 |
| I command you to stop loving me! |
Päivän luukusta paljastuu elokuvavuoden 1951 ehdoton ykköshitti ja mahtavin spektaakkeli. Antiikkidraama oli vuoden suurin kassamagneetti, mutta Oscareilla mitaten vuoden menestyjiä olivat näytelmäklassikkoon perustuva draama Viettelyksen vaunu, Gene Kellyn tähdittämä musikaali Pariisin lumoissa sekä George Stevensin Amerikka-trilogian aloittava Paikka auringossa. Näiden klassikoiden lisäksi aikansa elokuvahistoriaa kuvaavat osuvasti esimerkiksi scifiklassikko Uhkavaatimus maalle ja Alfred Hitchcockin kultakauden alkusysäys Muukalaisia junassa.
Ohjannut Mervyn LeRoy
USA 1951, 171 min.
Historia, Biografia, Draama
Pääosissa: Robert Taylor, Deborah Kerr, Peter Ustinov
Keisari Neron (Ustinov) valtakauden (54─68) Roomaan sijoittuva elokuva dramatisoi jylhin sävyin aikansa synkeitä tapahtumia. Kristittyjen vainot kulminoituvat Rooman paloon, jonka syy vieritetään vainottujen harteille. Kärjistyvien tapahtumien kulisseissa ihmiset silti löytävät toinen toisensa: armeijan komentaja Marcus Vincius (Taylor) rakastuu kristittyyn vankiin Lygiaan (Kerr), joka puolestaan lämpenee eriuskoisen miehen lemmelle hitaasti.
Quo Vadis oli vuoden 1951 ykköshitti, joka keräsi lippuluukuilla ison potin ja syytä olikin, sillä elokuvan tekoon paloi myös melkoinen määrä rahaa. Kahdeksan Oscarin ehdokas ei kuitenkaan lopulta napannut yhtäkään palkintoa, vaikka lavasteiden, musiikkien tai Peter Ustinovin väkevän tulkinnan olisi voinut kuvitella yltävän voittoon. Hulppeat lavasteet, suuret joukkokohtaukset ja Technicolor-kuvaus tekevät filmin katselusta edelleen nautinnollista. Tarina etenee jouhevasti, vaikka muutamat paasaavat kohtaukset hieman puuduttavat. Niistä olisi ollut helppo leikata, mutta eihän suurfilmi sitten tietenkään olisi pakollisen kolmituntinen spektaakkeli.
Nobel-palkitun Henryk Sienkiewiczin samannimiseen romaaniin (1896) perustuva kertomus pohjaa todellisiin tapahtumiin. Tulkinnat edustavat omaa aikaansa, eikä keisari Neroa nykytiedon valossa kuvattaisi enää samanlaisena. Toki mukana on tarkoituksellista fiktiotakin. Kuvitteellisuutta edustaa eritoten romanssijuoni, joka tuntuu nykypäivänä piinallisen vaivaannuttavalta kaikessa 1950-lukulaisuudessaan. Elokuvan ansioksi laskettakoot, että autenttisuuteen pyrkivää aikalaiskuvaa on ansiokkaasti pyritty tutkimaan: esimerkiksi elokuvan musiikit säveltänyt Miklós Rózsa hyödynsi musiikkiteemoissaan antiikin ajalta säilyneitä nuottien fragmentteja.
Pisteytys: 7/10
Quo Vadis oli vuoden 1951 ykköshitti, joka keräsi lippuluukuilla ison potin ja syytä olikin, sillä elokuvan tekoon paloi myös melkoinen määrä rahaa. Kahdeksan Oscarin ehdokas ei kuitenkaan lopulta napannut yhtäkään palkintoa, vaikka lavasteiden, musiikkien tai Peter Ustinovin väkevän tulkinnan olisi voinut kuvitella yltävän voittoon. Hulppeat lavasteet, suuret joukkokohtaukset ja Technicolor-kuvaus tekevät filmin katselusta edelleen nautinnollista. Tarina etenee jouhevasti, vaikka muutamat paasaavat kohtaukset hieman puuduttavat. Niistä olisi ollut helppo leikata, mutta eihän suurfilmi sitten tietenkään olisi pakollisen kolmituntinen spektaakkeli.
Nobel-palkitun Henryk Sienkiewiczin samannimiseen romaaniin (1896) perustuva kertomus pohjaa todellisiin tapahtumiin. Tulkinnat edustavat omaa aikaansa, eikä keisari Neroa nykytiedon valossa kuvattaisi enää samanlaisena. Toki mukana on tarkoituksellista fiktiotakin. Kuvitteellisuutta edustaa eritoten romanssijuoni, joka tuntuu nykypäivänä piinallisen vaivaannuttavalta kaikessa 1950-lukulaisuudessaan. Elokuvan ansioksi laskettakoot, että autenttisuuteen pyrkivää aikalaiskuvaa on ansiokkaasti pyritty tutkimaan: esimerkiksi elokuvan musiikit säveltänyt Miklós Rózsa hyödynsi musiikkiteemoissaan antiikin ajalta säilyneitä nuottien fragmentteja.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti