Fitzcarraldo (1982)

Ohjannut Werner Herzog

Länsi-Saksa & Peru 1982, 158 min.

Seikkailu, Draama

Pääosissa: Klaus Kinski, Claudia Cardinale, José Lewgoy

 

I want my opera house!

 

Brian "Fitzcarraldo" Fitzgerald (Kinski) on liikemies, jonka suurena haaveena on perustaa oopperatalo keskelle viidakkoa. Kalliin projektin rahoittamiseksi Fitzcarraldo päättää rikastua kumibisneksellä, mutta mehevimmät kumipuuapajat odottavat vaikeiden kulkureittien päässä. Sinnikäs Fitzcarraldo ei anna periksi, vaikka ainoana mahdollisuutena on kantaa kokonainen jokilaiva viidakon halki ─ mutta mitäpä mies ei unelmansa eteen tekisi.

Löyhästi todelliseen henkilöön, kumiparoni Carlos Fitzcarraldiin, perustuva elokuva on tarina unelmista ja pakkomielteistä. Fitzcarraldon määrätietoisuus on ihailtavaa, mutta koko touhu muuttuu järjettömäksi viimeistään silloin, kun ihmishenget alkavat olla vaarassa. Kiinnostavaksi elokuva muuttuu siksi, että koko filmin tekoprosessi oli yhtä älytön urakka. Werner Herzog tyrannisoi kuvauksia, oli ilmiriidassa päänäyttelijä Klaus Kinskin kanssa ja hirveissä kuvausolosuhteissa sattui jopa muutama kuolemantapaus. Ja sitä valtavaa paattia todella raahattiin pitkin viidakkoa!

Fitzcarraldon tarina käsittelee unelmia, mutta myös epäonnistumista. Päähenkilö ei ole mikään sankari, pikemminkin hieman hyljeksitty nuhjuinen mies, jonka urakka etenee jatkuvasti vain rimaa hipoen. Hahmo tuntuu suorastaan traagiselta, ja Klaus Kinskin tulkinta on erinomainen. Sekä kertomus että kulissien kauhut herättävät pohtimaan unelmien hintaa. Mitä kaikkea taiteen vuoksi saa tehdä? Oliko lopputulos vaivannäön väärti? Lopullisia vastauksia ei tarina kerro. Varmaa on vain vanha suomalainen pessimistiviisaus: unelmat ovat pettymysten kivijalka.

Pisteytys:

8/10

C'era una volta il West - Huuliharppukostaja (1968)

Ohjannut Sergio Leone
Italia & USA 1968, 165 min.
Lännenelokuva
Pääosissa: Charles Bronson, Henry Fonda, Claudia Cardinale

They were all alive until they met you, Frank.

Vauhdilla rakentuva rautatie tuo uuden ajan nuhjuiseen pikkukaupunkiin. Kaikki eivät kuitenkaan ole yksimielisiä rakennusurakan vaiheista, ja niinpä työntekoa jouduttamaan on palkattu häikäilemätön roisto Frank (Fonda). Frankille kaikki keinot ovat sallittuja eikä mikään rikos toista katalampi, mutta kuinka ollakaan, rautahevosta nopeammin kaupunkiin saapuu mystinen huuliharppua soittava mies "Harmonica" (Bronson). Salaperäinen kulkija päätyy suojelemaan nuorta leskeä (Cardinale) Frankin pahoilta aikeilta ja saa myös apua yllättävältä lainsuojattomalta taholta.

Sergio Leonen lännenelokuvan lajityyppiä mullistaneet spagettiwesternit kohosivat menestykseen ikimuistoisen dollaritrilogian myötä. Huuliharppukostaja (engl. Once Upon a Time in the West) jatkaa samaa kaavaa, mutta kumartaa huomattavasti enemmän perinteisempien lännenfilmien suuntaan. Tarinassa on ripaus Johnny Guitarin (1954) vanhoja kaunoja sekä salaperäistä muusikkokulkijaa. John Fordilta elokuva puolestaan on perinyt uuden ja vanhan tai sivistyksen ja periferian kohtaamiseen liittyvien ristiriitojen käsittelyn: näitä teemoja löytyy esimerkiksi elokuvasta Mies, joka ampui Liberty Valancen (1962). Edes klassikoihin viittaaminen ei kuitenkaan koitunut elokuvan menestykseksi, vaan sen suosio jäi ilmestymisaikanaan yllättävän laimeaksi. 

Ajan kanssa Huuliharppukostajan ainutlaatuisuus hienoine kuvakulmineen sekä Ennio Morriconen sävellyksineen ovat toki ottaneet näkyvän paikkansa elokuvahistoriassa. Muutosten tuulista kertova tarina sitä paitsi puhuttelee yhä ─ sitä muuten olivat sepittämässä Leonen ohella Bernardo Bertolucci ja Dario Argento! Vaikka Huuliharppukostaja tuntuu edelleen monin tavoin tuoreelta ja sen teema maailman muuttumisesta ajankohtaiselta, on mukana jotain silmiinpistävän vanhaakin. Claudia Cardinalen esittämä leskinainen on, pardon my french, vain kävelevä perse, jolle suodaan aika niukka toimijuuden skaala. Se on toki monella tapaa osuvaa ajankuvaa (sekä 1800-lukulaista että 1960-lukulaista), mutta siitä muutoksestahan tässä oli kysymyskin. Rautatie toi lopulta mukanaan suffragetit, ja toivoa sopii, että pyllynnipistelyn ajat olisivat jo jäämässä historiaan.

Pisteytys:

9/10

8½ (1963)

Ohjannut Federico Fellini
Italia & Ranska 1963, 138 min.
Draama
Pääosissa: Marcello Mastroianni, Claudia Cardinale, Anouk Aimée, Sandra Milo

Take me as I am, if you can.

Guido Anselmi (Mastroianni) on ohjaaja, jonka uusi elokuva ei ota syntyäkseen. Tuotannon aikataulut ovat tiukat, näyttelijät kiireisiä ja yleisö malttamatonta, mutta Guido ei pysty vastaamaan kenenkään odotuksiin. Mediasirkuksen ohella myös Guidon henkilökohtainen elämä on yhtä naissotkujen aiheuttamaa hulinaa. Stressaantunut Guido pakenee fantasioidensa ja muistojensa pariin, joiden avulla hän lopulta löytää todellisen itsensä ja pelastuksensa.

Federico Fellinin ykkösteoksiin lukeutuva 8½ on mestarillisen kaoottinen tajunnanvirtakuvaus luovan työn aiheuttamista paineista. Aihe syntyi Fellinin omista kokemuksista ja myös Guidon lapsuudenmuistot ovat omaelämäkerrallisia. Elokuvan teema on erinomaisen samaistuttava, erityisesti omalla alallani luovuuden ja tuottavuuspaineiden ristiaallokossa seilatessa (tai hetkittäin räpiköidessä) 8½ tuntuu tarjoavan suoranaista lohtua. Työblokeista on toki tehty muitakin elokuvia, mutta tuskin mikään teos vetää vertoja Fellinin jäljittelemättömälle näkemykselle. Ilmestyessään elokuvaa suitsutettiin toden teolla ja se menestyi niin Moskovan elokuvajuhlilla kuin Oscar-gaalassakin.

Katsoin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä, enkä ymmärtänyt tempoilevasta tarinasta yhtikäs mitään. Jokin Fellinin tyylissä teki kuitenkin vaikutuksen, ja niinpä 8½ on vuosien varrella muodostunut yhdeksi suosikkielokuvistani. Tällä katselukerralla tarina tuntui verrattomasti kuvaavan omaa uranluomistani, mutta havahduin myös ajattelemaan Guidon tapaa representoida italialaisia stereotypioita ja tulla niistä tietoiseksi. Guidon suhtautumisesta naisiin saisi väsättyä melkoisen psykoanalyysin, mutta hedelmällisempää on kohdistaa ajatukset 8½:n tapaan kuvata itsetietoisuuden heräämistä ja yksilön kehittyvää ajattelua. Oman ajatusmaailman alituinen kasvu selittää senkin, miksi Fellinin symbolistinen karnevaali kertoo jotain uutta jokaisella katselukerralla.

Pisteytys:

10/10

Il Gattopardo - Tiikerikissa (1963)

Ohjannut Luchino Visconti
Italia & Ranska 1963, 186 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Burt Lancaster, Claudia Cardinale, Alain Delon

Three balls in a week are too much.

Luchino Viscontin pakahduttavan kaunis periodidraama sijoittuu 1860-luvun kuohuvaan Italiaan. Punapaitaiset nationalistit käyvät taisteluita hajanaisen maan yhdistämisen puolesta ja muutoksen tuuli tuivertaa myös vanhojen aristokraattien elämässä. Jopa sisilialainen Salinan ruhtinas Don Fabrizio (Lancaster) saa todeta, ettei hänen jälkikasvunsa tulevaisuus noudata juuri millään muotoa hänen ylellistä elämänpolkuaan. Ainoa tulevaisuuden turva on lyöttäytyä hyviin väleihin tulevien vallanpitäjien kanssa.

Tiikerikissa (engl. The Leopard) on visuaalisesti niin huumaava teos, että sitä katsoisi täysin onnellisena vaikka käsikirjoitus olisi kehno. Vaan se ei ole! Giuseppe Tomasi di Lampedusan samannimiseen romaaniin (1958) pohjautuva tarina on viipyilevän toteava kuvaus yläluokan jalustan sortumisesta ─ aihe, jota marxistisympatioistaan tunnettu Luchino Visconti toisti useissa elokuvissaan. Viscontin tuotannosta Tiikerikissaa lähimmäksi asettuu niin ikään 1860-luvulle sijoitettu Senso (1954). Tarkkanäköiseen yhteiskunnan kerman tulkintaan löytyi aineksia Viscontin omasta taustasta, hän kun oli syntyjään yläluokkaista milanolaissukua.

Suuresta yhteiskunnallisesta aihekehyksestään huolimatta Tiikerikissa on varsin vähäisten tapahtumien elokuva: häitäkin juhlitaan tunnin verran, mikä tosin tarjoaa kiehtovan tilaisuuden tarkkailla taitavasti rakennettua kadonnutta maailmaa aikamatkan tavoin. Jokaisen otoksen ollessa oma piiruntarkka taideteoksensa, ei liene yllättävää, että Tiikerikissa oli aikansa kallein italialaistuotanto. Pieteetillä luotu teos ansaitsi menestystä maailmalla ja palkittiin muun muassa Kultaisella palmulla. Loppumainintana huomioitakoon pääroolissa näyttelevä Burt Lancaster, joka tekee Don Fabriziona yhden uransa loisteliaimmista roolitöistä.

Pisteytys:

9/10