 |
| Can it be that it was all so simple then? |
50 vuotta sitten Martin Scorsese teki läpimurtonsa raadollisella rikoselokuvallaan Sudenpesä (1973) ja Terrence Malick debytoi mestarillisella rikosdraamalla Julma maa (1973). Hittilistojen kärjessä keikkui monta sittemmin klassikoksi miellettyä filmiä, kuten hyytävä Manaaja (1973), teininostalgisointi Svengijengi'62 (1973) ja Oscareissa oivasti menestynyt veijarielokuva Puhallus (1973). Päivän elokuva kuuluu vuoden 1973 kuumaan hittikimaraan, mutta sen loisto on sittemmin hieman hiipunut. Vieläkö vanha romanssi on voimissaan?
Ohjannut Sydney Pollack
USA 1973, 118 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Barbra Streisand, Robert Redford
Eletään 1930-luvun loppua, kun nuoret opiskelijat Katie (Streisand) ja Hubbell (Redford) tutustuvat. Kaksikko tuntee välitöntä vetovoimaa, vaikka huoleton opiskelijarenttu ja poliittisesti aktiivinen nuori nainen eivät löydäkään yhteistä säveltä. Vuodet vierivät ja aika tuo parin jälleen yhteen, eikä romantiikan taikaa voi enää väistää. Mutta voiko epätodennäköinen suhde koskaan toimia?
Katien ja Hubbellin hahmot ovat karkeasti veistettyjä, mutta ohjauksen ja näyttelijöiden ansiosta pääparin keskinäinen vetovoima toimii. Varsinkin hiljaisista kohtauksista rakentuu salaperäinen lemmenvoima, joka vetää puoleensa kahta tyyten erilaista ihmistä. Kokonaisuutena elokuva paranisi, jos tarinan ainekset ja motiivit olisivat jykevämpiä, mutta kyllä tämä haikeaksi rakkaustunnelmoinniksi välttää tällaisenaankin. Ainakaan aikalaisyleisöillä ei juuri tuntunut olevan valittamista!
Parhaat vuotemme menestyi aikanaan komeasti. Tarinan puolesta menestysreseptiä oli hyödynnetty jo paria vuotta aiemmin filmissä Rakkaustarina (1970), vaikka tämän elokuvan Hollywoodiin ja politiikkaan kietoutuva tarinalinja toki on omanlaisensa lisätwisti. Aikalaisarvioissa erityinen huomio kiinnittyi kertomuksen sijaan elokuvan koskettaviin musiikkeihin, joiden ansiosta filmi pokasi kaksi Oscaria, liudan Grammyja ja muutamia muitakin pystejä. Barbra Streisandin laulama haikean tunteellinen nimikkokappale The Way We Were kipusi vuoden hittilistoille, ja se on taattu korvamato pitkään elokuvan katselun jälkeenkin.
Pisteytys: 6/10
Katien ja Hubbellin hahmot ovat karkeasti veistettyjä, mutta ohjauksen ja näyttelijöiden ansiosta pääparin keskinäinen vetovoima toimii. Varsinkin hiljaisista kohtauksista rakentuu salaperäinen lemmenvoima, joka vetää puoleensa kahta tyyten erilaista ihmistä. Kokonaisuutena elokuva paranisi, jos tarinan ainekset ja motiivit olisivat jykevämpiä, mutta kyllä tämä haikeaksi rakkaustunnelmoinniksi välttää tällaisenaankin. Ainakaan aikalaisyleisöillä ei juuri tuntunut olevan valittamista!
Parhaat vuotemme menestyi aikanaan komeasti. Tarinan puolesta menestysreseptiä oli hyödynnetty jo paria vuotta aiemmin filmissä Rakkaustarina (1970), vaikka tämän elokuvan Hollywoodiin ja politiikkaan kietoutuva tarinalinja toki on omanlaisensa lisätwisti. Aikalaisarvioissa erityinen huomio kiinnittyi kertomuksen sijaan elokuvan koskettaviin musiikkeihin, joiden ansiosta filmi pokasi kaksi Oscaria, liudan Grammyja ja muutamia muitakin pystejä. Barbra Streisandin laulama haikean tunteellinen nimikkokappale The Way We Were kipusi vuoden hittilistoille, ja se on taattu korvamato pitkään elokuvan katselun jälkeenkin.
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti