lauantai 20. helmikuuta 2016

Paisà - Vapauden tuli (1946)

Ohjannut Roberto Rossellini
Italia 1946, 126 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Carmela Sazio, Robert Van Loon, Benjamin Emanuel

I'm a hero now.
Italia toisen maailmansodan aikaan. Paisà - Vapauden tuli kertoo kuusi tarinaa sotaa käyvästä kansasta, tai pikemminkin kansoista, jotka taistelevat yhdessä natseja ja fasismia vastaan. Elokuvassa seurataan eri äidinkieltä puhuvien ja eri maiden kansalaisten yhteisymmärryksen syntymistä ja toisaalta tarkastellaan myös niiden eroja, kuten kielimuuria ja aluksi piinaavaa epäluuloa. Näyttämönä on sodan kourissa riutunut Italia, jossa siviilit ja sotilaat kiihkeästi toivovat sodan loppua.

Roberto Rossellinin toinen neorealistinen teos jatkaa edellisvuonna valmistuneen Rooma - avoin kaupunki (1945) -elokuvan viitoittamalla tiellä. Tyylillisesti ja visuaalisesti Paisàn on edeltäjänsä kanssa samankaltainen, joskin dokumentaarisempi. Tässä elokuvassa kaikki näyttelijät esimerkiksi ovat kuvauspaikoilta löytyneitä amatöörejä. Kokonaisuus muodostaa ainutlaatuisen realistisen sotakuvauksen, joka todella menee ihon alle ja jää pitkäksi aikaa muhimaan aivolohkoihin. Sodan ja inhimillisyyden kuvaamisen lisäksi Paisà on fasismia vastustava poliittis-yhteiskunnallinen kommentaari. Eli monessa mielessä tärkeä elokuva edelleen.

Ensikatselulla Paisà ei iskenyt ihan samalla tavalla, kuin Rooma - avoin kaupunki. Siispä katsoin sen uudelleen, ja johan tämä huikea elämys avartui paremmin - joskin edelleen tuo Rossellinin edeltävä teos kolahtaa kovemmin. Elokuvan muoto on omalaatuinen, joten ymmärrettävästi se voi ensinäkemältä tuntua hankalalta. Siitä huolimatta ja juuri siksi elokuva on kuitenkin syytä nähdä. Erinomaisen avartava kokemus!

Pisteytys:
10/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti