perjantai 20. joulukuuta 2019

LUUKKU 20 - 20 vuotta sitten (Notting Hill, 1999)

Just a girl, standing in front of a boy.
Elokuvavuoden 1999 huippumenetyksiä ovat muun muassa muoti-ilmiöksi kasvanut scifitoiminta The Matrix ja vuoden ykköshitti, Star Wars -saagan uudelleenkäynnistys Pimeä uhka, joka poiki kauppojen hyllyt täyteen fanituotteita. Ei ole syytä unohtaa myöskään erikoista unettomuustarinaa Fight Club saati keski-ikäisyyden kriisikertomusta American Beauty. Päivän elokuva lukeutuu myös vuoden 1999 suurmenestysten ikoniseen joukkoon.

Notting Hill
Ohjannut Roger Michell
Iso-Britannia & USA 1999, 124 min.
Romantiikka, Draama, Komedia
Pääosissa: Hugh Grant, Julia Roberts, James Dreyfus, Rhys Ifans



Lontoon Notting Hillissä on pieni matkaoppaisiin erikoistunut kirjakauppa, jonka omistaa Will Thacker (Grant). Vastikään eronnut Will koittaa pulikoida pintaan aallonpohjalta, ja sattumien oikusta hän tapaa viehättävän näyttelijän Anna Scottin (Roberts). Yllättävät tapaamiset johtavat orastavaan ihastumiseen ja hekumalliseen kissa-hiiri-leikkiin. Tavalliseen naapurinpojan rakkaustarinaan kuitenkin tuo oman erikoislaatuisen taikansa se, että Anna sattuu olemaan yksi Hollywoodin nimekkäimmistä supertähdistä.

Yksinkertaisuudessaan hellyyttävä tarina viihdyttää sopivalla mitalla, vaikka Notting Hill ei ylläkään maailmanhistorian parhaimpien romcomien joukkoon. Melko vakavan pariskunnan lemmenleikkeihin on saatu mukaan sopiva annos huumoria, jota tarjoilevat Willin vauhko perhe ja kummallinen kämppis Spike (Ifans). Vaikka romanssi on kuin satua, siinä on myös samaistuttavan tuttuja piirteitä. Eipä siis ihme, että elokuva oli ilmestymisvuotensa tuottoisin brittifilmi. Menestystä tietenkin jouduttivat myös aikansa superstarat Hugh Grant ja Julia Roberts. 

Notting Hill hehkuu kiinnostavasti aikansa henkeä. Yksi portti 1990-luvun lopulle on siirappisen ällöttävä tunnuskappale, Ronan Keatingin When You Say Nothing At All, joka kiidättää ajatukset suoraan vuosituhannen vaihteen radioaalloille. Vielä osuvampaa 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun ajankuvaa henkivät kuitenkin elokuvan suositut päätähdet. Eritoten Julia Robertsin oma elämä salamavalojen säihkeessä tuntuu hetkittäin sekoittuvan Anna Scottin hahmon kanssa. Kenen tarinaa tässä kerrotaankaan? Fokuksessa taitaa silti ensisijaisesti olla katsoja, jonka Notting Hill pyrkii viemään maagiselle matkalle mahdottomien romanssien maailmaan.

Pisteytys: 7/10

2 kommenttia:

  1. Oih, minkä KLASSIKON oletkaan onnistunut löytämään silmiesi eteen...

    Mistä päästäänkin - -

    "Notting Hill ei ylläkään maailmanhistorian parhaimpien romcomien joukkoon"

    Siis mitä? Ja vain 7/10? Nyt, nyt, nyt... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kuitenkin ehdottomasti positiivisesti yllättynyt tätä katsoessani! :D

      Poista