torstai 1. huhtikuuta 2021

Maaliskuun elokuvat 2021

News of the World
Ohjannut Paul Greengrass
USA & Kiina 2020, 118 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Tom Hanks, Helena Zengel




Kiertävä uutistenlukija Kidd (Hanks) saa ristikseen orpolapsen (Zengel), joka pitäisi toimittaa sukulaistensa hoivaan. Tasaisen varman Tom Hanksin ohella pääroolissa nähdään System Crasher (2019) -draamasta tuttu Helena Zengel, joka tekee jälleen onnistuneen roolityön villinä lapsena vaikeassa tilanteessa. Näyttelijöiden ohella elokuvan valttikortteja ovat kauniit miljööt. Tarina on hieman ennalta-arvattava, mutta sen katsoo kyllä mielellään. Sisällissodan jälkivuosiin sijoittuva kertomus osuu hyvin nykyajan kahtiajakautuneisuuden ilmapiiriin.

Pisteytys: 7/10

The Trial of the Chicago 7
Ohjannut Aaron Sorkin
USA, Iso-Britannia & Intia 2020, 129 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Eddie Redmayne, Sacha Baron Cohen, Mark Rylance



Eletään 1960-luvun loppua ja Vietnamin sodan vastaiset rauhanomaiset mielenosoitukset äityvät mellakoiksi. Tapahtumien nokkamiehet joutuvat oikeuden eteen, mutta tuomari vaikuttaa tehneen ratkaisunsa jo ennen oikeudenkäyntiä. Tositapahtumiin perustuva oikeussalidraama viittailee suorasti nykypäivän Yhdysvaltoihin, vaikka voisi olla sanomassaan vielä hieman kärkevämpikin. Pätevien näyttelijöiden tähdittämä perusvarma teos sai jopa 6 Oscar-ehdokkuutta.

Pisteytys: 7/10

El Agente Topo - Salainen agentti vanhainkodissa
Ohjannut Maite Alberdi
Chile, Alankomaat, Espanja, Saksa & USA 2020, 84 min.
Dokumentti




Kahdeksankymppinen mies nimeltä Sergio Chamy palkataan agentiksi vanhainkotiin. Chamyn tehtävänä on raportoida mahdolliset laiminlyönnit ja selvittää, kohdellaanko asukkaita hyvin. Poikkeavalla tavalla rakennettu dokumentti on hauska, mutta myös koskettava ja surullinen. Vanhusten yksinäisyys liikuttaa väkisinkin. Vaikka dokumentti sijoittuu Chileen, aiheen syvä inhimillisyys tekee dokumentista merkittävän täällä pallon toisella laidallakin. Vanhainkodissa asuvat erilaiset persoonat (toiveikas romantikko, äitiä kaipaava kujeilija...) voisivat hyvin olla omia naapurin mummoja. Salainen agentti vanhainkodissa (engl. The Mole Agent) sai ansaitusti Oscar-ehdokkuuden.

Pisteytys: 8/10

My Octopus Teacher - Mustekala opettajana
Ohjannut Pippa Erlich & James Reed
Etelä-Afrikka 2020, 85 min.
Dokumentti





Kuvaaja Craig Foster hoitaa burnoutiaan palaamalla rakkaan sukellusharrastuksen pariin. Meressä pulikoidessaan Foster tutustuu pieneen mustekalaan, joka opettaa tärkeitä seikkoja luonnon ihmeellisyydestä ja elämän merkityksellisyydestä. Ystävyydestä syntyy kiehtova dokumentti, jossa pohditaan ihmistä osana luonnon kiertokulkua. Tämäkin hieno teos huomioitiin Oscar-ehdokkuudella. (Jälkikirjoitus: elokuva myös voitti dokumentti-Oscarin.)

Pisteytys: 8/10

Brooklyn
Ohjannut John Crowley
Iso-Britannia, Kanada & Irlanti 2015, 117 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Saoirse Ronan, Emory Cohen, Domhnall Gleeson



Nuori nainen Eilis Lacey (Ronan) muuttaa Irlannista Yhdysvaltoihin 1950-luvulla. Brooklyn on kasvutarina, jossa vaihtoehtoisten elämänpolkujen punninta johtaa kolmiodraamaan. Tyylikkään näköinen ja muutenkin aivan laadukkaasti tehty filmi, vaikka onkin sävyltään hieman turhan säyseä ja romantisoitu omaan makuuni. Elokuva perustuu Colb Tóibínin samannimiseen menestysromaaniin.

Pisteytys: 6/10

Magneettimies
Ohjannut Arto Halonen
Suomi 2009, 79 min.
Dokumentti





Dokumenttielokuva taltioi muusikko Pekka Strengin (1948─1974) perinnön ja kunnioittaa nuorena menehtynyttä taiteilijaa herkällä tavalla. Strengiä muistelevat perheenjäsenten ohella monet julkisuudesta tutut nimet aina Juha Hurmeesta Vesa-Matti Loiriin. Magneettimiehen parasta antia ovat Strengin ainutlaatuista musiikkia kauniisti tunnelmoivat hetket.

Pisteytys: 6/10

Battlefield Earth - Taistelukenttä Maa
Ohjannut Roger Christian
USA 2000, 118 min.
Scifi, Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: John Travolta, Barry Pepper, Forest Whitaker




Yksi kaikkien aikojen kovin Razzie-menestys (9 palkintoa) Battlefield Earth sijoittuu tulevaisuuden maapallolle. Alienit ovat vallanneet planeettamme ja alkukantaisiksi taantuneet ihmiset riutuvat valloittajien ikeessä. Elokuva on tehty kaikin tavoin niin uskomattoman kömpelösti, ettei ongelmakohtia viitsi edes eritellä. Tahaton komiikka kuitenkin viihdyttää suorastaan kohtuuttomasti.

Pisteytys: 2/10

Cape Fear - Tuomitun kosto
Ohjannut J. Lee Thompson
USA 1962, 106 min.
Trilleri, Rikos, Draama
Pääosissa: Gregory Peck, Robert Mitchum, Polly Bergen, Lori Martin



Film noir -henkisessä trillerissä vankilasta vapautunut Max Cady (Mitchum) ryhtyy vainoamaan entistä juristiaan Sam Bowdenia (Peck). Poliisi on Cadyn temppujen edessä voimaton ja hyytävä piina saa Bowdenin perheenjäsenet suunniltaan. Todella kuumottavaa jännitystä ja tyylikästä valon sekä varjon leikkiä! Martin Scorsese teki sittemmin elokuvasta oman versionsa Cape Fear (1991).

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti