Vinyl (1965)

Ohjannut Andy Warhol
USA 1965, 70 min.
Underground
Pääosissa: Gerard Malanga, Tosh Carillo, Edie Sedgwick

You're a bad boy, a bad boy, you'll be a bad boy!

Pop-kuvastostaan tunnettu Andy Warhol (1928─1987) muistetaan parhaiten kuvataiteilijana, mutta 1960-luvulla hän antoi myös runsaskätisen panoksensa aikakauden underground-elokuvataiteelle. Läpeensä kokeellinen Vinyl pohjautuu Anthony Burgressin romaaniin Kellopeliappelsiini (1962), jonka tunnetumpi elokuva-adaptaatio syntyi Stanley Kubrickin ohjaamana vuonna 1971. Tämänkin elokuvan niin kutsutussa juonessa seurataan siis pahoille teille ajautunutta nuorukaista, joka joutuu itse kidutettavaksi ja mielenmuokkauksen kohteeksi.

Vinylin tapahtumat junnaavat epärytmikkäästi yhden tiiviisti rajatun mutta syvän kuvakehyksen sisällä ─ aivan kuin katsoisi elävää taulua. Kaikki elokuvan kohtaukset ja henkilöt on sullottu tuohon yhteen paikallaan pysyvään kuvakehykseen, sen keskelle, laidoille ja perälle. Ulkopuolelta, taideteoksen luojien ja katsojien maailmasta kuvaan tunkeutuvat tahalliset ja tahattomat taustaäänet. Taulun edessä ällistelevät katsojat seuraavat muutamien sivunäyttelijöiden esimerkkiä, ja tarkkailevat puolihuolimattomasti komposition keskellä silloin tällöin herääviä tapahtumia.

Asetelma on vallankumouksellisuudessaan hauska, sillä tarkoituksena on tietenkin ravistella elokuvateollisuuden vakiintuneita muotoja. Tuttuutta rikkoo myös harkittu välinpitämättömyys: näyttelijät ovat surkeita ja äänet puuroutuvat. Kokeellinen Vinyl tutkii elokuvaa taiteenlajina ja vapauttaa katsojan totutusta elokuvakokemuksesta, vaikka ei oikeastaan tuokaan tyrkylle juuri mitään uutta. Elämys saattaa olla konventioihin tottuneelle katsojalle puuduttava, vieläpä kun tunnin mittaisessa filmissä on enimmäkseen pelkkää toistoa. Tarkoituksena ilmeisesti on, että katsoja voi välillä antaa katseensa harhailla myös elokuvan raamien ulkopuolelle. Tarina odottaa kyllä kehyksissään.

Pisteytys:
7/10

The Sound of Music (1965)

Ohjannut Robert Wise
USA 1965, 172 min.
Musikaali, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Julie Andrews, Christopher Plummer, Eleanor Parker

The hills are alive with a sound of music!

Itävaltalaisen von Trappin perheen elämä muuttuu kertaheitolla, kun laulava lastenhoitaja Maria (Andrews) saapuu talouteen. Yksinhuoltajaisäksi jäänyt kapteeni von Trapp (Plummer) on huoltanut seitsenpäistä katrastaan sotilasuran tuomalla kokemuksella, mutta Maria tuo taloon leikin ja musiikin myötä uutta elämää. Perheen tarina sijoittuu 1930-luvulle, joten sävelten avulla taistellaan lopulta myös suurta pahutta eli kansallissosialismin nousua vastaan.

Todellisten von Trappien elämänvaiheisiin pohjautuva The Sound of Music on yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimpia elokuvamusikaaleja. Alun perin Broadway-näytelmäksi luotu kertomus sopii mainiosti valkokankaalle: unohtumattomien laulujen ja sievien koreografioiden lisäksi erityistä nautintoa tarjoavat Salzburgin komeat vuoristomaisemat. Taidolla hallittu kokonaisuus palkittiin aikanaan lukuisilla elokuva-alan palkinnoilla, muun muassa viidellä Oscarilla (mm. paras elokuva).

The Sound of Music on häkellyttävän mieleenpainuva teos: tarina eri kohtauksineen on jäänyt erinomaisesti muistiini, vaikka olen viimeksi katsonut elokuvan lähes parikymmentä vuotta sitten. Tuttuuteen voi toki vaikuttaa The Sound of Musicin ikonisuus, sillä tietenkin elokuvaa lauluineen on sekä toisinnettu että jäljitelty eri tavoin. Lajityyppinsä klassikossa on vahvuutensa, mutta ei tarvitse olla täysin läpeensä paatunut kyynikko pitääkseen elokuvan jatkuvaa pirtsakkuutta hieman ylitsevuotavaisena ─ vaikka ihailtavasti kertomuksessa on vakaviakin teemoja, joita käsitellään aivan onnistuneesti. On tietysti täysin mielipidekysymys, pitääkö kevytmielisyyttä riesana vai ansiona, itse kallistun ainakin tällä kertaa jälkimmäisen näkemyksen puolelle.

Pisteytys:

8/10

Marraskuun elokuvat 2018

Lady Bird
Ohjannut Greta Gerwig
USA 2017, 94 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Timothée Chalamet

Itsensä nimennyt Lady Bird (Ronan) tuskailee aikuistumisen kynnyksellä, erikoisuuden ja tavallisuuden välimaastoissa harhaillen. Elokuvassa koetaan sydänsuruja ja kamppaillaan vaikean äitisuhteen parissa. Keskeisimpään asemaan nousee koti, siitä vieraantuminen ja myöhemmin sinne palaaminen. Tapahtumapaikka on nuiva pikkukaupunki Sacramento, josta myös ohjaaja Greta Gerwig on kotoisin; tarinassa lienee ripaus omaelämäkerrallisuutta. Elokuvan idea kuulostaa monin paikoin tavanomaiselta aikuistumistarinalta, mutta Lady Bird välttää onnistuneesti genrensä kliseet ja kokonaisuus tuntuu aidolta.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald -

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset

Ohjannut David Yates

Iso-Britannia & USA 2018, 134 min.

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Eddie Redmayne, Johnny Depp, Jude Law

Lisko Scamanderin (Redmayne) luotsaama seikkailu jatkaa siitä mihin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016) tarinan jätti. Tällä kertaa elokuva vie pahis-velho Grindewaldin (Depp) jäljille Pariisiin ja sivurooliin astuu myös ärsyttävän jäykkä Albus Dumbledore (Law). Edellisen elokuvan kököt päähenkilöt on sidottu tarinaan vain löyhästi ja väliosan tympeä maku haukotuttaa ─ vieläkö tätä jaarittelua on pakko jatkaa kolmen osan verran? Juoni itsessään on vesitettyä toisintoa Potter-aiheista ja sen verran laiskasti käsikirjoitettua, ettei monessakaan elementissä ole mitään mieltä. Pelkkien easter eggien bongailu on toki ihan hauskaa ja pintakiilto sinällään on luotu hienosti.

Pisteytys: 4/10

The Florida Project

Ohjannut Sean Baker

USA 2017, 111 min.

Draama

Pääosissa: Brooklynn Prince, Bria Vinaite, Willem Dafoe

The Florida Project seuraa Disney Worldin kupeessa asuvien köyhien perheiden lasten vallatonta elämää. Vanhemmatkaan eivät ole ehtineet kunnolla kasvaa aikuisiksi, joten liian nuorena äideiksi tulleiden jälkikasvusta huolehtii osin hotellinjohtaja Bobby (Dafoe). Köyhyyden mekanismeja ei liioin alleviivata, vaan niiden ymmärtäminen jää katsojan vastuulle. Huono-osaisuutta toki tekeekin mieli ymmärtää, sillä perheiden kurjat tilanteet todella raastavat sydäntä. Realistisen elokuvan kruunaavat erinomaiset lapsinäyttelijät.

Pisteytys: 8/10

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Ohjannut Hannaleena Hauru

Suomi 2017, 90 min.

Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Inka Haapamäki, Rosa Honkonen, Tiitus Rantala

Oman itsen löytämistä ja aikuiseksi kasvamista käsittelevä nuorisoelokuva kertoo ystävyksistä Satusta (Haapamäki) ja Heidistä (Honkonen), jotka vastustavat rakkauden kaupallistamista. Heidi kuitenkin rakastuu jääkiekkoilija Lauri Mäntyvaaraan (Rantala) ja elämänarvoja täytyy pohtia uudelleen. Toden ja fantasian rajamailla seilaavassa elokuvassa on pari loistavan anarkistista kohtausta, joissa kaikki on mahdollista! Harmi vaan, ettei turhan sekavasta kokonaisuudesta voi sanoa samaa.

Pisteytys: 5/10

A Ghost Story

Ohjannut David Lowery

USA 2017, 92 min.

Draama, Fantasia, Romantiikka

Pääosissa: Casey Affleck, Rooney Mara

A Ghost Story on riipaiseva draama avioparista, jotka kuolema vetää erilleen. Edesmennyt aviomies (Affleck) jää kuolinlakanaansa kääriytyneenä seuraamaan vaimonsa (Mara) kivuliasta arkeen palaamista. Elokuva on kaunis ja sen otokset ovat pitkiä ja hitaita, kuten surutyö itse. Tähän tarinaan sopii, että kiirettä ei pidetä: rauhallisuus jättää tilaa ajatuksille. Vaikka A Ghost Story on monin paikoin uniikki ja erikoislaatuinen teos, on sen tarinankerronta lopulta kuitenkin vähän liiankin tavallisen suoraviivaista ja irtipäästämisen teemaan löytyy vain niukasti uusia näkökulmia. Pienistä heikkouksistaan huolimatta elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen surukertomus.

Pisteytys: 7/10

The Bond

Ohjannut Charlie Chaplin

USA 1918, 10 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: Charlie Chaplin, Edna Purviance

Charlie Chaplinin propagandaelokuva ensimmäisen maailmansodan ajalta tehtiin välityönä kesken toisen elokuvan kuvausten. Lyhärissä kulkurihahmo joutuu neljään erilaiseen tilanteeseen, joita kaikkia yhdistää kunniallinen sitoutuminen ─  viimeisenä tietenkin koittaa sotaanlähtö vapauden puolustamiseksi. Heikkolaatuinen ja selvästi hätäisesti tehty elokuva, jolla kuitenkin on kiinnostavaa historiallista arvoa. Omanlaistaan propagandatyötä Chaplin jatkoi myöhemminkin, esimerkiksi elokuvassa Diktaattori (1940).

Pisteytys: 4/10

Chevalier

Ohjannut Athina Rachel Tsangari

Kreikka 2015, 105 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Yiorgos Kendros, Panos Koronis, Vangelis Mourikis

Kreikkalaista outoa aaltoa edustavassa elokuvassa joukko miehiä kilpailee keskenään mitä järjettömämmiksi yltyvissä saavutuksissa. Ritarillisen urheuden tavoittelu yltää aina kalusteiden kokoamisesta unenlaadun tarkkailuun ja erektioiden mittaamiseen. Se, joka on paras kaikessa, on julistettava lopulta parhaaksi mieheksi. Chevalier kommentoi huvittavalla tavalla miehisyyden kulttuurin myrkyllisiä puolia ja muottien ahtautta.

Pisteytys: 7/10

Kynodontas - Kulmahammas

Ohjannut Yorgos Lanthimos

Kreikka 2009, 94 min.

Trilleri, Draama

Pääosissa: Christos Stergioglou, Michele Valley, Angeliki Papoulia

Yorgos Lanthimoksen outoilussa seurataan perhettä, jonka vanhempien kasvatusmetodit eivät ole tavallisimmasta päästä. Aikuiset lapset ovat kasvaneet suljetussa ympäristössä, jos nyt ovat kasvaneet ollenkaan. Kulmahammas on täynnä viehättävän älyttömiä kohtauksia, jotka elokuvan hahmojen todellisuudessa kuitenkin käyvät täysin järkeen. Elokuva pääsi aikanaan Oscar-ehdokkaaksikin vieraskielisten filmien kategoriassa, mutta hävisi tanskalaiselle Kostolle (2010).

Pisteytys: 7/10

Juha

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi, Saksa & Ranska 1999, 78 min.

Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, André Wilms

Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juha perustuu Juhani Ahon samannimiseen klassikkoromaaniin (1911), mutta tapahtumat on tuotu nykyaikaan. Samasta ajattomasta kertomuksesta on tehty myös muita elokuvia ja oopperoitakin. Tarina kertoo Juhasta (Kuosmanen), jonka kaukokaipuuta poteva vaimo (Outinen) lähtee kieron Shemeikan (Wilms) matkaan. Ruoho ei kuitenkaan ole vihreämpää aidan toisella puolen. Kaurismäki hallitsee mykkäelokuvan lajityypin kauniisti ja Anssi Tikanmäen säveltämät musiikit soivat upeasti.

Pisteytys: 8/10

24. LUUKKU - Elokuvavuosi 2018 osa II (BlacKkKlansman, 2018)

God bless white America.

Elokuvavuoden 2018 tiivis ruodinta alkoi eilisessä luukussa, jonka elokuva osuu samaan ajankohtaisteemaan myös tämän päivän elokuvan kanssa. Sekä Hölmö nuori sydän että BlacKkKlansman pureutuvat rasismin, muukalaisvihan ja yleisen sapelinkalistelun huolestuttavaan nousuun: eilisessä elokuvassa pohdittiin syitä, tässä seurauksia. Samaan keskusteluun on aiemmin osallistunut jo esimerkiksi Get Out (2017), joka päivän elokuvan tapaan lähestyy vaikeaa aihepiiriään huumorin kautta.

BlacKkKlansman

Ohjannut Spike Lee

USA 2018, 135 min.

Biografia, Komedia, Rikos

Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier

Tositapahtumiin perustuva BlacKkKlansman kertoo mielettömästä undercover-tehtävästä: musta mies Ron Stallworth (Washington) soluttautuu KKK-järjestöön juutalaisen kollegansa Flip Zimmermanin (Driver) kanssa. Stallworth toimii projektin aivoina ja hoitaa puhelinkeskustelut, mutta Zimmerman antaa Stallworthin luomalle hahmolle kasvot vihaorganisaation tapaamisissa.

Voimakkaan yhteiskuntakriittinen BlacKkKlansman tekee erinomaisen ja tälle aikakaudelle tärkeän ratkaisun ottaessaan tiukasti kantaa yhdenvertaisuuden puolesta. Sanoma on tärkeä, ja erityisesti loppukohtaus ravistelee toden teolla. Toki olisi vielä ansiokkaampaa, jos myös draaman kaari toimisi hieman sutjakkaammin. Komediallisen aspektin toimivuus on välillä siinä ja tässä, vaikka huumori onkin pääasiassa aivan onnistuneella linjalla. Get Outin (2017) tapaan välillä joutuu pohtimaan, saako tälle edes nauraa.

Pieni komedia keventää raskasta aihetta joka tapauksessa sopivasti, sillä BlacKkKlansman on erityisesti historiaa ja nykypäivää kommentoiva draama. Spike Leen ote tuntuu jopa paranevan vuosien saatossa, vaikka tämä elokuva ei ihan ykkösteos välttämättä olekaan ─ ainakaan näin läheltä katsottuna. Aika näyttää, mitä BlacKkKlansmanista vielä kehkeytyy. Loppuun tietenkin se suomalaisia kiinnostava seikka: Jasper Pääkkönen onnistuu sivuroolissaan erinomaisesti.

Pisteytys: 8/10

23. LUUKKU - Elokuvavuosi 2018 osa I (Hölmö nuori sydän, 2018)

Ootko tosissas?

Kulunut elokuvavuosi alkoi tutusti palkintosesongilla, jossa esille nousivat esimerkiksi The Shape of Water (2017), Call Me by Your Name (2017) sekä Dunkirk (2017). Aikakaudelle tyypilliseen tapaan vuoden katsotuimpien elokuvien joukkoon lukeutuvat supersankarileffat Avengers: Infinity War (2018), Black Panther (2017) sekä Ihmeperhe 2 (2018). Aatonaaton luukussa edustaa maailman mittakaavassa valtavirran ulkopuolelle jäävä Hölmö nuori sydän, jonka ohjaaja tosin kuuluu harvalukuiseen suomalaisten Oscar-ehdokkaiden joukkoon.

Hölmö nuori sydän

Ohjannut Selma Vilhunen

Suomi, Alankomaat & Ruotsi 2018, 102 min.

Draama

Pääosissa: Rosa Honkonen, Jere Ristseppä, Pihla Viitala, Ville Haapasalo

Itähelsinkiläisessä lähiössä asuvien teinien Kiiran (Honkonen) ja Lennin (Ristseppä) yhden yön juttu johtaa raskauteen. Yllättävää uutista seuraa kapinallinen päätös pitää lapsi, vaikka tulevat vanhemmat eivät osaa huolehtia kunnolla edes itsestään. Vastuunotto yhdistää ja erottaa pariskuntaa, ja varsinkin liian nopeasti lapsuudestaan luopunut Lenni päätyy paineiden edessä täysin tuuliajolle.

Hölmö nuori sydän jatkaa Selma Vilhusen edellisohjauksen Tyttö nimeltä Varpu (2016) aikuistumisteemaa, mutta tässä elokuvassa fokus kohdistuu eritoten nuoruuden kipuiluun. Nuoret näyttelijät ovat erinomaisen aitoja, eikä esimerkiksi Jere Ristseppää voisi uskoa tyyten kokemattomaksi näyttelijäksi. Kiittäminen on toki myös onnistunutta ohjaustyötä. Kehuttu elokuva on jo saanut ensi-iltansa maailmalla, joskaan ei vielä kovin suuressa levityksessä. Aiheen uskoisi puhuttelevan myös muita kuin nykyisiä ja entisiä suomalaisteinejä.

Vaikka omat teini-iän kokemukset eivät ole aivan samasta maailmasta kuin tässä elokuvassa, jokin muisto-osa aivoissa värähtelee teinien äkkiväärää tempoilua seuratessa. Moni tilanne on tunnistettava hieman helpommassakin arjessa teini-ikänsä kanssa painiskelleelle. Lähiönuorten elämä riipaisee, mutta Lennin äärioikeistopiireihin päätymisen osalta tarina vetää mutkia suoriksi. Toisaalta nykyaika tuntuu tarvitsevan rautalangasta vääntämistä rasismin suhteen: tämä ei todellakaan ole hyväksyttävää. Puheenvuoro nuorten puolesta on perin juurin tarpeellinen ja sama koskee suvaitsevaisuutta.

Pisteytys: 8/10

22. LUUKKU - 10 vuotta sitten (Ponyo rantakalliolla, 2008)

Ponyo wants ham!

Vuoden 2008 muistelo jatkuu animaatioiden merkeissä. Tänään tosin tunnelma on hieman iloisempi kuin eilisessä sotadraamassa Waltz with Bashirissa! Päivän elokuva Ponyo rantakalliolla vastaanotettiin suurten odotusten kera, olihan Hayao Miyazaki luonut kuluneen vuosikymmenen aikana muun muassa mestariteokseksi ylenevän Henkien kätkemän (2001) sekä erinomaisen Liikkuvan linnan (2004). Animaatio-tunnelmissa täytyy vuosikymmenen takaa nostaa esille myös kotimainen Niko - lentäjän poika (2008), joka lienee edelleenkin yksi maailmanlaajuisesti katsotuimpia (ellei jopa katsotuin) suomalaiselokuva.

Vuosi 2008 ei ole piirtynyt mieleeni erityisenä huikeiden elokuvien supervuotena. Lippuluukuilla menestystä nauttivat muun muassa ABBA-musiikilla ryyditetty romcom Mamma Mia! ja Christopher Nolanin Batman-trilogian keskimmäinen osa Yön ritari. Seuraavan vuoden Oscar-gaalassa eniten ehdokkuuksia keräsi takaperoinen kasvutarina Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä, mutta eniten pystejä itselleen hamusi lopulta romantillissävyinen ryysyistä rikkauksiin -kertomus Slummien miljonääri.

Gake no ue no Ponyo - Ponyo rantakalliolla

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 2008, 101 min.

Animaatio, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Yuria Nara, Hiroki Doi

Hayo Miyazakin Ponyo rantakalliolla kertoo Ponyo-kalan (Nara) ja viisivuotiaan Sosuken (Doi) ystävyydestä. Pienestä merenneidosta aineksia ammentava tarina kuvaa lapsuutta ja mielikuvitusta liki yhtä viehättävillä sävyillä kuin Totoro (1988). Tässä seikkailussa vauhtia tosin on enemmän, ja lienee makukysymys, onko aaltojen hurjuus elokuvalle plussaa vaiko miinusta.

Ponyon tarinassa keskeistä on ystävyys ja ehdoton rakkaus, ja tuttuun tyyliin myös tarinan pahiksilla on lämmin puolensa. Kaikkia kertomuksen palasia ei selosteta puhki, mikä tosin ei olisi missään määrin tarpeenkaan. Hieman arvoitukseksi jää esimerkiksi Ponyon eriskummallisen isän tarina, mutta katsojan mielikuvitus riittää vallan mainiosti täyttämään puuttuvat palaset. Tässä maailmassa kaikki on mahdollista, ja leikkiin on helppo lähteä mukaan.

Sympaattisen Ponyon etuna on myös kaunis käsintehty animointi, joka on parhaimmillaan erityisesti myrskyävän meren täyttäessä kuvan laitojaan myöten. Hulppeaa taitoa! Vastaavia töitä tulee vastaan harvoin, varsinkaan tietokoneanimoiduissa elokuvissa. Kaikesta upeasta huolimatta Ponyo ei valloita Miyazakin ykkösteosten veroisesti, mutta kivan tarinan pariin sukeltaa kuitenkin mielellään vaikka toisenkin kerran.

Pisteytys:
8/10

21. LUUKKU - 10 vuotta sitten (Waltz with Bazhir, 2008)

Memory fills the holes with things that never happened.

Vuosikymmen on vierähtänyt siitä, kun Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ensimmäistä kertaa ja Martti Ahtisaarelle myönnettiin Nobel.  Vuonna 2008 Pekingin olympialaisten taakseen kätkemät ihmisoikeusongelmat herättivät jupinaa, ja Suomessa kohuttiin ulkoministerin pöyristyttävistä sek... tekstiviestiseikkailuista. Finlandia-palkinto myönnettiin Sofi Oksasen mainiolle romaanille Puhdistus (2008), josta tehtiin sittemmin aivan mukiinmenevä elokuvasovituskin. Päivän elokuvassa palataan kuitenkin vielä vuotta 2008 kaukaisempaan aikaan ja erääseen sukupolvikokemukseen 1980-luvun Israelissa.

Vals Im Bashir - Waltz with Bazhir

Ohjannut Ari Folman

Israel, Ranska, Saksa, USA, Suomi, Sveitsi, Belgia & Australia 2008, 90 min.

Animaatio, Sota, Draama, Dokumentti

Pääosissa: Ari Folman, Mickey Leon

Israelilainen Ari Folman taisteli verisessä Libanonin sodassa vuonna 1982. Aikamieheksi vartuttuaan Folman havahtuu koko sodan paenneen muististaan yhtä outoa näkyä lukuunottamatta. Perin henkilökohtaisessa dokumentissaan Folman käsittelee sodan jättämiä muistiaukkoja, unikuvia ja karmeimpia traumoja entisten armeijakavereidensa sekä psykoterapeutin kanssa.

Waltz with Bazhirin rankka teema korostuu raa'oissa värisävyissä ja herkkä musiikki tuntuu pakahduttavan surulliselta ahdistavia tapahtumia vasten. Elokuva päättyy todelliseen kuvamateriaaliin, jossa verilöylystä hengissä selvinneet pakolaiset surevat tapahtunutta hirmutekoa: vain parin päivän aikana hampaisiin asti aseistetut Israelin falangistit murhasivat kylmäverisesti tuhansia siviileitä. Jäljelle jää vain järkytys.

Kansainvälisenä yhteisprojektina toteutettu elokuva, johon suomalainen Yleisradiokin osallistui, on tarttunut tärkeään aiheeseen. Traagisen sodan puimisen lisäksi muistojen dokumentointi on konseptina kiinnostava. Muistot ovat todellisia, joskaan eivät välttämättä täysin todenperäisiä. Animaatio tyylinä mahdollistaa erilaisten muistikuvien reflektoivan tarkastelun ja etäännyttää raskaasta aiheesta. Mitä muistan ja muistanko todella? Suojeleeko valikoiva muisti pahimmilta koetuilta kauhun hetkiltä? Kuka muistaa oikein ja voiko muisto kuitenkaan olla väärä?

Pisteytys: 8/10