 |
| It's so nice to have you back where you belong! |
Vuoden 1969 elokuvista nimekkäimpiä ja katsotuimpia olivat Oscar-palkitut Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat sekä Keskiyön cowboy. Ikimuistoisten elokuvien joukkoon lukeutuvat myös railakkaat ja rajoja rikkoneet hittifilmit Hurja joukko sekä Easy Rider. Jotta ei aivan täysin juututtaisi Hollywoodin menestystarinoiden muisteluun, on viiden vuosikymmenen takaa syytä nostaa esille myös häikäisevän kauniit taideteokset Granaattiomenan väri sekä Andrei Rublev. Tämän päivän luukusta paljastuva elokuva kuitenkin sijoittuu Hollywoodin valokeilaan ja nostalgisoi klassisten musikaalispektaakkelien kultaisia päiviä.
Ohjannut Gene Kelly
USA 1969, 146 min.
Musikaali, Komedia
Pääosissa: Barbra Streisand, Walter Matthau, Michael Crawford
Rahaa rakastava avioliittovälittäjä Dolly Levi (Streisand) järjestää avioliittoja 1890-luvun Yhdysvalloissa. Paraikaa Dollyn asiakkaana on yrmeä leski Horace Vandergelder (Matthau), johon Dolly iskee itse silmänsä. Dollyn ja Horacen yläluokkaisten seikkailujen ohella elokuvassa seurataan Horacen omistaman kaupan puotipuksujen edesottamuksia New Yorkin vaimomarkkinoilla.
Hello, Dolly! kohosi ilmestymisvuotensa neljänneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi, kahmi liudan erilaisia palkintoehdokkuuksia ja lopulta voitti kolme Oscaria (lavastus, musiikki & äänet). Menestystä voi sanoa vähintään kohtalaiseksi, mutta elokuvan tekeminen oli ollut niin kallista, etteivät voitot lopulta olleet kummoisia. Aikalaisarviot olivat ristiriitaisia, eivätkä myöhemmät vuodetkaan ole olleet elokuvalle suopeita. Eritoten nykyarvioissa filmi on saanut osakseen lähinnä lyttäystä ja samaan kuoroon joudun liittymään itsekin.
Menestyselementtejä ei tästä musikaalista puutu: musikaaliveteraani Gene Kelly ohjaajana, eloisa Barbra Streisand pääroolissa ja menestyksekäs Broadway-näytelmä pohjalla, mikä voisi epäonnistua? Valitettavasti paljonkin, sillä komeista puitteistaan huolimatta Hello, Dolly! on tuskastuttavan hidastempoinen, staattinen ja aikaansa nähden hivenen vanhanaikainenkin. Yksittäisten onnistuneiden laulelmakohtausten (esim. Louis Armstrongin cameo-show!) ansiosta elokuvan pariin jaksaa uppoutua hetkittäin, vaikka kokonaisuutena filmi onkin melkoista ajanhukkaa.
Pisteytys:
5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti