perjantai 26. helmikuuta 2021

The Purple Rose of Cairo - Kairon purppuraruusu (1985)

Ohjannut Woody Allen
USA 1985, 82 min.
Komedia, Romantiikka, Fantasia
Pääosissa: Mia Farrow, Jeff Daniels, Danny Aiello

You make love without fading out?

Eletään suuren laman aikaa 1930-luvulla ja kaikesta on pulaa. Tarjoilijana työskentelevä hajamielinen romantikko Cecilia (Farrow) tuhlaa pennosensa elokuviin, vaikka yrittää siinä sivussa elättää joutilaan miehenretkunsa (Aiello). Yhdeksi Cecilian mielifilmiksi muodostuu "Kairon purppuraruusu", jonka karismaattinen seikkailijatähti Tom Baxter (Daniels) iskee silmänsä vakiokatsojaansa Ceciliaan. Niinpä Baxter loikkaa valkokankaalta todelliseen maailmaan ja ryhtyy pivartelemaan mielitiettyään.

Kairon purppuraruusu on ihastuttavaa fantasiaa, joka on toteutettu kutkuttavan mielikuvituksellisesti ja samalla sopivan uskottavasti. Romanttisia käänteitä piisaa ja hupiakin, kun Tom Baxterin näyttelijä Gil Shepard (Daniels) tulee mukaan kuvioon ja ujolla Cecilialla piisaa kosijoita. Tarinassa on toivonkipinöiden tuomaa lämpöä: unelmiaan kannattaa tavoitella, vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan. Toivoa tuo sekin, että hiljalleen Cecilian mitta täyttyy ja lopulta oma ukko saa kenkää.

Woody Allenin nostalgiamatka on yksi ohjaajansa isoimmista menestysteoksista. Suosiota selittää elokuvan ilahduttava mutkattomuus ja hymyilyttävä kepeys. Ja kukapa ei joskus olisi haikaillut päätyvänsä osaksi elokuvissa esitettyä haavemaailmaa? Erityisen puhutteleva tarina on 1930-luvun miljöössä, jolloin todellisuuspaolle oli suuri tarve. Yksinkertaisen kekseliäs fantasia tuo mieleen Buster Keatonin slapstick-klassikon Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924), jossa päähenkilö uppoaa haaveisiinsa ja päätyy itse valkokankaan toiselle puolen. Unet ovat ikuisia!

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti