 |
| You really think you could lead a revolt and I wouldn't notice? |
Takana on eriskummallinen vuosi, mutta ehkä jo hieman viime vuotta tavallisempi tai tautiaikaan turtuneempi. Elokuvaensi-illoissakin on välillä pyritty palaamaan normaaliin järjestykseen ja esitykseen on päässyt moni sellainen elokuva, jonka oli alun perin määrä ilmestyä viime vuonna. Tänään luukusta paljastuu kaksi alkuvuoden ensi-iltaa: Judas and the Black Messiah sai ensi-iltansa Sundancessa helmikuussa, Moxie taas Netflixissä maaliskuussa. Molemmat elokuvat kurottelevat omalla tavallaan menneeseen, mutta kertovat ennen muuta nykyajasta ilmiöineen.
Ohjannut Shaka King
USA 2021, 126 min.
Draama, Biografia, Historia
Pääosissa: Daniel Kaluuya, LaKeith Stanfield, Dominique Fishback
Tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu kuohuvaan vuoteen 1968. Varas William O'Neil (Stanfield) päätyy FBI:n leipiin ja joutuu soluttautumaan jatkuvassa tarkkailussa olevien Mustien panttereiden riveihin. O'Neilin tehtävänä on seurata karismaattista pantteripomoa Fred Hamptonia (Kalyuua), mutta onko O'Neil lopulta juudaana poliiseille vai panttereille?
Elokuvan aihe on kiinnostavaa Yhdysvaltain lähihistoriaa ja poliittisesti kuohuvaa 1960-lukua, jotka kytkeytyvät ajankohtaiseen BLM-liikkeeseen. Aihepiirit ovat pinnalla ja vastaavia elokuvia tehdään nyt ahkerasti, esimerkkeinä mainittakoot The Trial of Chicago 7 (2020) ja BlacKkKlansman (2018). Muutamasta Oscar-ehdokkuudesta (mm. paras elokuva) mukaan tarttuivat palkinnot parhaasta biisistä (Fight for You) ja Kalyuualle ihan kelvosta roolisuorituksesta. Vaikka Judas and the Black Messiah on kerännyt kiitosta kriitikoilta ja useita palkintojakin, elokuva ei ole menestynyt odotusten mukaisesti. Mustien oikeuksista riittää kyllä vielä tarinoita kerrottavaksi ja niihin kohdistuu mielenkiintoa, mutta pandemia-aika taisi verottaa tämän filmin teatterikierrosta aika tavalla.
Judas and the Black Messiah on näyttävä teos, vaikka kerronnassa ei ole mitään kovin erikoista. Käsikirjoitus ja rytmi jopa hieman ontuvat: rakenne ei yllätä, hahmot jäävät pintaraapaisuiksi ja leffa tuntuu paikoittain vähän tylsän matelevalta. Onnistunutta toki on se, että elokuvan tarinaan pääsee helposti mukaan. Tämän filmin voi vallan hyvin katsoa, vaikka tositapahtumiin perustuvia hahmoja ja tapahtumia ei lainkaan tuntisikaan. Eipä siis aivan hukkaan heitetty parituntinen, vaikka Judas and the Black Messiah ei edustakaan lajinsa parhainta kärkeä.
Pisteytys: 6/10
Ohjannut Amy Poehler
USA 2021, 111 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Hadley Robinson, Lauren Tsai, Alycia Pascual-Pena, Amy Poehler
Teini-ikäinen Vivian (Robinson) inspiroituu tylsän ja nolon tavis-äitinsä (Tsai) railakkaasta aktivistimenneisyydestä. Vanhojen kunnon zine-lehtien hengessä Vivian ryhtyy masinoimaan feminististä kampanjaa koulussaan. Samalla pitäisi ylläpitää kaverisuhteita ja ihastuksia. Vastassa on ivaa ja epäröiviä ystäviä, mutta myös voimakasta kannustusta ja railakas vallankumous.
Moxie on #metoo-henkinen feminismileffa, jonka idea on kiistämättä hyvä ja kaikki esitellyt ongelmat täysin todellisia. Teinileffan toteutus on välillä hieman liiankin alleviivaavaa rautalankakamaa, vaikka toisaalta näiden ongelmien kanssa näyttää olevan tarpeen vääntää ratakiskosta, eikä sekään aina riitä. Sanomansa puolesta leffa sopii mainiosti katsottavaksi, vaikka ikäkohderyhmään ei kuuluisikaan.
Moxie on #metoo-henkinen feminismileffa, jonka idea on kiistämättä hyvä ja kaikki esitellyt ongelmat täysin todellisia. Teinileffan toteutus on välillä hieman liiankin alleviivaavaa rautalankakamaa, vaikka toisaalta näiden ongelmien kanssa näyttää olevan tarpeen vääntää ratakiskosta, eikä sekään aina riitä. Sanomansa puolesta leffa sopii mainiosti katsottavaksi, vaikka ikäkohderyhmään ei kuuluisikaan.
Ohjaaja Amy Poehler (1971─) tunnetaan eritoten loistavan Parks and Recreation -komediasarjan (2009─2015) pääosasta. Aivan samaa riehakasta ja nasevaa henkeä tässä komediassa ei harmillisesti ole, ja rakenteeltaan filmi on melko kulunutta teinileffojen peruskauraa. Punk-asenteesta täytyy kuitenkin antaa filmille kiitosta. Kenties tulevaisuudessa Poehlerin ohjauspallilta syntyisi vielä hiotumpaa asennekomediaa, sille olisi kyllä tilausta.
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti