Luukku #6 - Suomifilmien kansallismaisemat

Pohtiessani Suomi-teemaista tekstiä itsenäisyyspäivälle sain ajatuksen mielenkiintoisesta aiheesta - suomifilmien kansallismaisemista! Tällä tarkoitan sitä, miten 1800-luvulla keksittyjä suomalaisia kansallismaisemia esitetään, tulkitaan ja ylipäätänsä käsitellään suomalaisissa elokuvissa. Laaja aihe vaatisi perinpohjaisen käsittelytavan, ja mitä todennäköisemmin joku on tätä jo syvällisemmin pohtinut. (Jos ei, niin tässäpä mainio projekti jollekin innokkaalle! Ehkä jopa minulle, haa.) Tässä tekstissä luovun kuitenkin akateemisista paineistani, ja heitän vain kepeästi ilmoille pienimuotoisia aatoksia, jotka voivat toimia inspiraationa ja sytykkeinä pohdinnoille tai oivalluksille.

Joulutarina (2007) ja suomalainen lumierämaa.

Kansallismaisemalla tarkoitetaan kansallista identiteettiä kuvastavaa maisemaa. Suomalaisista kansallismaisemista mainittakoon vaikkapa Koli metsineen ja järvinäköaloineen. Usein maiseman miellettäneen liittyvän luontoon, mutta toki kansallismaisemaa ovat myös kaupunkimiljööt, kuten nyt vaikka vanhan Porvoon punaiset aitat. Johan toki luontokohteet ovat muovautuneet pitkien aikasarjojen kuluessa, eikä Porvootakaan päivässä rakennettu. Kuitenkin ympäristön valjastaminen suomalaiseksi identiteetiksi liittyy kiinteästi kansallisuusajatusten ja suomalaisuuden syntyvaiheisiin eli ajallisesti 1800-luvulle. Varsinkin taiteilijoilla oli merkittävä osa tuossa prosessissa, jossa identiteettiä taottiin kuin Ilmarinen Sampoa. Mutta millä tavalla nuo kansallistetut maisemat toisintuvat elokuvataiteessa, joka on saanut jalansijaa vasta vuosikymmeniä kansan syntymäaikojen jälkeen? Väitän, että siellä ne kansallisiksi koetut maisemat runebergiläisen idyllin hengessä varmasti ovat, sillä eiväthän ajatukset kansallismaisemasta ole mihinkään kadonneet romanttisista mielistämme. Kuinka moni kaupunkilainen tietää esimerkiksi sen, miltä maaseutu todella näyttää 2010-luvulla?

Niko (2008) esittelee suomalaista taikatalvea.

Melko suuri osa vanhoista suomalaisista elokuvista sijoittuu, mututuntumani perusteella, kesäisiin koivulehtoihin ja maaseuturomantiikkaa uhkuviin maisemiin. Talvisia elokuvia vaikuttaisi olevan vähemmän, mutta johan toki niitäkin löytyy. Valitsin tähän postaukseen talvisia maisemia, tämänhetkiseen vuodenaikaan sopivasti. Millainen muuten on oikea suomalainen talvimaisema? Jos nyt vilkaiset ikkunasta ulos, siellä saattaa näyttää erilaiselta kuin oheisissa kuvissa. Napapiirin tai jo Kainuunkin korkeuksilla tilanne tosin lienee jo kuvien mukainen. Tässäpä pari elokuvien tarjoamaa talvimaisemaa, vaikka sitten lohdutukseksi lumenpuutteeseen:

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)

Valkoinen peura (1952)

On mielenkiintoista, miten Lappi niin usein näyttäytyy talvielokuvien eksoottisena ihmemaana. Pekka ja Pätkä etsivät sieltä mystistä lumimiestä ja Valkoinen Peura sukeltaa maagisen noitatarinan pyörteisiin. Myös edellämainitut Joulutarina ja Niko (kuten myös Niko 2, 2012) sijoittuvat pohjoisiin erämaihin ja niiden aiheet lipeävät fantasian puolelle. Luultavasti Lappi on tosiasiallisesti monelle suomalaiselle aika tuntematon, enpä itsekään ole käynyt siellä kuin lapsena pari kertaa. Kuitenkin suomalaisuusidentifioinnissa Lappi voikin nousta yllättävän tärkeäksi identiteetin rakennusaineeksi. Tähän liittyen voisi sitten miettiä myös jatkuvasti ajankohtaista aihetta, eli saamelaisten eksotisoimista, mutta ei mennä tällä kertaa siihen.

Napapiirin sankarit (2010). Entäs sitten tämä kohellus?

Ihmisen tapa rajata asioita ja siten haltuunottaa maailmaa liittyy vahvasti identiteetin rakentamiseen, me ja muut -erotteluun. Johan ymmärtää-sanankin etymologia viittaa jonkin asian konkreettiseen ympäröintiin. Niinpä suomalainen maisema on mielissämme suomalaista, vaikka samanlaista jänkää löytyisi Norjasta tai tuttua metsikköä Siperiasta. Tätä aihetta olisi kiehtovaa pohtia loputtomiin, mutta päätän tältä erää tähän. Loppuun vielä yksi aika kiinnostava maisema:

Big Game (2014). Suomen Lappi, joskin Saksassa kuvattu!