lauantai 7. joulukuuta 2019

LUUKKU 7 - 80 vuotta sitten (Kuohuva 20-luku, 1939)

When you got a job to do, get somebody else to do it.
Laman kurittama 1930-luku kääntyi lopuilleen synkissä tunnelmissa, kun suursodan uhka räjähti jälleen jylinäksi Euroopan sotatantereilla. Suomessakin paleltiin poteroissa ja kärsittiin kotirintamilla, sillä talvisota oli joulukuun ensimmäisellä viikolla jo täydessä vauhdissa. Päivälleen 80 vuotta sitten pauhua riitti, sillä Neuvostoliiton ensimmäinen suurhyökkäys oli käynnissä.

Yhdysvalloissa sota oli vielä turvallisen välimatkan päässä, mutta tuskinpa maailmalta kaikuvat uutiset kenenkään mieltä ylensivät. Onneksi sentään päivän elokuvassa palataan nostalgisesti edellisen vuosikymmenen vauhdikkaisiin aikoihin, vaikka toisaalta filmi myös jälkiviisaasti ja ennakkoon varoittaen muistuttaa, ettei sodasta palaavien nuorten elämä ole pelkkää hymyä.

The Roaring Twenties - Kuohuva 20-luku
Ohjannut Raoul Walsh
USA 1939, 106 min.
Rikos, Draama, Toiminta
Pääosissa: James Cagney, Priscilla Lane, Humphrey Bogart, Gladys George



Kuohuva 20-luku aloittaa tarinansa vuodesta 1919, jolloin maailmansota päättyy ja rauha laskeutuu sotatannerten ylle. Eddie Bartlett (Cagney) pyrkii vanhaan pestiinsä automekaanikkona, mutta työpaikat ovat kiven alla. Muutaman mutkan kautta Eddie päätyy mukaan salakuljetusbisnekseen alan konkarin Panama Smithin (George) suosiollisella avustuksella. Kuinka uraan mahtaa suhtautua sota-aikana käsipuoleen tarttunut siveä heila Jean (Lane)?

Rikos- ja jännitysfilmejä ohjanneen Raoul Walshin Kuohuva 20-luku on varsinainen gangsteriklassikko. Rainassa on mukavasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä synkkyyteen vaivuta vaikeista hetkistä huolimatta. Kepeä, mutta myös jännittävä tunnelma upposi todellisuuspakoa kaivanneisiin aikalaisyleisöihin ja elokuva toimii oivana apuna viihteennälkään edelleenkin. Erityisesti Kuohuva 20-luku sopii katsottavaksi, jos haikailee katsovansa jotain oikein stereotyyppistä kieltolaki-gangsteritoimintaa.

Toimivan juonen lisäksi Kuohuva 20-luku on mainioiden näyttelijöiden tyylikäs show. James Cagney on erinomainen Eddie, joka muuttuu kirkasotsaisesta solttupojasta piinkovaksi gangsteriksi, elämässään pettyneeksi mieheksi. Cagneyn vastinpariksi nousee kyynisempää roolihahmoa oivan kitkerästi tulkitseva Humphrey Bogart. Legendaariset näyttelijät osuivat vain kolmeen yhteiseen elokuvaan, joista vain Likakasvoiset enkelit (1938) löytyy 1001-listalta.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti