keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Brassed Off - Suu messingillä (1996)

Ohjannut Mark Herman
Iso-Britannia & USA 1996, 108 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Stephen Tompkinson, Tara Fitzgerald, Pete Postlethwaite, Ewan McGregor
 
Land of Hope and bloody Glory!
 
Grimleyn pikkukaupungin sydän on hiilikaivos, joka tuo seudulle elannon. Kun kaivosta ollaan lakkauttamassa, murhe ja kapinahenki vuorottelevat. Kaivoksen puhallinorkesteri haluaa silti soittaa vaikka mikä tulisi eteen. Orkesteri saa vahvistuksekseen monille tutun paluumuuttajan, Glorian (Fitzgerald), joka kuitenkin onkin kaivosyhtiön johtoportaan leivissä.

Suu messingillä on sympaattinen työläistarina kaivostyöläisten Britanniasta. Elokuvalla on juurensa tosielämässä, sillä hiilikaivosten työläiset lakkoilivat laajasti ja näyttävästi 1980-luvulla ja taas 1990-luvun alussa. Saastuttava hiilikaivos tuntuu kyllä jo auringonlaskun alalta, mutta on toki väärin, että työläiset jätettiin tyhjän päälle. Tässä tarinassa on yhteisöllisyyttä ja taisteluhenkeä, sivumakuna viritellään pientä romanssiakin. Elokuvan paras juttu on kuitenkin mahtava puhallinorkesterimusiikki, josta saadaan nauttia iloisessa loppufinaalissa oikein kunnolla.

Mark Hermanin sydämellinen draamakomedia menestyi erinomaisesti kotimaassaan, jossa sen arvostus on säilynyt: Suu messingillä on lisätty British Film Instituten sadan parhaan brittielokuvan listalle. Kiistämättä tarinassa on paljon saarivaltion tunnelmaa ja työläishistoriaa kulttuuriperinteineen, vaikka tarina jääkin aavistuksen haaleaksi. Vaikka loppufanfaari on komea, se on turhan sentimentaalinen. Suu messingillä tarjoaa työläistunnelmaa ja yhteishenkeä, vaikka hieman turhan innokas tunteiden tiristäminen latistaakin elokuvan aitoutta.

Pisteytys: 6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti