 |
| I do not know how to kiss or I would kiss you. |
Vuoden 1943 muistelot täyttyvät sotatapahtumista: Stalingradin taistelussa Saksa murtui ja samana vuonna Suomi hylkäsi Neuvostoliiton ankarat rauhanehdot. Tykkien jylinä jatkui, mutta joko horisontissa kajastaisi loppu tälle kaikelle lohduttomalle tuholle? Vuoden tunnelmiin voi sukeltaa elokuvien avulla: Tule ja katso (1985) kuvaa pakahduttavalla tavalla nuorukaisen sankariunelman murenemista, Navaronen tykit (1961) kertoo viihteellisesti kuvitteellisesta sota-operaatiosta Välimerellä ja Suuri pakoretki (1963) on tosipohjainen tarina huimasta vankileiripaosta. Sota on läsnä myös päivän elokuvassa, vaikka se sijoittuukin toista maailmansotaa edeltävään aikaan.
Ohjannut Sam Wood
USA 1943, 168 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Gary Cooper, Ingrid Bergman, Katina Paxinou
Amerikkalainen Robert Jordan (Cooper) osallistuu vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan 1930-luvulla. Diktaattori Francoa vastaan taistelevien sissijoukkojen keskuudesta Jordan löytää itselleen mielitietyn, viehättävän Marían (Bergman), mutta joku muukin on iskenyt naiseen silmänsä. Lemmen kipinöistä huolimatta rakkauden aika ei ole nyt, sillä sota velvollisuuksineen ei odota.
Melodramaattinen Kenelle kellot soivat pohjautuu Ernest Hemingwayn samannimiseen sotaromaaniin (1940). Elokuvasovitus on staattisuutensa vuoksi pitkäveteinen, ja kaiken lisäksi kestoakin elokuvalla on aivan liikaa. Hahmoilta kaipaisi luonnetta, vaikka näyttelijät sinänsä ovat päteviä. Tuntuu muuten hupaisan erikoiselta, että Espanjaan sijoittuvassa elokuvassa nähdään niin venäläisiä kuin armenialaisia näyttelijöitä, kaiken kruununa ruotsalainen Ingmar Bergman.
Kenelle kellot soivat keräsi suuren liudan Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva). Lopulta vain sivuosanaiselle, kreikkalaiselle (!) Katina Paxinoulle tuli voitto tomerasta roolityöstä, jossa on enemmän ryhtiä kuin itse tarinassa. Parhaan elokuvan pysti meni ansaitusti sota-ajan romanssille Casablancalle (1942). Saamastaan ehdokkuudesta huolimatta Kenelle kellot soivat tuskin olisi voinut todella haastaa Casablancan ainutlaatuista vetovoimaa. Lipputulot kuitenkin puhuvat puolestaan: elokuva oli ilmestyessään valtavan suosittu, ainakin siinä suhteessa filmi päihitti kilpailijansa!
Pisteytys: 5/10
Melodramaattinen Kenelle kellot soivat pohjautuu Ernest Hemingwayn samannimiseen sotaromaaniin (1940). Elokuvasovitus on staattisuutensa vuoksi pitkäveteinen, ja kaiken lisäksi kestoakin elokuvalla on aivan liikaa. Hahmoilta kaipaisi luonnetta, vaikka näyttelijät sinänsä ovat päteviä. Tuntuu muuten hupaisan erikoiselta, että Espanjaan sijoittuvassa elokuvassa nähdään niin venäläisiä kuin armenialaisia näyttelijöitä, kaiken kruununa ruotsalainen Ingmar Bergman.
Kenelle kellot soivat keräsi suuren liudan Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva). Lopulta vain sivuosanaiselle, kreikkalaiselle (!) Katina Paxinoulle tuli voitto tomerasta roolityöstä, jossa on enemmän ryhtiä kuin itse tarinassa. Parhaan elokuvan pysti meni ansaitusti sota-ajan romanssille Casablancalle (1942). Saamastaan ehdokkuudesta huolimatta Kenelle kellot soivat tuskin olisi voinut todella haastaa Casablancan ainutlaatuista vetovoimaa. Lipputulot kuitenkin puhuvat puolestaan: elokuva oli ilmestyessään valtavan suosittu, ainakin siinä suhteessa filmi päihitti kilpailijansa!
Pisteytys: 5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti