sunnuntai 1. joulukuuta 2019

LUUKKU 1 - Joulukokoelma

It's a trap!
Joulu tulla jolkottaa, ja mikäpä sen hauskempaa kuin odotella tonttuja ja ruokapatoja elokuvien äärellä! Joulunodotus käynnistyy iloisesti kolmen jouluelokuvan myötä, joissa kaikissa seikkailee vanha valkoparta eli Joulupukki. Vanhin filmeistä on 110 vuotta vanha, keskimmäinen vireä kuusikymppinen ja nuorin joukosta onkin vasta tämän vuoden tuotantoa. Jos mielii nostalgisoida lisääkin takavuosien jouluelokuvia, lisävinkkeinä mainittakoon blogissa jo aiemmin arvioidut, tänä vuonna kolmekymppisiään viettävät Joulupuu on kärvennetty (1989), Scrooged (1989) sekä Die Hard (1989). Näiden kasarileffojen lisäksi pyöreitä täyttäviä jouluelokuvia löytyy blogiarkistosta ainakin kaksi kappaletta: hilpeä Joulukuusikauppiaat (1929) ja masentava digipökäle Saiturin joulu (2009).

Tulevien päivien luukuissa ei varsinaisesti olla joulutunnelmissa, mutta niissä matkataan menneisiin vuosiin ja lopulta päädytään tutkimaan elokuvavuotta 2019. Luukuista paljastuu tuttuun tapaan lisää klassikoita, hittifilmejä tai muutoin kiinnostavia teoksia tasavuosien takaa, mutta tietenkin 1001-listan ulkopuolelta. Huomenna aloitetaan vuodesta 1909 ─ ja sinne 110 vuoden takaiseen aikaan johdattaa jo tämän luukun avauselokuva A Trap for Santa Claus.


A Trap for Santa Claus
Ohjannut D. W. Griffith
USA 1909, 16 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa: Henry B. Walthall, Marion Leonard




Köyhän perheen isäukko (Walthall) sortuu juopottelemaan ja hylkää tekojaan hävetessään vaimonsa sekä lapsensa. Muuta perhettä onni kuitenkin potkaisee ja sattuman oikusta isäkin löytää takaisin perheensä luo. Tähän on syynä tietenkin lasten virittämä ansa joulupukille, johon rötöstelyyn sortunut isäpappa jää kiikkiin! Lopulta koko joukko pääsee yhteisen joulupuun ympärille. D. W. Griffithin varhainen lyhytelokuva on aika hölmö, mutta toisaalta siksi myös aika sympaattinen pieni tarina. Sentimentaalisuuden mestari saa tässäkin näyttelijät ryöpyttämään tunneskaalaa yli laitojen!

Pisteytys: 5/10

Santa Claus vs. the Devil
Ohjannut René Cardona
Meksiko 1959, 94 min.
Fantasia, Komedia
Pääosissa: José Elías Moreno, José Luis Aguirre




Kumma meksikolainen joulufilmi Santa Claus vs. the Devil alkaa avaruudesta. Joulupukki (Moreno) pääsee tähtienvälisestä tukikohdastaan maahan vain jouluisin, jolloin hän tunnettuun tapaan jakaa lahjoja kilteille lapsille. Kuitenkin itse paholaisen kätyri (Aguirre) heittelee kapuloita rattaisiin yrittäessään tehdä kaikista maailman lapsista tuhmia. Aikanaan pieneksi hitiksi kohonnut elokuva vetää outoudellaan vertoja jouluscifille Joulupukki valloittaa Marsin (1964). Mukana on tyrskähdyttäviä keksintöjä ja muutamia hauskoja hahmoja, mutta kokonaisuus on tuskastuttavan hidastempoinen. Leffa on myös vahvasti aikansa tuotos, sillä etniset stereotypiat elokuvan alussa ovat aika kiusallisia.

Pisteytys: 3/10

Klaus
Ohjannut Sergio Pablos
Espanja 2019, 96 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Jason Schwartzman, J.K. Simmons, Rashida Jones



Helppoon elämään tottunut postinkantaja Jesper (Schwartzman) joutuu töihin syrjäiselle saarelle, jonka asukkaat ovat alituisessa sotatilassa keskenään. Kekseliäs Jesper saa kuitenkin postitoimistonsa kukoistamaan erakoituneen puusepän (Simmons) avulla. Tarinassa on omaperäistä twistiä, vaikka pohjalla onkin perinteinen kertomus kiltteydestä ja ihmisenä kasvamisesta. Animaatio on tehty käsityönä, mikä on sekin mukavaa vaihtelua nykyajan tietokonehahmoille. Huumori perustuu välillä vähän liikaakin koheltamiseen ja tarinan nousut sekä laskut ovat sangen yllätyksettömiä, mutta ehkä nämä ratkaisut uppoavat paremmin filmin suurimpaan kohderyhmään eli lapsiyleisöön. Onnistunut kokonaisuus kuitenkin.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti