lauantai 20. toukokuuta 2023

Paranormal Activity (2007)

Ohjannut Oren Peli
USA 2007, 86 min.
Kauhu
Pääosissa: Katie Featherston, Micah Sloat
 
I feel it breathing on me.

Outojen yöllisten kolahdusten piinaama nuoripari hankkii kameran taltioidakseen makuuhuoneenssaan tapahtuvaa liikehdintää. Katie (Featherston) epäilee jonkin pahuuden vainonneen häntä lapsuudesta saakka, mutta vaimonsa säikkymiselle naureskeleva Micah (Sloat) ei jaksa uskoa kummituksiin. Huvittunut alkuasetelma muuttuu vakavaksi, kun mekkala kasvaa ja videopätkät osoittavat, että kyseessä on jotain yliluonnollista ja hallitsematonta.

Paranormal Activity on kömpelöä b-kauhua, mutta se kestää silti varsin hyvin kertakatselun. Blair Witch Projectin (1999) jalanjäljissä kummittelevassa elokuvassa nimittäin näytetään onnistuneen piinaavalla tavalla outoja tapahtumia ja maltetaan säästellä turhia säpsäytyksiä. Hämärä kamerakuva keskittyy varjoihin, joissa liikkujaa ei näe: ratkaisu on omiaan lisäämään mehevää jännitettä. Onko siellä joku? Tunnelma vieläpä kasvaa asteittain elokuvan edetessä. Lopputulema ei silti pääse yllättämään, vaikka päätöskohtauksia on tehty peräti kolme kappaletta.

Pienellä budjetilla tuotettu elokuva herätti ilmestyessään kiinnostusta ja niinpä se napattiin Paramountin talliin. Elokuvaa markkinoitiin ovelalla trailereilla, joissa kuvattiin lähinnä kauhistunutta teatteriyleisöä. Poikkeuksellinen markkinointi vetosi, sillä elokuva keräsi mukavat lipputulot ja innoitti jälleen found footage -lajityyppiä. Paranormal Activity kasvoi arvatenkin elokuvasarjaksi, johon on toistaiseksi liittynyt jo kuusi jatko-osaa (2010─2021). Jatkoa seuraa varmasti.

Pisteytys: 6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti