LUUKKU 7 - 80 vuotta sitten (Kuohuva 20-luku, 1939)

When you got a job to do, get somebody else to do it.

Laman kurittama 1930-luku kääntyi lopuilleen synkissä tunnelmissa, kun suursodan uhka räjähti jälleen jylinäksi Euroopan sotatantereilla. Suomessakin paleltiin poteroissa ja kärsittiin kotirintamilla, sillä talvisota oli joulukuun ensimmäisellä viikolla jo täydessä vauhdissa. Päivälleen 80 vuotta sitten pauhua riitti, sillä Neuvostoliiton ensimmäinen suurhyökkäys oli käynnissä.

Yhdysvalloissa sota oli vielä turvallisen välimatkan päässä, mutta tuskinpa maailmalta kaikuvat uutiset kenenkään mieltä ylensivät. Onneksi sentään päivän elokuvassa palataan nostalgisesti edellisen vuosikymmenen vauhdikkaisiin aikoihin, vaikka toisaalta filmi myös jälkiviisaasti ja ennakkoon varoittaen muistuttaa, ettei sodasta palaavien nuorten elämä ole pelkkää hymyä.

The Roaring Twenties - Kuohuva 20-luku
Ohjannut Raoul Walsh
USA 1939, 106 min.
Rikos, Draama, Toiminta
Pääosissa: James Cagney, Priscilla Lane, Humphrey Bogart, Gladys George

Kuohuva 20-luku aloittaa tarinansa vuodesta 1919, jolloin maailmansota päättyy ja rauha laskeutuu sotatannerten ylle. Eddie Bartlett (Cagney) pyrkii vanhaan pestiinsä automekaanikkona, mutta työpaikat ovat kiven alla. Muutaman mutkan kautta Eddie päätyy mukaan salakuljetusbisnekseen alan konkarin Panama Smithin (George) suosiollisella avustuksella. Kuinka uraan mahtaa suhtautua sota-aikana käsipuoleen tarttunut siveä heila Jean (Lane)?

Rikos- ja jännitysfilmejä ohjanneen Raoul Walshin Kuohuva 20-luku on varsinainen gangsteriklassikko. Rainassa on mukavasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä synkkyyteen vaivuta vaikeista hetkistä huolimatta. Kepeä, mutta myös jännittävä tunnelma upposi todellisuuspakoa kaivanneisiin aikalaisyleisöihin ja elokuva toimii oivana apuna viihteennälkään edelleenkin. Erityisesti Kuohuva 20-luku sopii katsottavaksi, jos haikailee katsovansa jotain oikein stereotyyppistä kieltolaki-gangsteritoimintaa.

Toimivan juonen lisäksi Kuohuva 20-luku on mainioiden näyttelijöiden tyylikäs show. James Cagney on erinomainen Eddie, joka muuttuu kirkasotsaisesta solttupojasta piinkovaksi gangsteriksi, elämässään pettyneeksi mieheksi. Cagneyn vastinpariksi nousee kyynisempää roolihahmoa oivan kitkerästi tulkitseva Humphrey Bogart. Legendaariset näyttelijät osuivat vain kolmeen yhteiseen elokuvaan, joista vain Likakasvoiset enkelit (1938) löytyy 1001-listalta.

Pisteytys: 8/10

High Sierra (1941)

Ohjannut Raoul Walsh
USA 1941, 100 min.
Rikos, Toiminta, Romantiikka
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ida Lupino, Arthur Kennedy, Joan Leslie

Police are hot on his trail...

Roy Earle (Bogart) on juuri vapautunut vankilasta, mutta hyppää nopeasti takaisin leipätyönsä pariin. Tällä kertaa Roy osallistuu hotelliryöstöön kalifornialaisessa rikkaiden suosimassa lomaparatiisissa. Uudessa rikollisjengissä Roy tapaa tanssityttö Marien (Lupino), joka on selvästi kiinnostunut Roysta romantillisessa mielessä. Royn lemmekkäät aatokset kohdistuvat kuitenkin toiseen nuoreen naiseen, Velmaan (Leslie), joka tosin on jo ehtinyt valita sulhasensa. Jännitys tiivistyy kolmiodraaman kiristyessä ja ryöstökeikan lähestyessä...

Raoul Walshin gangsterielokuva sisältää ripauksen romantiikkaa, melodraamaa ja aavistuksen huumoriakin. Tunnelma ei silti ole täysin kepeä saati lemmen vietävissä! Kaahailulla ja pyssynpaukuttelulla ryyditetty elokuva pyrkii painottumaan rikosleffaksi ja paikoin sen tunnelma ennakoi jo film noirien kultakautta. Vielä samana vuonna elokuvateattereissa ensi-iltansa sai film noiriksi lukeutuva Maltan haukka (1941), jonka ohjasi High Sierraa käsikirjoittanut John Huston. Eritoten elokuvia yhdistää kuitenkin legendaarinen Humphrey Bogart, joka pääsi ensimmäiseen päärooliinsa High Sierran antisankari-Royna. Maltan haukka toi Bogartille lopullisen läpimurron.

Onnistuneen tarinan ohella High Sierra on katsomisen arvoinen Humphrey Bogartin ja Ida Lupinon oivallisten roolisuoritusten ansiosta, mutta kertomus jätti katsojan tällä kertaa hieman kylmäksi ─ ehkä odotukset olivat turhan korkealla, ajatukset muualla tai erikoinen genresekoitus hämäsi. Jännittävä ja varsinkin loppupuolella sangen vauhdikas elokuva pitää toki kiinnostuksen yllä. High Sierra sai aikalaiskriitikoilta kiitosta ja mainetta on piisannut sen jälkeenkin, niinpä kertomus on sittemmin uusintafilmatisoitu peräti kahdesti. Toinen adaptaatio Coloradon sankari (1949) on myös Raoul Walshin ohjaama, tosin genreltään lännenelokuva. Klassinen lännenfilmi tarjonnee hyvän alustan tarinan moraalipohdinnoille, jotka High Sierrassa jäävät tarkoituksellisen koleasti taka-alalle.

Pisteytys:
7/10

The Barefoot Contessa - Paljasjalkakreivitär (1954)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA & Italia 1954, 128 min.
Draama
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ava Gardner, Edmond O'Brien, Rossano Brazzi

If you can act, I can help you. If you can't, nobody can teach you.

Parhaat päivänsä nähnyt elokuvaohjaaja Harry Dawes (Bogart) on joutunut mukaan tympeään työprojektiin, jossa hänen on määrä ohjata elokuva itserakkaalle teollisuuspampulle. Juuri kun kyllästynyt ohjaaja on aikeissa hiippailla takavasemmalle, hän tapaa espanjalaisen tanssijan Maria Vargasin (Gardner). Dawes ja Vargas ystävystyvät ja luovat yhdessä mahdottomasta elokuvasta upean menestystarinan. Dawes on jälleen uransa huipulla ja myös Vargas kohoaa tähdeksi. Mutta kuten jo elokuvan alkukohtauksesta voi päätellä, elämä ei silti kohtele häntä silkkihansikkain.

Paljasjalkakreivitär kurkistaa Hollywoodin takahuoneisiin ja ylellisiin juhliin, joissa samppanja virtaa ja uhkapelit viihdyttävät timantteihin pukeutunutta eliittiä. Tarina tosin alkaa synkistä merkeistä sateiselta hautausmaalta, jossa Harry Dawes muistelee edesmennyttä Maria Vargasia. Elokuva päättyy siihen mistä se alkoikin, mutta väliin mahtuu muitakin kertojaääniä ja muistelmia. Eri osista koottu kerrontamuoto ei ole tyyten ennennäkemätön, mutta tuntuu toki persoonalliselta. Rakenne on selkeästi saanut vaikutteita Citizen Kanesta (1941).

Ohjaaja Joseph L. Mankiewiczin elokuvista mieleen tulee niin ikään näyttelijöiden maailmaan sijoittuva Kaikki Eevasta (1950). Paljasjalkakreivitär henkii samaa melodramaattista tunnelmaa ja aihepiirissäkin on paljon yhtäläisyyksiä, mutta tämä elokuva on aavistuksen edeltäjäänsä mollivoittoisempi. Kaikki Eevasta oli Oscar-magneetti, mutta Paljasjalkakreivitär ei aivan yltänyt samaan saavutukseen. Kehuttu elokuva huomioitiin kuitenkin kahdella ehdokkuudella ja Edmond O'Brien sai pystin sivuroolistaan, se jäikin näyttelijän ainoaksi akatemiapalkinnoksi. Karismaattinen pääpari ei edes päässyt ehdolle, vaikka aina varma Humphrey Bogart on tapansa mukaan loistava ja Ava Gardner suorastaan huikea.

Pisteytys:
8/10

Beat the Devil - Afrikan aarre (1953)

Ohjannut John Huston
Iso-Britannia, Italia & USA 1953, 89 min.
Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Humphrey Bogart, Gina Lollobrigida, Jennifer Jones, Robert Morley, Peter Lorre

They are desperate characters!

Humphrey Bogartin, Peter Lorren ynnä muiden tähdittämää elokuvaa voisi äkkiseltään luulla uudeksi Maltan haukaksi (1941), mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Sen sijaan John Hustonin kulttiklassikoksi kohonnut Afrikan aarre on film noir -parodia, jota on hieman vaikea lokeroida selkeästi mihinkään genreen kuuluvaksi. Komedian ja seikkailun osalta liippaa jo melko läheltä, mutta aivan täydellisesti elokuva ei istu kumpaankaan lokeroon: tämän vetelämpää seikkailua tuskin on tehty ja komediakin aiheuttaa päänvaivaa - nauroinko oikeissa kohdissa? Rehellisesti sanottuna en tajunnut elokuvasta puoliakaan, mutta ainakin Hustonin idea osoittaa loistavaa itseironian tajua!

Afrikan aarteen juonesta ei irtoa paljoa sanottavaa. Osittain syynä on se, ettei elokuvassa erityisesti tapahdu mitään. Tapahtumat antavat odottaa itseään loppuun asti, eikä sittenkään ole luvassa mitään järjellistä kaiken outouden selittävää juonenkäännettä. Kyseessä on joka tapauksessa pääasiassa Italiaan sijoittuva tapahtumattomuussarja, jossa joukko rikollisia kuluttaa aikaa odotellessaan matkaa Itä-Afrikkaan. Perillä on määrä rikastua uraniumilla, tai näön vuoksi imureita kaupitellen. Elokuvan pääparina nähdään Billy (Bogart) ja Maria (Lollobrigida) Dannreuther, jotka rahoittavat elämäänsä mainitun rikollisjoukon avustuksella.

John Huston laati käsikirjoituksen yhdessä Truman Capoten kanssa Claud Cockburnin samannimisen romaaniin (1951) löyhästi pohjautuen. Tarina kertoo, että juonta kehiteltiin täydessä seilissä ja vieläpä vasta kuvausten aikana. Tätä väitettä puoltaa ainakin se, että juonen etenemistä on paikoin hankalaa seurata eritoten älyttömän dialogin vuoksi. Olipa totuus filmin luomisprosessista mikä tahansa, lopputulos on joka tapauksessa vaikeaselkoisuudesta huolimatta hilpeä. Ilmestymisvuonnaan elokuvaa ei arvatenkaan ymmärretty, mutta mainetta on myöhemmin kertynyt runsaasti. Koska Afrikan aarre on tietoisen huono outolintu, sitä ollaan sittemmin nimitetty jopa kaikkien aikojen ensimmäiseksi camp-elokuvaksi.

Pisteytys:
5/10

The African Queen - Afrikan kuningatar (1951)

Ohjannut John Huston
USA & Iso-Britannia 1951, 105 min.
Seikkailu, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Humphrey Bogart, Katharine Hepburn

What a time we had, Rosie...

On vuosi 1914 ja ensimmäisen maailmansodan kuohut ulottuvat vähitellen maailman jokaiseen kolkkaan. Itä-Afrikassa Charlie Allnut (Bogart) viettää leppoisaa elämää toimien pienen jokilaivan kapteenina. Yhtäkkiä herra Allnutin rauhalliset, gininhuuruiset luppopäivät kuitenkin katkeavat ikävän tapahtuman seurauksena. Eräässä hänen laivansa asemapaikassa on tapahtunut saksalaisten hyökkäys, jossa yksi lähetyssaarnaaja on kuollut. Menehtyneen miehen sisar Rose Taylor (Hepburn) nousee mukaan Charlien purtiloon, joka kuljettaa keskenään torailevaa kaksikkoa läpi jokiseutujen vaarojen.

John Hustonin romanttisessa jokiseikkailussa piisaa jännitystä, mutta myös komediaa ja lempeitä tunteita. Afrikan mantereelle ulottuvat sotatapahtumat potkaisevat tapahtumat käyntiin, mutta tarina pysyy vauhdissa nimenomaan pääparin keskinäisen erilaisuuden vuoksi. Arvatenkin vastakohdat lopulta täydentävät toisiaan, kuten monissa klassisissa romansseissa tapaa usein käydä. Humphrey Bogart ja Katharine Hepburn ovat tapansa mukaan erinomaisia. Bogart myös voitti roolistaan ainoan Oscarinsa, ja Hepburnkin oli osastaan ehdolla.

Afrikan kuningatar oli ilmestymisvuotensa suurmenestyksiä, eikä suosio ole siitä laimentunut. Nimekkään tekijätiimin ja kriitikoiden ylistyslaulujen lisäksi monia katsojia varmasti kiinnosti Afrikassa kuvattu värielokuva. Kaunis kuvaus ja aito miljöö tuovat kieltämättä mukavaa Avara luonto -henkistä tunnelmaa muutoinkin erinomaiseen elokuvaan. Itse tarina on yksinkertaisuudessaan nerokas: idea kahdesta erilaisesta hahmosta yhteisen ongelman äärellä on vanha tuttu, mutta toteutus tuntuu vielä näin reilut kuusikymmentä vuotta myöhemminkin tuoreelta ja ainutlaatuiselta. Ilahduttava seikkailu!

Pisteytys:

8/10

In a Lonely Place - Hermot pinnalla (1950)

Ohjannut Nicholas Ray
USA 1950, 94 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Humphrey Bogart, Gloria Grahame, Frank Lovejoy

You get to a lonely place in the road, and you begin to squeeze...

Dixon Steele (Bogart) ei ole mikään herrasmies, mutta hän vetää silti puoleensa runsaasti ihailijoita. Steele on nimittäin nerokas käsikirjoittaja, ja nerojen tapaan omalaatuinen persoona. Lyhytpinnainen Steele joutuu ärhäkkyytensä ja onnettoman yhteensattuman vuoksi syytetyksi murhasta, jota hän ei sanojensa mukaan kuitenkaan tehnyt. Steele saa alibin naapuriltaan Laurel Graylta (Grahame), jonka kanssa hän aloittaa kiihkeän ja nopeasti etenevän lemmensuhteen. Mutta onko Grayn usko Steelen syyttömyyteen vankkumaton?

Samannimiseen romaaniin (1947) pohjautuvan elokuvan tarina on erinomainen ja synkässä kyynisyydessään se osuu vielä hyvin kuvaamaan sodanjälkeisen ajan tunnelmia. Humphrey Bogart on lähes puistattavan vakuuttava väkivaltaisena hermoilijana, joka tulee parhaiten toimeen ollessaan yksin. Sama erakkomaisuus ja pieni ärhäkkyyskin liitettiin myös Bogartiin itseensä. Kenties omakohtaisuus oli yksi syy sille, että Bogart kiinnostui elokuvasta suuresti. Tuottajakin löytyi Bogartin omasta ja varsin tuoreesta tuotantoyhtiöstä. Humphrey Bogart ei ole kuitenkaan elokuvan ainoa tähti: vastanäyttelijä Gloria Grahamen vähäeleinen tulkinta piirtyy mieleen jokaista eleganttia kulmakarvankohotusta myöten. Kiinnostavan sävynsä elokuvalle antaa Grahamen ja ohjaaja Nicholas Rayn avioliitto, joka kuvausten aikaan oli jo ajautunut kriisiin. Liitto päättyi skandaaliin paria vuotta myöhemmin.

Hermot pinnalla asettuu film noir -genreen, vaikka siinä ei lajityypin tavanomaisen kaavan mukaan erityisemmin seurata rikoksen ratkomista. Pikemminkin elokuva pureutuu Steelen masentuneeseen mielenmaisemaan syytösten keskellä. Oma koukkunsa on myös saada aina protagonistia puolustava katsoja epäileväiseksi: ehkäpä Steele onkin murhaaja? Eikä käy kiistäminen, etteivätkö todisteet voisi viitata siihen suuntaan. Loppukaan ei tarjoa kunnollisia vastauksia, vaan jättää sekä päähenkilön että katsojan tyhjin käsin. Miltei ärsyttävän avoin ja yllättävä loppuratkaisu improvisoitiin elokuvaan viime hetkellä. Ratkaisu istuu kuitenkin elokuvan toivottoman välinpitämättömään tunnelmaan. Dixon Steele on niin elämän murjoma mies, että pelissä voi aivan hyvin olla kaikki ja ei mitään.

Pisteytys:

8/10

The Treasure of Sierra Madre - Sierra Madren aarre (1948)

Ohjannut John Huston
USA 1948, 126 min.
Seikkailu, Draama, Lännenelokuva
Pääosissa: Humphrey Bogart, Walter Huston, Tim Holt, Bruce Bennett

Piles of gold getting bigger and bigger and bigger...

On vuosi 1925 ja Fred C. Dobbs (Bogart) vetelehtii Meksikon Tampicossa. Elämä öljykaupungissa ei ole vastannut haavekuvitelmia rikastumisesta, mutta kun Dobbs saa pienen arpajaisvoiton, tarjoutuu hänelle viimein mahdollisuus moninkertaistaa potti. Dobbs ja kaksi hänen tuttavaansa, Howard (Huston) ja Curtin (Holt), sijoittavat koko omaisuutensa kullankaivuuvarusteisiin. Tuota pikaa joukko suuntaa erämaahan, josta kaivattuja rikkauksia löytyy runsain mitoin. Suunnattomien kultasuonien kupeessa käy ilmi, että vähään tyytyvä Dobbs ei enää olekaan niin jalo ja vaatimaton, kuin kuvitteli olevansa. Jännitteet miesten välillä kiristyvät ja venyvät äärimmilleen, kun joukkoon liittyy kutsumaton vieras.

Sierra Madren aarre on inhimillisiä sävyjä tavoittava tarina ahneudesta ja kyltymättömyydestä, tutkielma ihmismielestä ja sen ajoittaisesta järjettömyydestä. Samalla elokuva on myös näyttävä seikkailu Meksikon erämaissa, ja mukana on sopivissa määrin niin huumoria kuin jännitystäkin - tätä kullanetsintäretkeä katsoessa ei kertakaikkiaan ole mahdollista pitkästyä! Elokuva on loistava kokonaisuus, mutta se ei kuitenkaan olisi laisinkaan yhtä mahtava ilman legendaarista Humphrey Bogartia, joka on roolissaan timantinkovassa vireessä.

Rikkauksista ja ryysyistä kertova elokuva tuotettiin hemmetin isoilla rahoilla ja ajalleen epätyypillisesti se kuvattiin suurelta osin paikan päällä Meksikossa. Rahallinen panostus ei mennyt hukkaan: lipputulot kattoivat kulut reilusti ja Oscareitakin siunaantui kolme kappaletta. Filmi palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, ja saipa ohjaaja-Hustonin Walter-isäkin sivuosapystin. On kyllä aivan käsittämätön ihme, ettei Bogart saanut roolityöstään edes ehdokkuutta!

Pisteytys:

9/10

The Big Sleep - Syvä uni (1946)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1946, 114 min.
Jännitys, Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, John Ridgely, Martha Vickers

She tried to sit in my lap while I was standing up.

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Bogart) saa työtehtävän rikkaalta mieheltä, jonka uhkapelejä harrastava tytär Carmen (Vickers) on joutunut pelivelkoihin. Velkajutun takaa paljastuu kuitenkin mysteeri toisensa perään. Katoamisten, kiristysten ja murhien ratkominen on Marlowelle tuttua, mutta Carmenin sisko Vivian (Bacall) herättää kovanaamaetsivässä jotain uutta - nimittäin helliä tunteita.

Raymond Chandlerin klassikkoromaani Syvä uni (1939) esitteli maailmalle kovaksikeitetyn yksitysetsivän Philip Marlowen, joka on nähty valkokankailla useaan otteeseen eri näyttelijöiden tulkitsemana. Chandlerin teoksen pohjalta on tehty toinenkin samaa nimeä kantava elokuva vuonna 1978, joskaan 1970-luvun Lontooseen sijoitettu Syvä uni ei juuri niittänyt menestystä vaikka tiettävästi jäljitteleekin alkuperäisen tarinan käänteitä uskollisemmin. Jahka joskus ennätän lukea tuon Chandlerin romaanin, voisi tuon uudemmankin filmatisoinnin ihan mielenkiinnosta katsoa.

Siinä missä Chandlerin teos on itsessään klassikko, myös tämä alkuperäinen karismaa tihkuva filmatisointi on Marlowe-leffoista arvostetuimpia, samaten kuin edeltäjänsä Hyvästi, kaunokaiseni (1944). Syvä uni on maineensa ansainnut. Pääparin liki maaginen yhteispeli, sensuurikoodin rajojen roisi paukuttelu, rohkea dialogi ja  tietenkin se hemmetin hyvä tarina räjäyttävät potin. Kertomus tosin on niin täynnä arvoituksia, että perässä on välillä vaikea pysyä. Mutta toisaalta, sehän on vain mainio syy katsoa tämä uudelleen!

Pisteytys:

9/10

To Have and Have Not - Kirjava satama (1944)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1944, 100 min.
Draama, Romantiikka, Jännitys
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, Walter Brennan, Hoagy Carmichael

Anybody got a match?

On kesä vuonna 1940. Ranskalle kuuluva Martiniquen saari Karibianmerellä on kuin ruutitynnyri Vichyn hallituksen otettua vallan omiin käsiinsä. Puolueettomana pysyttelevä yhdysvaltalainen kalastaja Harry "Steve" Morgan (Bogart) törmää eräänä iltana pikkurikoksia tekevään laulajaan, Marie "Slim" Browningiin (Bacall). Rakkaus saa kipparin lopulta sekaantumaan natsien ja vastarintaliikkeen välisiin  kahinoihin ja lopulta jopa pistämään oman henkensä alttiiksi.

Kirjava satama on Casablancaa (1942) henkivä elokuva aina tunnelmaa, miljöötä, poliittista taustakontekstia ja jopa tutun oloisen kuppilan pianistia myöten. Mistään kopiosta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka runsaasti yhtäläisyyksiä löytyykin. Voitaneen silti sanoa, että Casablancaa rakastaville tämä tummasävyinen, charmantti klassikko on takuulla merkittävä elämys.

Ernest Hemingwayn samannimisen romaanin (1937) alkutekstiin pohjautuva elokuva on uskomattoman monipuolinen kokonaisuus, jonka erilaiset osaset sulautuvat yhteen kauniisti. Kirjava satama on savumarinoitu, seikkailunmakuinen, puolikovaksi keitetty, erotiikkaa sekä suurta romanssia tihkuva sota-aikaan sijoittuva jännityskertomus - eli ihan mieletön pakkaus. Kaiken päälle mukana on blues-henkistä musiikkia ja tunnelmaa sopivasti keventävää komediaa hulvattoman juoppo-Eddien (Brennan) muodossa.

Merkittävimpänä elementtinä esille nousee tietenkin pääpari Humphrey Bogart ja Lauren Bacall, joista jälkimmäinen teki Kirjavan sataman myötä elokuvadebyyttinsä 19-vuotiaana. Lauren Bacall jäi historiaan eritoten film noir -elokuvien femme fatalena, joskin upean näyttelijän ura jatkui aina 2010-luvulle saakka ja päättyi vasta tämän kuolemaan. Kuuluisa on myös Bogart-Bacall-kaksikon rakkaustarina, joka alkoi juurikin tämän elokuvan kuvauksissa. Pariskunta ehti tehdä 1940-luvulla yhteensä viisi yhteistä elokuvaa. Tosielämän rakastavaisten intohimo välittyy vahvasti myös valkokankaalle. "You know how to whistle, don't you, Steve? You just put your lips together and... blow."

Pisteytys:

9/10

Casablanca (1942)

Ohjannut Michael Curtiz
USA 1942,102 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Heinreid, Sydney Greenstreet, Peter Lorre

As Time Goes By

Suursota vyöryy uhkaavasti Euroopan rajojen ylitse, mutta Casablancan satamakaupungissa Marokossa juhlat jatkuvat keskeytymättä. Jokseenkin puolueettomalla maaperällä kohtaavat natsit, vastarintapakolaiset ja rahaa tai onnea etsivät seikkailijat. Rick's Café Americain on yksi kaupungin kuhisevista kohtaamispaikoista. Sen omistaja, kyyninen Rick Blaine (Bogart), joutuu valitsemaan puolensa, kun hänen entinen rakastettunsa Ilsa Lund (Bergman) saapuu kaupunkiin miehensä Victor Lazlon (Henreid) kanssa.

Casablanca heijastaa sota-ajan epävarmuutta ja huolettomien aikojen kaipuuta. Vaikka tapahtumapaikka onkin näennäisen puolueeton, elokuva julistaa lopulta kantaansa vapaan Ranskan puolesta. Sotakonfliktit ja puolueellisuuden tai puolueettomuuden aiheuttama päänvaiva rinnastuu tuskalliseen kolmiodraamaan. Nimekäs elokuvaklassikko myös pohtii, mitä rakkaus todella on: suuri rakkaus johtaa uhrautuvaisiin tekoihin, vaikka maailma ympärillä hajoaisi kaaokseen.

Unohtumattomat dialogit, tunnuskappale As Time Goes By sekä Ingrid Bergmanin ja Humphrey Bogartin karismaattiset roolisuoritukset tekevät elokuvasta ikimuistoisen. Samoin hämyisen savun täyttämä Rickin kahvila erikoisine asiakkaineen on tunnelmaltaan ainutlaatuinen. Casablanca lukeutuu ehdottomasti Hollywoodin upeimpien taidonnäytteiden joukkoon, ja jo ilmestyessään se nautti suurta suosiota. Edelleen tätä uniikkia romanssia pidetään yhtenä maailman parhaista elokuvista.

Pisteytys:
9/10

The Maltese Falcon - Maltan haukka (1941)

Ohjannut John Huston
USA 1941, 100 min.
Rikos, Jännitys
Pääosissa: Humphrey Bogart, Mary Astor, Peter Lorre, Sydney Greenstreet

How are you gonna get the bird?

Kovaksikeitetty yksityisetsivä Sam Spade (Bogart) ajautuu keskelle monimutkaista rikosvyyhtiä. Ensin hänen työparinsa murhataan, ja pian hänet palkkaa epäluotettava nainen Ruth Wonderly (Astor). Vähitellen kaikki vihjeet johtavat maltan haukan, salaperäisen ja suunnattoman arvokkaan patsaan jäljille. Spaden täytyy ratkaista tapaus pian, koska poliisit epäilevät hänen olevan murhien takana. Enempää tarinasta ei kannata paljastaa, sillä arvoituksellisen juonen vähittäinen avautuminen on osa elokuvan antamaa nautintoa.

Mittavan uran tehneen John Hustonin esikoisohjaus on nimitetty paristakin syystä elokuvahistorian merkkipaaluksi: ensinnäkin sitä pidetään ensimmäisenä film noir -elokuvana, ja toiseksi sitä on luonnehdittu yhdeksi maailman parhaista salapoliisielokuvista. Koko filmi todellakin henkii mehukkaan jännittävää, tyylikästä ja charmikasta film noiria. Film noirilla viitataan kyyniseen rikosdraamaan, jolle tyypillistä on muun muassa saksalaista ekspressionismia henkivä visuaalisuus, protagonistin antisankarius ja tätä houkutteleva femme fatale -hahmo. Film noir toki on aika vaikeasti rajattava kokonaisuus, eikä sitä kaikkien mielestä voida edes kuvata omaksi tyylilajikseen.

Maltan haukka on upeiden näyttelijöiden show. Hieman unohduksissa ollut Mary Astor draamailee kenties ikimuistoisimman roolinsa ja karismaattinen Humphrey Bogart teki elokuvan myötä lopullisen läpimurtonsa. Konnaa näytellyt Peter Lorre tunnetaan muun muassa huikeasta rikoselokuvasta M - kaupunki etsii murhaajaa (1931). Erityisen upeaa Maltan haukassa on se, miten pienin keinoin - vain vähäistä lavastusta käyttäen tai ilman erityisiä teknisiä kommervenkkejä - elokuvan tunnelma on käsinkosketeltavan jännittävä. Kaikkinensa on upeaa, miten vaatimattomista lähtökohdista klassikko on rakennettu: teos on esikoisohjaajan tekemä uudelleenfilmatisointi (aiemmat olivat Maltan haukka, 1931 & Satan Met a Lady, 1936), jonka rooleista suosionsa huipulla olevat tähtinäyttelijät kieltäytyivät. Sittemmin unohduksiin jäänyttä, tosin vielä 1940-luvulla menestyksen nektaria nauttinutta George Raftia mahtoi jälkeenpäin harmittaa Maltan haukan pääosasta kieltäytyminen.

Pisteytys:

10/10

Angels with Dirty Faces - Likakasvoiset enkelit (1938)

Ohjannut Michael Curtiz
USA 1938, 97 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Cagney, Pat O'Brien, Humphrey Bogart, Ann Sheridan

Always remember, don't be a sucker.

Vanhat lapsuudenystävät, köyhistä oloista ponnistavat Rocky Sullivan (Cagney) ja Jerry Connolly (O'Brien) kohtaavat vuosien jälkeen. Siinä missä Rocky on viettänyt nuoruutensa mitä moninaisimpien rikosten parissa, Jerry on kääntynyt kaidalle tielle ja ryhtynyt papiksi. Vähäosaisten nuorten parissa uurastava Jerry yrittää tehdä kaikkensa suojellakseen katulapsia rikolliselta elämältä, mutta Rockyn korruptoiva vaikutus uppoaa teinilaumaan puhtoisen papin puheita paremmin.

Tunnepitoisen elokuvan vahvuus piilee eritoten upean roolityön tekevässä päätähdessä: James Cagneyn karismaattinen gangsteritulkinta on hipoo täydellisyyttä. Sivuroolissa loistaa kieroa asianajajaa näyttelevä Humphrey Bogart, jonka varsinainen läpimurto tosin tapahtui vasta muutaman vuoden kuluttua. Likakasvoiset enkelit on ensimmäinen mestareiden yhteisistä elokuvista, joita tosin lopulta syntyi vain kolme kappaletta.

Ajan tapaan hyvän ja pahan vahva kontrasti on Likakasvoisten enkeleiden ydin, eikä moraalisanomaa voi olla huomaamatta. Aiempiin vuosikymmenen gangsterifilmeihin verraten elokuva kielii kuitenkin jo vaikeiden lamavuosien selättämisestä ja mentaliteettien muutoksesta. Tämä näkyy amerikkalaisen unelman sävyttämänä optimismina: heikoistakin lähtökohdista on mahdollista ponnistaa parempaan elämään - mutta jokainen on lopulta oman onnensa seppä.

Pisteytys:

8/10