The word, the terrible life-giving word... |
Halloweenin kauhukimaran aika on jälleen kohtalokkaasti koittava. Kauhukuukauden ratoksi julkaisen kahdeksan kauhuteemaista tekstiä sellaisista elokuvista, jotka eivät ole löytäneet tietään 1001-listalle. Jyhkeänä aloitusfilminä toimii ekspressionistisen mykkäkauhun klassikko, tasan satavuotias Golem. Filmin pariksi sopii katsottavaksi niin ikään satavuotias saksalaiskauhu Tri. Caligarin kabinetti (1920), joka sekin edustaa mitä tunnetuimmalla tavalla ekspressionismin kumman kiehtovaa tunnelmaa.
Golem: miten hän tuli maailmaan
Ohjannut Paul Wegener & Carl Boese
Saksa 1920, 76 min.
Mykkäelokuva, Kauhu, Fantasia
Pääosissa: Paul Wegener, Albert Steinrück
Juutalaisiin kansantarinoihin pohjautuva Golem sijoittuu 1500-luvun Prahaan. Rabbi Löwen (Steinrück) ennustaa tähdistä kauheita tapahtuvaksi, joten hän turvautuu vanhaan magiaan. Löwen rakentaa savesta ylimaallisen voimakkaan Golem-hahmon (Wegener), jonka tehtävänä on suojella juutalaisia pahuuden voimilta. Mutta kun tähtien asennot muuttuvat, niin muuttuu myös Golem.
Golem: kuinka hän tuli maailmaan on hirviöelokuvien hieman unohdettukin merkkipaalu. Teos lukeutuu samaan ekspressionistiseen perinteeseen kuin jo mainittu Tri Caligarin kabinetti (1920) tai hieman myöhemmin ilmestynyt Nosferatu (1922). Maailmalla hyvin menestynyt Golem vaikutti sittemmin Hollywoodinkin kauhuelokuviin huimasti. Erityisesti mieleen nousee Mary Shelleyn klassikkotarinan tunnetuin filmatisointi Frankenstein (1931) ─ siinäkin pääosassa on väärin ymmärretty, ihmisen luoma lempeä hirviö, eikä komean miljöön merkitystä olla unohdettu.
Golem-aihio on filmattu useita kertoja, peräti kolmesti ohjaaja Paul Wegenerin tekemänä. Tämä versio on tunnetuin, eivätkä kaikki eri filmit ole säilyneetkään. Tästä Golemista ikimuistoisen tekevät eritoten näyttävät tehosteet ja upeat veistosmaiset lavasteet, jotka ovat suorastaan omia taideteoksiaan. Rahallinen panostus näkyy, samoin se, että ohjaajat ovat työstäneet aihetta pitkään ja huolella. Turhan liioittelevissa näyttelijäsuorituksissa olisi sentään voitu vähän himmailla, mutta pikkuvian voi helposti antaa anteeksi. Kiehtova kokonaisuus valloittaa satavuotiaanakin.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti