tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku #8 - Joulusiirappia

Mikäli on jouluelokuvia uskominen, joulu on sentimentaalisen siirapin aikaa parhaimmillaan! Tänään, suomalaisen musiikin ja Sibeliuksen juhlapäivänä onkin hyvin aiheellista käsitellä suuria tunteita, sillä onhan tuon säveltäjäneron tuotantokin sellaisia täynnä. (Onpa muuten Sibeliuksestakin tehty elämäkertaelokuva vuonna 2003, joskin muistelen sen olevan aika hengetön veto.)

Siirappisimpien jouluelokuvien genren voisi karkeasti jaotella vaikkapa romantiikkafilmeihin, koko perheen hellyyttäviin komedioihin (joissa on pääosassa esim. puhuva ja tekolumessa tanssiva koiranpentu) ja (nyyhky)draamoihin, joissa viulut soivat ja katharsiksen myötä saapuu lopulta ihana joulumieli. Tunteellisten kyynelkanava-avaajien klassikoiksi lukeutuvat ainakin Ihmeellinen on elämä (1946) sekä Miracle on 34th street (1947). Siirappiakin toki on monenlaista, eikä herkistely aina osu maaliinsa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Napapiirin pikajuna (2004), joka kolkossa teennäisyydessään puistattaa pahemmin kuin pohjoistuuli.

Jouluisia romanssejakin on toki moneen lähtöön. Tässäpä arvio omasta suosikistani, joka tosin varmasti jakaa mielipiteitä. Mutta mitä nyt tulee sentimentaaliseen siirappijouluun, siihen genreen tämä ainakin osuu mainiosti: Rakkautta vain yhdistelee komediaa, herkkiä hetkiä ja tunteikasta jouluromanssia. Vain tanssivat koiranpennut puuttuvat, mutta niitäkin korvaavat eläinasuiset lapset.  Elokuvan edelliskatselusta on vierähtänyt useampi vuosi, joten oli jo aikakin palata tämän hauskan jouluhempeilyn äärelle!


Love Actually - Rakkautta vain
Ohjannut Richard Curtis
Iso-Britannia, USA & Ranska 2003, 135 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Bill Nighy, Hugh Grant, Colin Firth, Emma Thompson, Keira Knightley, Martin Freeman, Alan Rickman



Rakkautta on monenlaista. On nuorta lempeä, pitkiä parisuhteita, hyvää ystävyyttä, sisarusten välistä luottamusta, kutkuttavia ensi-ihastumisia ja kohtalon johdatusta. Rakkautta vain tarkastelee noita kaikkia ja muitakin rakkauden ilmenemismuotoja kymmenen päähenkilönsä kautta. Tarinan edetessä kaikkien näiden yksinäisten ja rakastavaisten tarinat nivoutuvat yhteen.

Rakkautta vain on hauska ja kevyt elokuva, mutta myös inhimillinen. Tämä on myös niitä harvoja elokuvia, joiden kohdalla en urahtele tuskasta katsellessani Hugh Grantia valkokankaalla. Elokuvassa on iso kaarti nimekkäitä ja mainioita brittinäyttelijöitä: on brittikomedioiden vakikasvo Bill Nighy limaisena vanhana rocktähtenä, aina loistava Colin Firth vastaa elokuvan kenties suureleisimmästä rakkaudentunnutuksesta ja kun brittitähdistä on kyse, tietenkin myös Rowan Atkinson nähdään humoristisessa sivuroolissa.

Sitten sitä kritiikkiä. Starojen suoritukset ovat peruskauraa ja on myös tunnustettava, että kokonaistunnelmaltaan elokuva ei ole kovinkaan omaperäinen tai edes kamalan yllättävä. Oikeastaan se on pahimmillaan tyhjänpäiväisen typerä ja sarkastinen brittihuumorikin on sieltä vaaleapaahtoisimmasta päästä. On siis ihan täysin makukysymys, lipeääkö elokuva korniuden puolelle. (Ks. esim. tämä osuva kuvaus.) Mutta ihan sama! Tästä voi silti tykätä!! Yleensä kavahdan kaikkea nyyhkyhömpältä vaikuttavaa, tyhjänpäiväistä Hugh Grantin tähdittämää pas.. siirappia, mutta jostain melko käsittämättömästä syystä tämä elokuva ei ärsytä minua yhtään.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti