tiistai 30. elokuuta 2022

Toy Story 2 (1999)

Ohjannut John Lasseter
USA 1999, 92 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack

Sweet mother of Abraham Lincoln!

Andy-pojan leikkihuoneen arki on asettunut uomiinsa, mutta pienen onnettomuuden vuoksi suosikkilelu Woody (Hanks) joutuu kadoksiin. Woodyn kaappaa rahanahne lelukeräilijä, joka aikoo myydä lännenlelunsa museoon. Lelutoverit aloittavat uhkarohkean pelastusretken, mutta samaan aikaan Woody pohtiikin omaa leluolevaisuuttaan ja pelkoaan unohdetuksi tulemisesta. Olisiko sittenkin parasta astella vitriiniin mukisematta ja nauttia kuolemattomuudesta?

Toy Storyn (1995) jatko-osassa riittää vauhtia ja huumoria siinä missä edellisteoksessakin. Pixarin tehotiimi on saanut viritettyä erinomaiseen pohjatarinaan uusia kierroksia ja draamaa, jossa pohditaan tärkeitä tunnekysymyksiä: ulkopuolisuutta, hylätyksi tulemista ja solidaarisuutta. Onnistumiset eivät jää tähän, vaan animaatiokin on muutamassa vuodessa hilautunut piirun verran hienommaksi. Harvinaislaatuista edistystä jatko-osalta ja poikkeavan taiturimaista tarinan kasvattamista! Leffasarjan uumoiltiin pitkään päättyneen tähän, mutta onneksi jatkoa tehtiin kaikessa rauhassa, ideoita kunnolla kypsytellen. Toy Story 3 sai ensi-iltansa vasta vuonna 2010.
 
Toisinaan Toy Story 2 on arvioitu jopa edeltäjäänsä onnistuneemmaksi kokonaisuudeksi, mutta minä pidän niitä melko tasalaatuisina ─ puolensa molemmissa. Lienee selvää, että elokuva menestyi erinomaisesti. Odotettu jatko-osa kohosi tuota pikaa vuotensa megahitiksi ja kriitikot ylistivät. Suomeen elokuva tuli katsottavaksi helmikuussa 2000 ja muistan erinomaisesti käyneeni katsomassa filmin teatterissa, samanaikaisesti innosta kihisten ja piinallisesti häveten kuviteltua yli-ikäisyyttäni. Onneksi teini-iästä on sittemmin selvitty ja animaatioista voi jälleen nauttia täysin palkein: eritoten Toy Story -saaga puhuttelee osuvasti kaikkia eri ikäluokkia.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti