torstai 17. marraskuuta 2016

Kind Hearts and Coronets - Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949)

Ohjannut Robert Hamer
Iso-Britannia 1949, 106 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Dennis Price, Valerie Hobson, Joan Greenwood, Alec Guinness

Revenge is the dish which people of taste prefer to eat cold!

1900-luvun alun Englannissa herttua Louis D'Ascoyne Mazzini (Price) odottaa kuolemantuomionsa täyttöönpanoa rauhallisin mielin. Syy Mazzinin erikoiseen mielentilaan paljastuu aikanaan, mutta sitä odottaessa katsojat ehtivät paneutua fiinin herttuan muistelmiin. Käy ilmi, että Louis on varttunut köyhissä oloissa, sillä hänen rikkaasta suvusta polveutuva äitinsä joutui aikanaan perheensä hylkäämäksi. Niinpä katkera Louis päätti ryhtyä lahtaamaan sukulaisiaan kostaakseen äitinsä kohtalon.

Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on niin pikimustaa ja rutikuivaa brittihuumoria kuin olla voi! Satiiri käsittelee muun muassa aikansa moraalikäsityksiä, mutta ennen kaikkea pilkka kohdistuu luokkaeroihin. Päähenkilö käy läpi ryysyistä rikkauksiin -tarinan, joskin melko groteskilla tavalla. Louis on kiinnostavasti käsikirjoitettu hahmo: hän on aatelisen kasvatuksen saanut köyhä nuorukainen, joka on hahmona samaan aikaan elegantin charmantti ja kylmän laskelmoiva. Silti Louis ei herätä katsojan sympatioita puolelleen, eivätkä sivuhenkilöt ole sen miellyttävämpiä.

Englantilaisen komedian perikuvana Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on suuri nautinto mustan huumorin ystäville. Klassikkoelokuva muistetaan myös Alec Guinnessin huikeasta roolityöstä. Guinness näyttelee peräti kahdeksaa eri roolia, eli jokaista teilattavaa D'Ascoyne-suvun jäsentä! Myös edwardiaanisen ajan miljöö on varsin kaunis ja puvustus niin ikään onnistunut, joskin muutamat naisväen muhkeat hatut lienevät tarkoituksellakin hieman humoristisia luomuksia.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti