Saksa 1924, 77 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa: Emil Jannings, Georg John
 |
| Viiksiä myöten tyylikäs kokonaisuus. |
Loistokkaan berliiniläisen Atlantic-hotellin portieeri ei voisi olla onnellisempi. Hän on arvostettu mies lähipiirissään ja tekee työnsä ylpeänä. Vanhuuden myötä vähenevät voimat eivät kuitenkaan jää hotellin johdolta huomioimatta, ja miesparka siirretään kevyempiin tehtäviin miestenhuoneen puolelle. Upean viran myötä katoaa myös pohja maailmalta, yhteisön arvostus on mennyttä. Murheen murtama vanhus ei saata kertoa kohtalostaan edes perheelleen, eikä hänen salaisuutensa yllättävä paljastuminen tee tukalaa tilannetta helpommaksi.
Tämän elokuvan ehdoton valttikortti on ajalleen ennennäkemättömän kameratyöskentelyn upeus. Kamera elää päähenkilön mukana: unikuvat, pyörryttävä humaltuminen, pettymys ja jopa pöyhkeä ylpeys välittyvät kuvan liikkeistä. Viimeinen mies edustaa myös lyhyen aikaa elänyttä genreä (kammerspielfilm), jossa välitekstejä ei juuri nähdä, vaan kerronnassa luotetaan nimenomaan visuaalisuuteen. Ainoassa välitekstissä ohjaaja puuttuu peliin, kommentoiden tavallaan elokuvan ja todellisuuden suhdetta. Murnau toteaa, ettei tarinalla oikeasti olisi onnellista loppua - mutta elokuvissahan kaikki on mahdollista!
Viimeinen mies on kertomus ihmisen arvosta ja arvottomuudesta, ihmisen sosiaalisen pääoman perustoista ja yhteisöön sopeutumisen keinoista. Portieerin puku representoi vanhan herran identiteettiä ja paikkaa yhteisössä - ilman sitä kaikki on tuhoontuomittua. Pukuun konkretisoitunut arvomaailma heijastelee myös pikkuporvariston maailmankuvaa ja ammattiaseman merkitystä. Viimeinen mies on juonen, toteutuksen ja tekniikan puolesta kertakaikkiaan loistava, tekisi mieli katsella filmi heti uudelleen! Tässä elokuvassa riittää nimittäin nähtävää ja havainnoitavaa useammallekin katselukerralle.
Pisteytys:
10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti