torstai 27. kesäkuuta 2019

Strategia del ragno - Hämähäkin juoni (1970)

Ohjannut Bernardo Bertolucci
Italia 1970, 100 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Giulio Brogi, Alida Valli

I'm still here. Among friends.
Muuan mies (Brogi) saapuu pieneen Taran kaupunkiin, jossa hänen isänsä (Brogi) murhattiin vuosikymmeniä sitten. Fasisteja vastustanut isä on Taran paikallissankari, mutta pojan uppoutuminen menneisyyden muistoihin paljastaa sankarihahmon takaa yllättävän totuuden. Kertomus perustuu Jorge Luis Borgesin novelliin Petturuuden ja sankaruuden teema (1944). Elokuva käsittelee alkuperäistekstin nimen mukaisesti petturuutta ja sankaruutta, joista jälkimmäinen on tässä tapauksessa syntynyt muistojen varaan.

Hämähäkin juoni (engl. The Spider's Stratagem) on omaperäinen kudelma eri aikatasoja ja hahmojen eri puolia; toisinaan myös elokuvan henkilöt sekoittuvat toisiinsa. Tarina ei sinällään ole vaikeasti seurattava, mutta kokonaisuus jää silti ensinäkemältä hämäräksi. Alussa vauhti tuntuu hitaalta, mutta eipä aikaakaan, kun verkko jo tihenee sakeaksi. Lisäksi elokuva tuntuu olevan täynnä piilotettuja merkityksiä, joihin ei vielä ensikatselulla ehdi uppoutua. Hämähäkin juoni lienee taas niitä filmejä, jotka muuttunevat nautinnollisemmiksi ja palkitsevammiksi useampien katselukertojen myötä.

Teemoiltaan ja kerronnaltaan Hämähäkin juoni muistuttaa Bernardo Bertoluccin läpimurtoelokuvaa Fasistia (1970): molemmat ovat monimerkityksellisiä, aikatasoja rikkovia elokuvia, joissa käsitellään 1930-luvun Italiaa. Kameran taltioimat kylmät värisävytkin vastaavat toisiaan, ja elokuvien maailma tuntuu samankaltaiselta, vaikka Fasistin pääasiallinen miljöö on maaseutumaista Taraa urbaanimpi Rooma. Hämähäkin juoni itse asiassa sai ensi-iltansa jo hieman ennen Fasistia, satuinpa tietämättömyyttäni vain katsomaan elokuvat nurinpäin ─ molempien kerronnaltaan sekavien teosten ollessa kyseessä sattuma toki on vain hauskan osuva!

Pisteytys:
7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti