maanantai 24. joulukuuta 2018

24. LUUKKU - Elokuvavuosi 2018 osa II (BlacKkKlansman, 2018)

God bless white America.
Elokuvavuoden 2018 tiivis ruodinta alkoi eilisessä luukussa, jonka elokuva osuu samaan ajankohtaisteemaan myös tämän päivän elokuvan kanssa. Sekä Hölmö nuori sydän että BlacKkKlansman pureutuvat rasismin, muukalaisvihan ja yleisen sapelinkalistelun huolestuttavaan nousuun: eilisessä elokuvassa pohdittiin syitä, tässä seurauksia. Samaan keskusteluun on aiemmin osallistunut jo esimerkiksi Get Out (2017), joka päivän elokuvan tapaan lähestyy vaikeaa aihepiiriään huumorin kautta.

BlacKkKlansman
Ohjannut Spike Lee
USA 2018, 135 min.
Biografia, Komedia, Rikos
Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier



Tositapahtumiin perustuva BlacKkKlansman kertoo mielettömästä undercover-tehtävästä: musta mies Ron Stallworth (Washington) soluttautuu KKK-järjestöön juutalaisen kollegansa Flip Zimmermanin (Driver) kanssa. Stallworth toimii projektin aivoina ja hoitaa puhelinkeskustelut, mutta Zimmerman antaa Stallworthin luomalle hahmolle kasvot vihaorganisaation tapaamisissa.

Voimakkaan yhteiskuntakriittinen BlacKkKlansman tekee erinomaisen ja tälle aikakaudelle tärkeän ratkaisun ottaessaan tiukasti kantaa yhdenvertaisuuden puolesta. Sanoma on tärkeä, ja erityisesti loppukohtaus ravistelee toden teolla. Toki olisi vielä ansiokkaampaa, jos myös draaman kaari toimisi hieman sutjakkaammin. Komediallisen aspektin toimivuus on välillä siinä ja tässä, vaikka huumori onkin pääasiassa aivan onnistuneella linjalla. Get Outin (2017) tapaan välillä joutuu pohtimaan, saako tälle edes nauraa.

Pieni komedia keventää raskasta aihetta joka tapauksessa sopivasti, sillä BlacKkKlansman on erityisesti historiaa ja nykypäivää kommentoiva draama. Spike Leen ote tuntuu jopa paranevan vuosien saatossa, vaikka tämä elokuva ei ihan ykkösteos välttämättä olekaan ─ ainakaan näin läheltä katsottuna. Aika näyttää, mitä BlacKkKlansmanista vielä kehkeytyy. Loppuun tietenkin se suomalaisia kiinnostava seikka: Jasper Pääkkönen onnistuu sivuroolissaan erinomaisesti.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti