassa ja tapahtumat kuvataan uskollisesti ainoastaan hänen kauttaan.

Elokuvan kenties analysoiduin teema lienee voyerismi, onhan Takaikkuna suoranainen tirkistelyklassikko. Päähenkilö tiirailee naapureitaan osin viihteen vuoksi, mutta ei vain siksi. Häntä nimittäin painaa horisontissa siintävän aviovelvollisuuden taakka. Jeff etsii lohtua ja apua ajatuksiinsa katselemalla naapureitaan, peilaten omia tuntojaan toisiin pariskuntiin tai aviomiehiin. Mutta näkeekö hän vain sen, mitä haluaa nähdä? Asetelma on nerokas ja puhutteleva, yhä yli puolen vuosisadan jälkeenkin.

Pisteytys:

10/10

Strangers on a Train - Muukalaisia junassa (1951)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1951, 101 min.
Trilleri, Rikos
Pääosissa: Farley Granger, Robert Walker, Ruth Roman, Patricia Hitchcock

My theory is that everyone is a potential murderer.

Tennispelaaja Guy Heines (Granger) kohtaa junassa omalaatuisen ja hieman tunkeilevan miehen, Bruno Antonyn (Walker). Bruno esittää Guylle keksimänsä kaavan täydelliseen murhaan. Hän tarjoutuu murhaamaan Guyn vaimon, jos Guy vastineeksi murhaa Brunon isän - näin kumpikaan ei voi jäädä kiinni, mutta molemmat pääsevät eroon epämieluisasta läheisestään. Junamatkan päätyttyä Guy pyyhkii piinallisen kohtaamisen mielestään, mutta pian hän vastaanottaa karmivan uutisen vaimonsa murhasta.

Muukalaisia junassa on Alfred Hitchcockin kultakauden alkusysäys. Elokuva osoittaa, miten pelkoon ei tarvita säpsäyttelyä tai edes varjoja kummempia efektejä; hyvä tarina on tärkein. Hyytävää kertomusta oli käsikirjoittamassa itse jännityskirjailija Raymond Chandler, vaikka kemiat Hitchcockin kanssa eivät osuneetkaan yhteen aivan saumattomasti. Loistavaa tarinaa täydentävät oivat näyttelijät. Varsinkin Robert Walker on erinomainen kaikessa karmivuudessaan. Sääli, että hän kuoli melko pian elokuvan ensi-illan jälkeen. Hahmosta tuli jopa mieleen neljä vuosikymmentä tuoreempi Antony Hopkinsin rooli Hannibal Lecterinä.

On hykerryttävän miellyttävää löytää kustakin Hitchcockin elokuvasta viitteitä ohjaajan muuhun tuotantoon. Tarinassa on häivähdyksiä omalaatuisesta äiti-suhteesta ja elokuvan alussa nähdään ohjaajan lyhyt cameo. Myös elokuvassa Nainen katoaa (1938) oltiin junassa. Täydellistä murhaa on suunniteltu ainakin filmeissä Epäilyksen varjo (1943) ja Köysi (1948). Jälkimmäisessä myös oli havaittavissa viittauksia päähenkilöiden keskinäiseen romantilliseen kiinnostukseen - samoin kuin tässäkin elokuvassa. Alkuperäisessä Hollywood-versiossa tosin Hainesin ja Antonyn keskinäistä vetovoimaa ei erityisemmin korosteta. Sen sijaan elokuvan vaihtoehtoisessa, alunperin julkaisemattomassa versiossa päähenkilöiden suhde saa uusia sävyjä. Versio on nykyisellään saatavana dvd:nä ja oli jo omissa hyppysissäni solahtamassa soittimeen, mutta eipä pannahinen kirjaston lainatavara toiminut. Se on katsottava sitten joskus toiste, sillä tämän elokuvan pariin täytyy ehdottomasti palata.

Pisteytys:

9/10

Rope - Köysi (1948)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1948, 80 min.
Rikos, Trilleri, Draama
Pääosissa: John Dall, Farley Granger, James Stewart

You're going to die...

Alfred Hitchcockin ensimmäinen värielokuva Köysi on hykerryttävän jännittävä trilleri ja teknisesti erikoinen kokeilu, joka pyrittiin toteuttamaan täysin reaaliajassa yhtenä pitkänä kohtauksena. Aikansa teknologia tosin hieman hankaloitti tehtävää, sillä filmikeloja täytyi aika ajoin vaihtaa. Taitavien lähikuvien ansiosta elokuva kuitenkin tuntuu puolentoista tunnin mittaiselta yhtämittaiselta otokselta, jossa seurataan ystäväjoukon erikoisia päivälliskutsuja. Huomautettakoon, että todelliset päivälliskutsut ehkä kestäisivät hieman pidempään ja elokuvan todellisuudessa aurinkokin painuu mailleen verrattain vauhdikkaasti. Kuvitelkaamme kuitenkin, että 1940-luvulla kaikki oli tehokkaampaa.

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa toverukset Brandon (Dall) ja Philip (Granger) kuristavat miehen ja sullovat tämän armotta suureen arkkuun. Hetken kuluttua alkavat päivälliskutsut, joiden aikana kuristettu mies yhä makaa pöydäksi naamioidussa arkussa. Rikos on täydellinen - kunhan murhamiesten hermot vain eivät pettäisi. Pahaksi onneksi nokkela Rupert (Stewart) aavistaa, että jotain outoa on tekeillä.

Köysi pohjautuu samannimiseen brittiläiseen näytelmäkäsikirjoitukseen (1929) ja läheneepä teema myös Fjodor Dostojevskin klassikkoa Rikos ja rangaistus (1866). Kertomuksella on lisäksi selkeitä yhtymäkohtia Yhdysvaltoja 1920-luvulla ravistaneeseen Leopold & Loeb -murhatapaukseen. Tapaus oli vielä paikoin niin tuoreessa muistissa, ettei siihen viittaavaa filmiä tohdittu kaikkialla edes esittää. Leopold & Loeb -kaksikon homoseksuaalisuus oli myös yleisesti tiedossa, ja samaa saattoi vain julkeasti epäillä elokuvankin pääparista. Sensuurin ja (kaksinais)moraalin kultakaudella asiasta oli tullut jonkinmoinen kauhistus, mutta nähtävästi viranomaiset eivät kuitenkaan puuttuneet asiaan. Ennakkokohuista huolimatta elokuva sai kehuja teknisistä hienouksistaan, joista filmi edelleen ensisijaisesti muistetaan. Huomionarvoista on myös se, että Köysi oli James Stewartin ja Hitchcockin ensimmäinen yhteinen elokuva. Myöhemmän yhteistyön tunnetuimmat helmet ovat seuraavalla vuosikymmenellä syntyneet Takaikkuna (1954) ja Vertigo (1958).

Pisteytys:

9/10

Notorious - kohtalon avain (1946)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1946, 101 min.
Jännitys, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Ingrid Bergman, Cary Grant, Claude Rains

Another drink?

Saksalaissyntyinen Alicia Huberman (Bergman) suree natsivakoojana tuomittua isäänsä ja hukuttaa murheensa alkoholiin. Alician elämään tulee käänne, kun hän rakastuu T. R. Devliniin (Grant), natsirikollisia etsivään agenttiin. Lemmensuhde syvenee ja Devlinin vaatimuksesta Alicia suostuu lopulta lähtemään vakoojaksi Rio De Janeiroon. Työ ei ole helppoa ja Alicia joutuu peräti avioitumaan isänsä vanhan natsituttavan Alex Sebastianin (Rains) kanssa, joka tosin on jo pitkään rakastanut Aliciaa. Mutta kenen rakkaus on aitoa ja kenen lempi on pelkkää velvollisuuden vuoksi näyteltyä teatteria?

Notorious - kohtalon avain on Alfred Hitchcockin parhaimmistoa. Se on rauhallisella tempolla etenevä ihmissuhdedraama, mutta samalla myös huima agenttiseikkailu, jossa piinaavaa jännitystä luodaan upean vähäeleisesti ja ilman ihmeempiä toimintakohtauksia. Henkilöiden monisyiset motiivit kiehtovat, ja siitä syystä elokuva tuntuu myös aidolta - elämä kun on täynnä vaihtelevia tilanteita, taustatekijöitä ja myös absurdeja käänteitä, kylmää harkintaa ja kuumia tunteita. Syvällisemmän pohdinnan lisäksi Notorious käy myös erinomaisesti puhtaasta viihteestä. Esimerkiksi Hitchcockille tuttuja elementtejä piisaa ja niitä on myös hauska bongailla! Näitä ovat muun muassa ohjaajan itsensä lyhyt cameo, vanha kunnon MacGuffin -elementti ja tutut teemat, kuten antagonistin omituinen äiti-suhde. Yhtymäkohtia löytyy myös muihin Hitchcockin elokuviin. Mieleen tulee vahvasti vuotta aiemmin ilmestynyt Noiduttu (1945) sekä reilua vuosikymmentä myöhemmin tehty Psyko (1960).

Mainittakoon muuten myös, että Notorious on Hitchcokin ensimmäinen Hollywood-elokuva, jossa hänellä oli täysin vapaat kädet toteuttaa ainutlaatuisia visioitaan. Pääosanäyttelijät olivat luonnollisesti ohjaajan itsensä valitsemia, ja koko kööri tekee kyllä loistavaa työtä. Eritoten Bond-faneille tätä elokuvaa voi muuten suositella lämpöisesti. Devlinistä tulee nimittäin vahvasti mieleen tuo nykypäivänä kaikille tuttu agentti 007, jonka Ian Fleming loi 1950-luvun alussa. Cary Grantia kaavailtiinkin ensimmäiseksi Bondiksi, mutta harmillisesti näyttelijä kieltäytyi. Sean Connerystä leivottiin lopulta loistava Bond, joskin Grant olisi ollut roolissa varmasti huikea. Tätä menetystä voi kuitenkin fiilistellä vaikka sitten Notoriouksen äärellä.

Pisteytys:
9/10

Spellbound - Noiduttu (1945)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1945, 111 min.
Jännitys, Mysteeri, Romantiikka
Pääosissa: Ingrid Bergman, Gregory Peck

Good night and sweet dreams...

Mielisairaala Green Manorsin psykoanalyytikko tohtori Peterson (Bergman) rakastuu tapojensa vastaisesti sairaalan uuteen johtajaan, tohtori Edwardesiin (Peck). Pian käy kuitenkin ilmi, että tohtori Edwardes ei kenties olekaan tohtori Edwardes, vaan muistinmenetyksestä kärsivä tuntematon mies. Koska oikea tohtori Edwardes on kadonnut, on tulokasta syytä epäillä rikoksesta. Tohtori Peterson päättää kuitenkin ratkoa mysteerin, ja niinpä hän pakenee rakkaansa kanssa, joka ei edes muista omaa nimeään.

Alfred Hitchcockin psykologinen trilleri on oikeastaan tutkielma psykoanalyysista, joka herätti aikanaan suurta kiinnostusta, ja josta myös elokuvan tuottaja David O. Selznick oli suuresti innostunut. Runsaasti kritisoitu psykoanalyysi lipeää kyllä elokuvassa railakkaasti höpöjuttujen puolelle, minkä Hitchcock on itsekin jälkeenpäin myöntänyt. Tästä huolimatta jännitys pysyy yllä, vaikka suurta arvoitusta ratkotaankin epätavallisin keinoin. Koko elokuvan ikimuistoisin ja parhaiten tunnettu osuus lienee Salvador Dalín toteuttama surrealistinen unijakso, joka tietenkin on avainasemassa mysteerin selvittämisen kannalta.

Noiduttu ei ole likimainkaan parasta Hitchcockia, eikä olekaan ihme, että se on muutama vuosi sitten poistettu 1001-listalta. Yleensä loistava Ingrid Bergman näyttelee puoliteholla, joskin tämä voi johtua myös typerästi ja epäuskottavasti käsikirjoitetusta roolihahmosta. Hollywoodin tuore kasvo Gregory Peck on saanut paremman roolin, ja hän myös näyttelee muistinmenetyspotilasta varsin uskottavasti. Kokonaisuutena elokuva on kaikin puolin kelvollinen: siinä on joitain erinomaisesti toteutettuja kohtauksia, kuvakulmia ja mieleenpainuvia erikoisuuksia, Miklós Rózsan Oscar-palkittu musiikki kuulostaa kauniilta ja mysteerin ratkeamista on viihdyttävää seurata. But that's all folks.

Pisteytys:
7/10

Shadow of a Doubt - Epäilyksen varjo (1943)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1943, 108 min.
Trilleri, Jännitys
Pääosissa: Teresa Wright, Joseph Cotten, Macdonald Carey, Henry Travers, Patricia Collinge

An average family...

Alfred Hitchcockin mestarillinen trilleri kertoo rikoksen paljastumisesta, petoksesta sekä nimensä mukaisesti epäilyksen langettamista syvistä varjoista. Newtonien perhe nauttii Kalifornian lämmöstä idyllisessä kodissaan, mutta teini-ikäinen tytär Charlotta, lempinimeltään Charlie (Wright) kaipaa elämäänsä jotain uutta. Charlien suureksi iloksi hänen suuresti ihailemansa Charlie-eno (Cotten) saapuu perheen luokse vierailulle, mutta vähitellen ilmenee, ettei kaikki ole kohdallaan. Kaima-enon kumma käytös saa nuoremman Charlien epäilemään, että hänen idolinsa onkin etsintäkuulutettu murhaaja.

Epäilyksen varjo lukeutuu Hitchcockin kehutuimpien elokuvien joukkoon, ja se oli tiettävästi myös ohjaajan itsensä suosikkiteos. Tarina on tuttuun tapaan lähtökohdiltaan nerokkaan yksinkertainen, mutta samalla tavattoman monipuolinen ja kihelmöivän jännittävä. Sydämensykkeen nostatuksen lisäksi elokuvassa on Hitchcockille ominaista huumoria sekä myös todella kiinnostavia hahmoja erilaisine motiiveineen ja ratkaisuineen. Trilleriasetelma on luotu mestarillisesti: katsoja saa jännittää vaarasta autuaan tietämättömien päähenkilöiden puolesta ja seurata silmä kovana Charlotan kiihtyvää kamppailua kiintymyksen ja pelon välillä. Onhan aina kamalaa, kuinka uhka voikaan luikerrella vaivihkaa turvalliseen yhteisöön, kotoisan ydinperheen ytimeen... Tai nousta yhteisöstä itsestään, hiipiä varoittamatta pahaa-aavistamattomien, aivan tavallisten ihmisten kiusaksi.

Pisteytys:

8/10

The Lady Vanishes - Nainen katoaa (1938)

Ohjannut Alfred Hitchcock
Iso-Britannia 1938, 96 min.
Trilleri, Komedia
Pääosissa: Margaret Lockwood, Michael Redgrave, Paul Lukas, May Whitty

Scotch tweeds or oatmeal tweeds?

Alfred Hitchcockin brittikauden huipentuma Nainen katoaa sijoittuu Euroopan halki kiitävään junaan, jossa tapahtuu salaperäisiä asioita. Neiti Henderson (Lockwood) ystävystyy matkan alussa ystävälliseen rouvaan (Whitty), joka kuitenkin katoaa mystisesti. Tapaukselle ei löydy silminnäkijöitä, sillä erinäisistä syistä kaikki matkustajat kieltävät koskaan nähneensäkään tuota tweed-asuista vanhaa ladya.

Nainen katoaa on kutkuttavan jännittävä, kuten Hitchcockin trillerit aina, mutta myös erinomaisen hauska! Brittihuumori ja mainio piikittely yhdistyvät sulavasti erikoiseen jännitysnäytelmään, joka voisi ilman komiikkaa tuntua jopa hieman tönköltä. Tällaisenaan tarina kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuvan kiehtovaa ideaa on hyödynnetty myöhemminkin: tunnetuin sovitus lienee Jodie Fosterin tähdittämä Flightplan (2005).

Elokuva oli yksi vuoden 1938 hittifilmeistä, mikä myös osin avitti Hitchcockin siirtymistä Hollywood-uralle. Sittemminkin tämä trilleri on useissa yhteyksissä nostettu Hitchcockin parhaimpien filmien joukkoon. Ohjaajamestarin lisäksi täytyy myös huomioida muita elokuvan ansioita: näyttelijät ovat loistavia ja erityisesti Margaret Lockwoodin ja Michael Redgraven kemiat soljuvat yhteen täydellisesti.

Pisteytys:

9/10

Rebecca (1940)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1940, 130 min.
Trilleri
Pääosissa: Laurence Olivier, Joan Fontaine, George Sanders, Judith Anderson

I watched you go down just as I watched her...

Vuonna 1939 Alfred Hitchcock muutti Yhdysvaltoihin ja joutui miltei ensi töikseen totuttautumaan Hollywoodin omalaatuiseen studiojärjestelmään. Vuoden kuluttua, useita omaehtoisen ohjaajan ja kaikkivaltiaan tuottajan välisiä kompromisseja myöhemmin valmistui kauhuromanttinen teos Rebecca. Yleisö rakasti elokuvaa, useimmat kriitikot kirjoittivat siitä suopeita arvosteluja ja menestyksen kruunasi parhaan elokuvan Oscar-palkinto.

Daphne du Maurierin samannimiseen romaaniin (1938) perustuva Rebecca alkaa Rivieralta. Rikkaan väen huolettomassa huvikeskuksessa saa alkunsa kohtalokas romanssi erään nuoren neidon (Fontaine) ja leskimiehen (Olivier) välillä. Pian neidosta tulee rouva de Winter, ja tuore aviomies Maxim kuljettaa uuden vaimonsa kotiinsa Manderleyn kartanoon. Manderley ei kuitenkaan ole halukas vastaanottamaan tunkeilijaa: Maximin edesmenneen vaimon Rebeccan salamyhkäinen muisto elää sen sopukoissa ja liikkuu painajaismaisena varjona kaikkien talon tapahtumien kannoilla.

Vaikka arvostettu teos onkin, Rebecca ei ole jännityksen mestarin ohjauksista nimekkäimpiä. Elokuva tuntuu jo pohjustavan esimerkiksi Vertigon (1958) jännitysnäytelmää, vaikka ei olekaan aivan yhtä erinomainen. Ensinäkemältä en pitänyt Rebeccaa järin suurena klassikkona, mutta toinen katselu avarsi silmät Manderlayn hyytävyydelle. Aurinkoisesta lomakohteesta alkava kertomus muuttuu edetessään kuviensakin puolesta synkemmäksi ja piinaavammaksi. Yksityiskohtia myöten hiottu trilleri pureutuu taitavasti ihmisten välisiin valtasuhteisiin ja hyväksikäyttöön. Vaikuttavaa piinaa!

Pisteytys:

8/10