tiistai 20. lokakuuta 2020

The Thing - "se" jostakin (1982)

Ohjannut John Carpenter
USA 1982, 109 min.
Scifi, Kauhu, Mysteeri
Pääosissa: Kurt Russell, Wilford Brimley, T.K. Carter


You gotta be fuckin' kidding.

Etelämantereella yhdysvaltalaisen tutkimusaseman arki mullistuu, kun tukikohtaan saapuu kutsumattomia muukalaisia. Pian miehistö saa selville, että norjalaisen tutkimusaseman väki on kaivanut ikijäästä esiin vuosituhansia vanhan avaruusaluksen, josta on livahtanut esille jotain elävää. Avaruuden muukalainen osaa naamioitua eliöksi kuin eliöksi, ja paranoia saa vallan miehistön keskuudessa. Pahimmassa tapauksessa koko ihmiskunta on tuhon partaalla...

Kylmäävä scifikauhu perustuu John W. Campbellin tieteisnovelliin Olento (1938). Samasta aihiosta on jo aiemmin filmattu kylmän sodan vainoharhaisuutta henkivä kauhu Se toisesta maailmasta (1951), ja sittemmin tarina on saanut jatkoa esiosan muodossa (The Thing, 2011). John Carpenterin versio ei aikanaan saanut kiitosta, mutta tätä nykyä elokuva nauttii jo klassikkostatuksestaan. Aikalaisarvioissa filmiä moitittiin kyynisyydestään ja yliampuvista efekteistään, vaikka juuri ne tekevät elokuvasta kiehtovan. Tarina nimittäin on onnistuneen karmiva.

Robin Bottinin luomat erikoistehosteet ovat ihanan ällöttäviä ja mielikuvituksellisia. Venyvät päät, muljahtelevat limalölleröt ja luikertelevat lonkerot tekevät filmin katselusta suurta hupia ja osaltaan jopa tasapainottavat synkän kyynistä tarinaa. Sitä paitsi järkyttävien näkyjen edessä, oman kuolemanpelon kohtalonhetkellä mielessä on taatusti vain selviytymisvietti. Kukin tutkimusaseman miehistöstä kaivautuu tarinan edetessä yhä syvemmälle itseensä ja rajummat keinot otetaan käyttöön neuvottelematta. Taustalla soivat karmivaa tunnelmaa rakentavat Ennio Morriconen sävelmät, jotka aikalaiset dumasivat ainoastaan Razzie-ehdokkuuden arvoiseksi.

Pisteytys:
9/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti