Le Samouraï - Ajojahti (1967)

Ohjannut Jean-Pierre Melville
Ranska & Italia 1967, 101 min.
Rikos, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Alain Delon, François Périer, Nathalie Delon

Nothing to say?

Palkkamurhaaja Jef Costello (Delon) jää miltei kiinni suorittamansa murhakeikan jälkeen, mutta mies selviää esitutkinnasta lähes puhtain paperein. Epäileväinen poliisipäällikkö (Périer) ei kuitenkaan luovuta Costellon alibista huolimatta. Välinpitämättömyyden ilmapiiri leijuu savusumun tavoin ankeanharmaan Pariisin yllä ja tuntuu kietovan syleilyynsä eritoten vaitonaisen Costellon. Niukka dialogi ei paljasta Costellon tai hänen työnantajiensa motiivia murhalle ja katsojankin mielessä herää väistämättä masentava huoli kaiken turhuudesta.

Ajojahdin (engl. The Godson) maailma on kylmissä värisävyissään ja kaikkinaisessa karuudessaan vieras todellisuus, eikä sen lakonisista hahmoistakaan ole apua arkisen tunnistettavuuden etsinnässä. Jef Costello on yksinäinen ja ilmeetön mies, joka kenties noudattaa epätodellista samuraikoodia kaikissa teoissaan. Kytkeytyykö koko niin kutsuttu tilan poetiikka osaksi vuosikymmenensä suurta vierautumisahdistusta? Zeitgeist eli ajan henki yhdistyy tietoisesti film noirin antisankarien koleaan traditioon: lajityypiltään Ajojahti edustaakin jälkimodernistista neo-noiria.

Ajojahti on omaperäisen eksistentialistinen rikoselokuva, joka on viileydellään inspiroinut monia tulevia elokuvantekijöitä. Tämän vuosikymmenen filmeistä vaikutteita Ajojahdista on saanut eritoten Drive (2011), jonka päähenkilö on pitkälti Jef Costellon kaltainen. Ylipäätään samaa elokuvallista sävyä on helppo löytää useista varsinkin 1970─1980-luvulla suosituista neo-noirin teoksista kuten Blade Runnerista (1982). Suomalaisittain mieleen tulee myös Aki Kaurismäen lempeän humoristinen I Hired a Contract Killer (1990).

Pisteytys:

8/10

Il Gattopardo - Tiikerikissa (1963)

Ohjannut Luchino Visconti
Italia & Ranska 1963, 186 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Burt Lancaster, Claudia Cardinale, Alain Delon

Three balls in a week are too much.

Luchino Viscontin pakahduttavan kaunis periodidraama sijoittuu 1860-luvun kuohuvaan Italiaan. Punapaitaiset nationalistit käyvät taisteluita hajanaisen maan yhdistämisen puolesta ja muutoksen tuuli tuivertaa myös vanhojen aristokraattien elämässä. Jopa sisilialainen Salinan ruhtinas Don Fabrizio (Lancaster) saa todeta, ettei hänen jälkikasvunsa tulevaisuus noudata juuri millään muotoa hänen ylellistä elämänpolkuaan. Ainoa tulevaisuuden turva on lyöttäytyä hyviin väleihin tulevien vallanpitäjien kanssa.

Tiikerikissa (engl. The Leopard) on visuaalisesti niin huumaava teos, että sitä katsoisi täysin onnellisena vaikka käsikirjoitus olisi kehno. Vaan se ei ole! Giuseppe Tomasi di Lampedusan samannimiseen romaaniin (1958) pohjautuva tarina on viipyilevän toteava kuvaus yläluokan jalustan sortumisesta ─ aihe, jota marxistisympatioistaan tunnettu Luchino Visconti toisti useissa elokuvissaan. Viscontin tuotannosta Tiikerikissaa lähimmäksi asettuu niin ikään 1860-luvulle sijoitettu Senso (1954). Tarkkanäköiseen yhteiskunnan kerman tulkintaan löytyi aineksia Viscontin omasta taustasta, hän kun oli syntyjään yläluokkaista milanolaissukua.

Suuresta yhteiskunnallisesta aihekehyksestään huolimatta Tiikerikissa on varsin vähäisten tapahtumien elokuva: häitäkin juhlitaan tunnin verran, mikä tosin tarjoaa kiehtovan tilaisuuden tarkkailla taitavasti rakennettua kadonnutta maailmaa aikamatkan tavoin. Jokaisen otoksen ollessa oma piiruntarkka taideteoksensa, ei liene yllättävää, että Tiikerikissa oli aikansa kallein italialaistuotanto. Pieteetillä luotu teos ansaitsi menestystä maailmalla ja palkittiin muun muassa Kultaisella palmulla. Loppumainintana huomioitakoon pääroolissa näyttelevä Burt Lancaster, joka tekee Don Fabriziona yhden uransa loisteliaimmista roolitöistä.

Pisteytys:

9/10

Rocco and His Brothers - Rocco ja hänen veljensä (1960)

Ohjannut Luchino Visconti
Italia & Ranska 1960, 177 min.
Draama
Pääosissa: Alain Delon, Renato Salvatori, Annie Girardot

There is no hope.

Parondin kuusihenkinen perhe muuttaa köyhältä Etelä-Italian maaseudulta vilkkaaseen Milanoon töiden toivossa. Veljeksistä Rocco (Delon) ja Simone (Salvatori) ryhtyvät elättämään perhettä nyrkkeilemällä, mutta nuorukaisten elämä kulkee kuitenkin eri polkuja. Luonteeltaan suoraselkäinen ja anteeksiantavainen Rocco alistuu kaidalta polulta lipsuvan Simonen edessä, ja taipuu jopa uhraamaan oman tulevaisuutensa veljessiteen vuoksi.

Luchino Viscontin (1906─1976) ylistetty teos Rocco ja hänen veljensä (Rocco e i suoi fratelli) on neorealismin perinteestä ponnistava perhekuvaelma. Yhtäältä elokuva on valtavien tunteiden melodraamaa, jota on usein verrattu oopperassa kerrottaviin suuriin tarinoihin. Köyhyyden tuomat ongelmat ja realistinen ote tekevät tarinasta aidon ja nivovat draaman vahvasti italialaiseen elokuvaperinteeseen. Toisaalta suunta on kohti tulevaa: vahvojen italialaisten perhesiteiden käsittely herättää jo mielleyhtymän reilua vuosikymmentä myöhemmin ilmestyvään Kummisetään (1972).

Kertomuksena Rocco ja hänen veljensä on liikuttavan täynnä toivoa, siitä huolimatta, että tarinan tapahtumat vyöryvät jatkuvasti yhä kurjempaan suuntaan. Tässäkin mielessä elokuva eroaa selkeästi neorealismin lohduttomuudesta. Hahmot ovat monisyisiä ja hetkittäin samaistuttavia, vaikka toisinaan yksioikoisessa ehdottomuudessaan jopa raivostuttavia ─ mutta sellaisia ovat ihmiset! Melkoinen suurteos, joka kasvanee vielä upeammaksi uusintakatselun myötä.

Pisteytys:

8/10