tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku #15 - Wibbly wobbly christmassy timey wimey!

Tästä luukusta poksahtaa paukkukarkin tavoin jouluvanukkaan tuoksuinen tervehdys suoraan kuningatarsaarelta! Vuorossa ovat tv-sarjojen jouluspesiaalit, joita olisi määrällisesti niin paljon, että niillä voisi helposti täyttää kokonaisen joulukalenterin tai pari. Runsaudenpulan vuoksi keskitynkin nyt yhteen varsin merkittävään moderniin klassikkoon, tuttuun tai tuntemattomaan Tohtoriin!

Doctor Who, suomalaisittain toisinaan Tohtori Kuka, on eräs britti-tv:n klassikkosarjoista. Tuota erikoista avaruuden matkaajaa on esittänyt tähän mennessä peräti kaksitoista näyttelijää ja kausia on kertynyt 26 + 9 ja yksi televisioelokuvakin on tehty. Ensimmäinen tohtorijakso ulottuu aina 1960-luvulta 1980-luvun loppuun, televisioelokuva edustaa 1990-lukua, ja nykyisen, eli uuden tohtorin aika alkoi vuonna 2005 ja se jatkuu edelleen. En väitä itseäni tohtoritieteen asiantuntijaksi: uusin kausi on vielä suurilta osin näkemättä, ja wanhojen tohtoreiden olemassaolevista jaksoistakaan en ole nähnyt läheskään kaikkia, se elokuvakin on katsomatta. Tohtoriin perehtymättömille tämä mieletön aikamatka lienee helpointa aloittaa uudelta ajalta eli vuodesta 2005.

Muistin syövereitä kaivelevalla otteella koostan lyhyitä tunnelmia Tohtorin jouluseikkailuista, joita siis on tehty vuodesta 2005 alkaen. Näiden lisäksi tosin on myös eräs varhainen joulujakso, joskaan ei nimellisesti jouluspesiaali, The Feast of Steven 3. kaudelta (1964). Koska en kuitenkaan ole kyseistä jaksoa nähnyt, ei siitä sen enempää. Tässäpä kuitenkin nämä uudemmat!

The Christmas Invasion (2005)


Ensimmäinen jouluspessu päätti Christoper Ecclestonin ajan tohtorina. Sääli, sillä Eccleston oli hyvä, mutta toisaalta niinpä on David Tennantkin, ellei jopa parempi! So no harm done. Tässä joulujaksossa sycoraxit hyökkäävät maahan ja Tohtori itse makaa taju kankaalla, ihmisystävien joutuessa todelliseen tulikokeeseen. Mainio ja jännä jakso, brilliant!

The Runaway Bride (2006)


Morsian Donna Noble tärähtää kesken hääseremoniansa TARDIS:iin, ja siitäkös alkaa seikkailu! Kaiken lisäksi Lontoon ylle ilmestyy tappava joulutähti. Hauska jakso, mutta ei parhaasta päästä. Ehkä vähän edellisvuoden uudelleenlämmitystä? Donna Noble ei vielä tässä jaksossa vakuuttanut, vaikka myöhemmin osoittautuikin mahtavaksi matkaseuraksi.

Voyage of the Damned (2007)


Tohtori on lähtenyt miellyttävälle avaruusristeilylle, joskin Titanic-aluksen nimi osoittautuu pian huonoksi enteeksi! Tappajaenkelirobotit ja karmea törmäyssuunnitelma pitävät Tohtorin työn touhussa, eikä rauhallisesta joulunvietosta ole tietoakaan. Tämäkin jakso on kyllä edellisen tapaan välillä hauska ja menevä seikkailu, mutta äh. Yksittäisiä kivoja juttuja on, mutta turhalta tuntuva kokonaisuus ei skulaa. Kenties huonoin jouluspesiaali.

The Next Doctor (2008)



Tohtori nautiskelee joulutunnelmasta 1850-luvun Lontoossa, kunnes tapaa miehen, joka väittää itseään Tohtoriksi! Pian hämmentävän salaisuuksien verhon takaa paljastuu muistinmenetyksiä ja.. kybermiehiä. Jaksoon sisältyvä jännitys ehkä ei enää tunnu samalta, kuin vuonna 2008, jolloin Tennant oli ilmoittanut jättävänsä roolinsa sikseen ja uusi Tohtori oli vielä arvoitus.  (Sori, en jaksa tarkistaa tätä faktaa nyt mistään - edelläoleva väittämä perustuu siis ihan vaan muistikuviin vuodelta 2008!) Joka tapauksessa jakso on onnistunut, varsinkin kun vertaa kahteen edelliseen.

The End of Time: Part 1 (2009)


Kaksiosainen "goodbye David Tennant, welcome Matt Smith" -kokonaisuus esitteli ensimmäistä kertaa myös uusivuosi-spessun, joka siis on tämän kombon kakkososa. Mutta ei mennä nyt siihen. Joulujaksossa tohtori saa vastaansa Mestarin, ja vielä jotain kamalampaakin on luvassa. Hyvää meininkiä, huumoria ja jänniä paikkoja, joilla pedataan dramaattista kakkososaa. Joulu jää tarinassa hieman taustalle, mutta haittaneeko tuo. Ihan ok jakso, keskinkertaisen hyvä.

The Christmas Carol (2010)


En ole ihan kamalasti lämmennyt Matt Smithin ylienergiselle Tohtori-tulkinnalle, mutta tämä jakso on kyllä ihan hemmetin hyvä: hauska, liikuttava ja kaikkinensa nerokas. Jo koko idea Dickensin klassisesta joulutarinasta eri ajoissa liikkuvine aaveineen sopii Tohtoriin ihan mielettömän hyvin, voisi suorastaan sanoa että jo oli aikakin! Paras jouluspesiaali, ainakin toistaiseksi.

The Doctor, the Widow and the Wardrobe (2011)


Edellinen joulujakso nosti panokset korkealle, ja lähtökohtaisesti ajatus toisesta brittiklassikko-adaptaatiosta kuulostaakin ihan hauskalta. Tämä Narnia-henkinen seikkailu alkaa vuodesta 1938 ja etenee vähitellen kohti nykyaikoja. Jakso on kuitenkin ennakko-oletuksista poiketen vähän väsähtänyttä settiä, vaikkei nyt olekaan ihan surkea. Odotukset olivat kyllä korkeammalla!

The Snowmen (2012)



Tämä joulujakso on sikäli poikkeuksellinen, että se sijoittui keskelle kautta, eikä tavalliseen tapaan kahden kauden väliin. Parin edellisen joulujakson perinne kuitenkin jatkuu siten, että tässäkin jaksossa viitataan erääseen jouluiseen brittiklassikkoon, nimittäin meilläkin aattoisin televisioitavaan Lumiukkoon (1978/1982). Kuten kuvasta näkyy, nämä lumiukot eivät kuitenkaan ole kovin hellyyttäviä kavereita. Viktoriaanisen ajan Lontoosta alkava seikkailu on melko keskinkertainen: ei missään nimessä huonoimmasta päästä, mutta ei tämä kyllä yllä ihan kärkisijoillekaan.

The Time of the Doctor (2013)


Matt Smithin viimeisessä jouluspessussa Tohtorin aika käy vähiin ja hän kohtaa liudan vanhoja tuttuja aina dalekeista kybermiehiin. Kokonaisuus on ehkä hippasen sekava, vaikka nivookin yhteen paljon viime kausien tapahtumia. Kaikkinensa kuitenkin hauska ja onnistunut lopetus Smithille ja samalla myös tervetulotoivotus Peter Capaldille.

Last Christmas (2014)



Kahdestoista Tohtori (Capaldi) kohtaa ensimmäisessä jouluseikkailussaan itse Joulupukin ja saa selville, että Pohjoisnavalla tapahtuu kummia. Täytyy tunnustaa, että mulla on tältä kaudelta joitain jaksoja näkemättä ja sikäli en vielä rohkene liiemmin kommentoimaan uusimman Tohtorin edesottamuksia. Tämä jouluspesiaali on kyllä joka tapauksessa mainion hauska, ei valittamista.


Seuraava Doctor Whon joulujakso tuleekin sitten tarkalleen kymmenen päivän kuluttua, 25.12. Tiedossa tuosta tulevasta spesiaalista on ainakin sen verran, että jakso sijoittuu tällä kertaa tulevaisuuteen ja että River Song tekee paluun. Odottakaamme fantastisen jännittyneinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti