torstai 8. huhtikuuta 2021

Hannah and Her Sisters ─ Hannah ja sisaret (1986)

Ohjannut Woody Allen
USA 1986, 107 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Mia Farrow, Michael Caine, Woody Allen, Dianne Wiest, Barbara Hershey, Max von Sydow
 
I can't fathom my own heart.

Hannah ja sisaret kertoo kolmen aikuisen sisaruksen elämästä ja itsensä etsimisestä. Päähenkilö Hannah (Farrow) on jättänyt neuroottisen ex-miehensä Mickeyn (Allen) ja rakentaa uutta elämää uuden puolisonsa Elliotin (Caine) kanssa. Elliot on kuitenkin ihastunut Hannahin Lee-sisareen (Hershey), joka on pienen romanttisen seikkailun tarpeessa. Sisarista kolmas on Holly (Wiest), jolle ura näyttelijänä on tuottanut pettymyksen ja Mickeyn deittailu on vain osa kurjaa jatkumoa.
 
Taitavasti rakennettu draamakomedia Hannah ja sisaret viehättää eritoten ohjaaja-käsikirjoittaja Woody Allenin taitavan kerrontakikkailun ansiosta. Juoni on peruslähtökohdaltaan yksinkertainen, mutta silti juuri niin monisyinen, outo ja polveileva kuin elämä oikeastikin. Tarinassa on varsinaisesti kahdeksan henkilöä ─ kolme sisarta, heidän vanhempansa ja kolme miekkosta ─ joiden välillä näkökulmia vaihdellaan vuorotellen ja limitysten. Eri tarinalinjat punoutuvat alusta saakka yhdeksi.
 
Sisarusten ja ex-miesten keskinäinen parinvaihto tuntuu kaikessa mutkattomuudessaan älyttömältä, mutta ihmeellisesti asiaa ei jää katsoessaan vatvomaan sen suuremmin. Syynä on tietenkin jo ylistetty taitava tarinankerronta. Hittielokuvaksi kohonnut Hannah ja sisaret sai aivan ansaitusti käsikirjoitus-Oscarin, jonka lisäksi Michael Caine ja Dianne Wiest nappasivat pystit sivurooleistaan. Pätevien näyttelijäsuoritusten ohella New Yorkin viehättävä kuvaus ansaitsee tunnustusta.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti