torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku #17 - Uusivuosi elokuvissa

Vuosi vaihtuu kahden viikon kuluttua, joten kaiken joulutohinan keskellä on syytä valmistautua myös vuodenvaihteen juhlamenoihin. Useista elokuvista voi ottaa mallia uudenvuodenviettoon, vaikkei vuoden vaihtumisen juhlamenoja ollakaan filmattu yhtä ahkerasti kuin joulua. Blogiarkistostani löytyy ainakin muutama elokuva, joissa vuosi vaihtuu mielenkiintoisissa merkeissä:

Kultakuume (1925). Näyttääkö juhlakattauksesi tältä?
Pikku Caesar (1930). Rikollisetkin ovat liikekannalla, beware!
Bridget Jones (2001) antaa mallia uudenvuodenlupauksiin.
Ravintola Vapaa-aika (1942) esittelee parhaat tanssiaskeleet.


Näiden lisäksi on syytä mainita ainakin Kummisetä II (1974) ja Kun Harry tapasi Sallyn (1989). Älkäämme myöskään unohtako joka vuosi televisioitavaa, ihastuttavaa lyhäriä Illallinen yhdelle (1963)! Tuossa elokuvassa tosin vietetään syntymäpäivää, mutta hupaisa juhlakuvaus kuuluu kuitenkin ehdottomiin uudenvuoden perinteisiin. Loppuun kultakuumeen kuuluisa Oceana Roll -tanssi, jonka ehtii vielä parahiksi opetella uudenvuodenjuhlia varten, mikäli Fred Astairen askellus tuottaa liikaa haastetta:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti