Ohjannut Guillermo del Toro
Meksiko & Espanja 2006, 118 min.
Draama, Fantasia, Sota
Pääosissa: Ivana Baquero, Sergi López, Doug Jones, Maribel Verdú
The moon will be full in three days... |
Espanjan sisällissota on muuttanut nuoren Ofelian (Baquero) maailman täysin. Isä on kuollut ja äiti avioitunut ilkeämielisen kapteeni Vidalin (López) kanssa. Uusi koti syrjäisessä metsätukikohdassa tarjoaa silti seikkailuja satumaassa, sillä keijut johdattavat Ofelian salaperäisen faunin (Jones) luokse. Faunilla on Ofelialle kolme tehtävää, joiden suorittaminen vie Ofelian kadonneeseen valtakuntaan.
Panin labyrintti (engl. Pan's Labyrinth) on tyylikkäästi toteutettu, kauhuun vivahtava synkkä fantasia. Satumaailma tasapainoilee oivasti todellisen ja kuvitellun välillä: on kiinni katsojasta, pitääkö hän faunin maailmaa lapsen mielikuvituksena vai täytenä totena. Vaikka satumaailmakin tuntuu hieman kolkolta, todellista kauhua on Francon diktatuurin nousu sisällissodan jälkeisessä Espanjassa. Siten Panin labyrintti kuvaa osuvasti sodan ja kriisiaikojen värittämää lapsuutta. Selvät viittaukset vievät vankasti Ihmemaa Ozin (1939) jäljille, mutta Panin labyrintti on siitä karumpi versio.
Guillermo del Toron (1964─) omaleimaista tyyliä edustava draama vastaanotettiin kehujen kanssa, ja se palkittiin visuaalisuudestaan kolmella Oscarilla. Samankaltainen synkkä fantasia pilkahtelee muissakin del Toron elokuvissa, eritoten The Shape of Water (2017) ja Pinocchio (2022) tuntuvat suorastaan paluulta labyrinttiin. Lienee kyse makuasioista, sillä del Toron tummasävyiset sadut jättävät minut aina hivenen kylmäksi ja etäälle. Panin labyrintti on silti ohjaajan töistä kenties suosikkini, sillä se on tasapainoisempi ja ainakin hieman omaperäisempi kuin monet perässätulijat.
Pisteytys: 7/10
Guillermo del Toron (1964─) omaleimaista tyyliä edustava draama vastaanotettiin kehujen kanssa, ja se palkittiin visuaalisuudestaan kolmella Oscarilla. Samankaltainen synkkä fantasia pilkahtelee muissakin del Toron elokuvissa, eritoten The Shape of Water (2017) ja Pinocchio (2022) tuntuvat suorastaan paluulta labyrinttiin. Lienee kyse makuasioista, sillä del Toron tummasävyiset sadut jättävät minut aina hivenen kylmäksi ja etäälle. Panin labyrintti on silti ohjaajan töistä kenties suosikkini, sillä se on tasapainoisempi ja ainakin hieman omaperäisempi kuin monet perässätulijat.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti