 |
| When you give up your dream, you die. |
Vuosi 1983 antoi elokuvamaailmalle Greta Gerwigin, Lupita Nyong'on, Chris Hemsworthin ja Andrew Garfieldin. Vuoden ensi-illoista muistetaan eritoten julma rikosräiskintä Arpinaama (1983) ja kylmän sodan avaruuskilpaa dramatisoiva Valiojoukko (1983). Suurin Oscar-menestys oli katkeransuloinen äiti-tytär-draama Hellyyden ehdoilla (1983), mutta vuotensa komeimmat tulot keräsi kuitenkin Star Wars -trilogian päätös Jedin paluu (1983). Päivän elokuva lukeutuu vuotensa kassamagneettien kovimpaan kärkeen. Tanssikengät jalkaan ja kasaridisko soimaan!
Ohjannut Adrian Lyne
USA 1983, 95 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Jennifer Beals, Michael Nouri, Lilia Skala
Nuori Alex Owens (Beals) työskentelee päivisin hitsaajana ja tanssii iltaisin klubeilla. Alexin suurena haaveena on jonain päivänä elättää itsensä ammattitanssijana, mutta elämä on asettanut nuoren naisen unelmien toteutumisen tielle esteitä. Tanssikouluja käymättömän Alexin kamppailu kohti haaveita vaatii kovaa työtä, ylpeyden nielemistä ja rakkauden ryppyjen sietämistä.
Flashdance on parhaimmillaan räväköissä tanssikohtauksissaan, mutta niiden ympärillä ei ole tarinaa edes nimeksi. Löysä, jännitteetön ja harvinaisen huteralla päämäärällä varustettu juoni tuntuu kertovan pääasiassa mieskatseesta ja sen kautta muotoutuvista naisihanteista. Jos näkökulma olisikin raikas, leffassa olisi jo ideaa, mutta kokonaisuus vaikuttaa vain vanhentuneella kehopuheella ryyditetyltä jumppavideolta. Alex Owens on samaan aikaan siveellinen ja rietas, itsenäinen ja alistuva, ikiaikainen ja nykyaikainen nainen. Hahmossa on kyllä potentiaalia, jonka käsikirjoitus hukkaa täysin.
Nuorisoa villinnyt Flashdance tahkoi kovia lipputuloja ja nousi vuotensa kolmanneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. Kriitikot tosin lyttäsivät hittifilmin kovin sanoin, mutta se ei nuorta yleisöä haitannut. Elokuvan vaikutusvaltaa ei käy kieltäminen: Flashdance löi leimansa nuorisomuotiin ja elokuvan estetiikasta aistii kaikuja myöhemmissä vuosikymmenen nuorisoelokuvissa (esim. Top Gun, 1986). Elokuvassa parasta on sen tunnuskappale, Irene Caran ikoninen Flashdance... What a Feeling, joka palkittiin parhaan laulun Oscarilla.
Pisteytys: 3/10
Flashdance on parhaimmillaan räväköissä tanssikohtauksissaan, mutta niiden ympärillä ei ole tarinaa edes nimeksi. Löysä, jännitteetön ja harvinaisen huteralla päämäärällä varustettu juoni tuntuu kertovan pääasiassa mieskatseesta ja sen kautta muotoutuvista naisihanteista. Jos näkökulma olisikin raikas, leffassa olisi jo ideaa, mutta kokonaisuus vaikuttaa vain vanhentuneella kehopuheella ryyditetyltä jumppavideolta. Alex Owens on samaan aikaan siveellinen ja rietas, itsenäinen ja alistuva, ikiaikainen ja nykyaikainen nainen. Hahmossa on kyllä potentiaalia, jonka käsikirjoitus hukkaa täysin.
Nuorisoa villinnyt Flashdance tahkoi kovia lipputuloja ja nousi vuotensa kolmanneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. Kriitikot tosin lyttäsivät hittifilmin kovin sanoin, mutta se ei nuorta yleisöä haitannut. Elokuvan vaikutusvaltaa ei käy kieltäminen: Flashdance löi leimansa nuorisomuotiin ja elokuvan estetiikasta aistii kaikuja myöhemmissä vuosikymmenen nuorisoelokuvissa (esim. Top Gun, 1986). Elokuvassa parasta on sen tunnuskappale, Irene Caran ikoninen Flashdance... What a Feeling, joka palkittiin parhaan laulun Oscarilla.
Pisteytys: 3/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti