lauantai 21. joulukuuta 2019

LUUKKU 21 - 10 vuotta sitten (A Serious Man, 2009)

What a marvel.
Jo vuosikymmen on vierähtänyt siitä, kun viimeisetkin puhelinkioskit siivottiin Suomen maankamaralta! Osaisiko moisia pelejä enää käyttääkään? Maailmanlaajuisesti vuosi 2009 kuitenkin muistetaan parhaiten esimerkiksi siitä, että Barack Obama valittiin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentiksi. Päivän elokuvassa ei suurmiehiä nähdä: suuret epäonnen voimat ne vain riepottelevat täysin tavallista tallaajaa tympeästä tilanteesta toiseen.

A Serious Man
Ohjannut Ethan Coen & Joal Coen
USA, Iso-Britannia & Ranska 2009,  106 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Michael Stuhlbarg, Richard King, Fred Melamed




Larry Gopnik (Stuhlbarg) on keski-ikäinen perheenisä, joka opettaa työkseen fysiikkaa yliopistolla. Larryn harmaan arjen langat karkaavat yksi kerrallaan vässykkämiehen hyppysistä: vaimo rakastuu toiseen, veli on täysi renttu ja teini-ikäiset lapset kurittomia. Katsoja joutuu seuraamaan Larryn elämän luhistumista avuttomana sivusta, mutta arkisissa tilanteissa piilee hörähdyttävää mustaa huumoria ja nautinnollisen kivuliasta tragikomiikkaa.

A Serious Man sijoittuu Coenin veljesten omaan kasvuympäristöön ja on siten melko henkilökohtainen kertomus. Tavallista ja arkista kuitenkin tarkastellaan sen verran nokkelasti, ettei tarina aivan heti tunnu olevan tästä maailmasta tai kenenkään oikeasta elämästä, vaikka samaistumisen hetkiä voikin löytää. Larry-polo ajelehtii voimattomana surkean, huvittavan ja tavallisen elämänsä hulluissa pyörteissä, aivan kuin oudossa unessa. Kahdella Oscar-ehdokkuudella huomioitu A Serious Man sai ilmestyttyään sangen hyvät arvostelut ja kiitosta omaperäisyydestään.

Coenin veljekset osaavat vetää katsojaa höplästä viehättävällä tavalla. Joka kohtaus ja hahmo luo oman ennakko-olettamansa tulevasta, mutta varsin usein yllätysten edessä joutuukin nöyrästi hämmentymään. Kieroutunut huumori kyllä tyrskähdyttää, mutta loppujen lopuksi A Serious Man ei ole kovin mieleenpainuva filmi. Ehkä se johtuu elokuvan epätyypillisestä sisällöstä ja siitä, että juonen löytääkseen täytyy katsojan olla tarkkana. Tätä tekstiä julkaistessani elokuvan katselusta on vasta pari kuukautta, mutta en enää muista Larryn kohtalosta puoliakaan!

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti