 |
| I know I've been naughty, but it's all for you. |
Elokuvavuosi 1941 on piirtynyt elokuvahistoriaan eritoten ikonisen Citizen Kanen ansiosta, mutta osatta ihailusta eivät ole jääneet myöskään film noir -klassikko Maltan haukka saati Disneyn sympaattinen Dumbo-animaatio. Vuoden suurin Oscar-magneetti oli John Fordin nostalgiadraama Vihreä oli laaksoni, joka kuvaa osuvasti sota-ajan mielenmaisemia. Hollywoodin unelmatehdas jatkoi pyörimistään muun maailman sotiessa, mutta kun Yhdysvallat yhtyi sotaan joulukuussa 1941, myös elokuvateollisuus sai sodasta osansa: pian moni elokuvantekijä lähti taisteluun, jos ei sotisovassa, niin tarvittiinpa propagandafilmien tekijöitäkin (ks. Toinen maailmansota ja Hollywood, 2017). Päivän filmissä painavat kuitenkin vielä aivan muut huolet!
Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1941, 99 min.
Trilleri
Pääosissa: Cary Grant, Joan Fontaine
Lina McLaidlaw (Fontaine) suree vanhaksipiiaksi jäämistään, mutta salamaromanssi playboy Johnnie Aysgarthin (Grant) kanssa johtaakin tuota pikaa avioliittoon. Vaimo alkaa kuitenkin pian epäillä huithapelia miestään, johon on vaikea luottaa. Jos ukko on myynyt Linan korvaamattomia perhekalleuksia uhkapelejään rahoittaakseen, eikö hän voisi syyllistyä vakavampaankin rikokseen?
Epäilyksen tematiikkaa käsittelevä Vaarallisia valheita tuo mieleen pari muutakin elokuvaa Alfred Hitchcockin 1940-luvun tuotannosta. Perheenjäsentä uumoillaan murhaajaksi myös elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja romanssi muuttuu epäluottamukseksi filmissä Notorius (1946). Kiehtovin verrokki kuitenkin on Rebecca (1940), jonka kääntöpuoleksi Vaarallisia valheita on toisinaan luonnehdittu. Tälläkin kertaa nuori rakastunut nainen on ahdingossa, mutta aivan toisella tapaa ─ ja molempia rooleja tulkitsee taitavasti Joan Fontaine. Kumpikin rooli tuotti Fontainelle Oscar-ehdokkuuden ja tästä elokuvasta tuli myös voitto kotiin.
Epäilyksen tematiikkaa käsittelevä Vaarallisia valheita tuo mieleen pari muutakin elokuvaa Alfred Hitchcockin 1940-luvun tuotannosta. Perheenjäsentä uumoillaan murhaajaksi myös elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja romanssi muuttuu epäluottamukseksi filmissä Notorius (1946). Kiehtovin verrokki kuitenkin on Rebecca (1940), jonka kääntöpuoleksi Vaarallisia valheita on toisinaan luonnehdittu. Tälläkin kertaa nuori rakastunut nainen on ahdingossa, mutta aivan toisella tapaa ─ ja molempia rooleja tulkitsee taitavasti Joan Fontaine. Kumpikin rooli tuotti Fontainelle Oscar-ehdokkuuden ja tästä elokuvasta tuli myös voitto kotiin.
Vaarallisia valheita on tasapainoinen yhdistelmä pientä komediaa, hentoista romantiikkaa ja kylmääviä epäilyksiä, mutta kokonaisuutta ei voi kehua jännityksen mestarin parhaimmistoon kuuluvaksi. Taika puuttuu, ja varsinkin elokuvan loppuratkaisu on vaisu. Syynä oli studion vaatimus: alun perin ratkaisun oli määrä olla synkempi. Syynä muutokselle oli Cary Grantin sankari-imago, jota ei ollut syytä ravistella liialti. Vaarallisia valheita ei jäänyt Grantin ainoaksi Hitchcock-elokuvaksi vaan yhteistyö jatkui erilaisissa rooleissa vielä kolmen elokuvan verran.
Pisteytys: 6/10
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti