keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Battleship Potemkin - Panssarilaiva Potemkin (1925)

Ohjannut Sergei Eisenstein
Neuvostoliitto 1925, 75 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia
Pääosissa: Aleksandr Antonov, Grikori Aleksandrov

Odessan portaiden kaaos.
Panssarilaiva Potemkin on yksi niistä elokuvahistorian suurimmista tapauksista, jotka sävähdyttävät edelleen ainutlaatuisuudellaan. Eisensteinin kuvakerronta ja eritoten taitavat leikkaukset luovat elokuvaan sille ominaisen kokonaiskuvan, joka etenee nopeatempoisesti sykkien - sekavana, mutta silti niin hallittuna kaaoksena.

Löyhästi tositapahtumiin perustuva filmi kertoo panssarilaivalla syttyneestä miehistön kapinasta, joka pian leviää satamakaupunki Odessaan. Kuten myös elokuvassa Lakko (1924), tässäkin tapauksessa tarinaa käsitellään kollektiivisuuden kautta - yksilöiden rooli on toimia luokkansa edustajina. Molemmissa Eisensteinin merkkiteoksissa on useita mieleen syöpyviä kohtauksia, jotka jäävät vääjäämättä elämään katsojan muistikuvissa. Panssarilaiva Potemkinissa näitä ovat muun muassa matojen kalvama liha, uhkaava välähdys hirtetyistä miehistä ja portaita alas vyöryvät lastenvaunut. Näistä jälkimmäinen on myös yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista elokuvakohtauksista.

Aatteen paloa huokuvan Panssarilaiva Potemkinin esittäminen oli pitkään kielletty useissa maissa, eikä sitä Suomessakaan saatettu näyttää rajattomasti ennen vuotta 1951. Kommunismin ideologialle uskollisen Eisensteinin ajatukset ovat tässäkin filmissä läsnä, mutta ne eivät kuitenkaan nouse kokonaisuuden kannalta merkittävimpään rooliin. Panssarilaiva Potemkinin poliittisesta sisällöstä on taatusti useita näkemyksiä, mutta ainakin minulle tämän elokuvan hedelmällisintä antia ovat sen voimakkaat kuvat ja ekspressiiviset tunnelmat.

Pisteytys:
9/10

2 kommenttia:

  1. En tiedä, onko tilanne muuttunut, mutta ainakin Potemkinin blu-rayn tullessa markkinoille tämä oli vanhin elokuva, joka on saanut blu-ray -julkaisun ja itsellä tuo odottaa vielä katseluaan siltä formaatilta.

    Elokuvan kyllä näin jo viime vuonna Sodankylässä ja kyllä täytyy myöntää, että oli yksi sen vuoden sykähdyttävimmistä kokemuksista, vaikken minäkään ihan täyden kympin tapaukseksi tätä arvioinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin tän itseasiassa nyt blu-rayna, oli kyllä kaunista katsottavaa siis siinäkin mielessä! Suosittelen. :)

      Poista