Riemukasta joulunaikaa jokaiselle! Tämän joulukalenterin päätteeksi jaan muutaman aatoksen 2010-luvun elokuvista ja ruodin lopulta yhden vastikään ensi-iltaan tulleen elokuvauutuuden. Vuosi sitten kirjoitin aatoksiani kaikista Harry Potter -elokuvista, ja samoissa tunnelmissa olemme tänäkin vuonna!
 |
| Happy Christmas! |
Pohdin päivänä eräänä, että mitä lie ovat ne aikamme elokuvien ilmiöt, jotka kertovat parhaiten ajastaan. Arviota on jossain määrin vaikea esittää tästä päivästä käsin, mutta ensimmäisenä mieleeni nousi suuresti masinoitujen kassamagneettielokuvien paisuminen jättimäisiksi elokuvauniversumeiksi. Onko suurempi parempaa? Elokuvasarjat tai vanhatkin tutut tarinat saavat spinoffeja, uudelleenkäynnistyksiä, taustatarinoita ja oikeastaan kaikkia mahdollisia aiheen vierestä liippaavaia kuvaelmia. Marvelin Avengers-sarja on paras esimerkki ilmiöstä, mutta vastaava laajentaminen (rahastaminen?) näkyy myös muissa aiheissa. Tänä vuonna Potter-saaga aloitti kasvunsa ja Rogue One eli ns. Tähtien Sota 3½ syventää kaukaisen galaksin tarinaa.
Ilmiö on havaittavissa myös vuoden 2017 ensi-illoissa, joissa on rutkasti jatko-osia (esimerkiksi Star Wars VIII) ja esiosien jatko-osia (War for the Planet of the Apes jatkona elokuvalle Apinoiden planeetan synty, 2011). Uudelleenkäynnistyksiäkin piisaa: Disneyn klassikkoanimaatioiden live-action-versiot jatkuvat Kaunottaren ja hirviön (1991) uudelleenfilmatisoinnin myötä. Myös Universalin kauhuklassikkouusinnat alkavat Muumion (1932) uuden version saattelemana. Niin ikään King Kong (1933) kerrotaan jälleen kerran uudelleen, edellisestä King Kongista (2005) tosin ei ole vierähtänyt kuin vuosikymmen. Eipä tämä kuitenkaan vielä mitään, nimittäin uusi Spider-Man -kokonaisuus alkaa jo kolmatta kertaa - edellinen Hämis tuli 2014 ja sitä edellinen trilogia päättyi 2007. Myös Pirates of the Carribbean saa jonkinlaisen remake-henkisen jatko-osansa. Miksi sitä nyt sitten ikinä kutsutaankaan, reboot-sequeliksi? Sequel tai prequel on tulossa myös Alien-sarjaan, tai ainakin se on jatko-osa elokuvalle Prometheus (2012). Huh!
Mistä ilmiö johtunee? Loppuvatko suurten elokuvaproduktioiden tekijöiltä ideat vai halutaanko katsojille vain tarjota kaikki mahdollinen? Tuotannossa haisee hieman raha, sillä miksipä jättää suosituksi havaittua universumia koluamatta äärilaitojaan myöten. Kuluttajat äänestävät lompakollaan myönteisesti, ainakin vielä. Entä mahtavatko elokuvauniversumit vielä kokea jonkinlaisen romahduksen? Marvelin touhu on ainakin nyt jo päässyt niin pitkälle, että perässä on vaikea pysyä, vaikka kuinka katsoisi jokaisen elokuvan kahteen kertaan, lukisi sarjakuvia ja vilkaisisi oheistuotteeksi tehtyjä sarjojakin. Toistaiseksi elokuvasarjojen vyörytyksessä kuitenkin pysyy vielä mukana. Tässäpä siis jo luvattu katsaus erään universumin spinoff-laajennuksen avajaisosaan:
Fantastic Beasts and Where to Find Them -
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ohjannut David Yates
Iso-Britannia & USA 2016, 133 min
Ohjannut David Yates
Iso-Britannia & USA 2016, 133 min
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler
Potter-maailmalla on valtava potentiaali tuottaa ties millaisia elokuvia myös ilman Harrya ystävineen. Tämä filmi on nyt ensimmäinen tuota laatua, ja neljä jatko-osaa on jo luvattu tulevaksi. 1920-luvun New Yorkiin sijoittuvassa elokuvassa seurataan taikaoliomestari Newt Scamanderin (Redmayne) seikkailuja. Olisin todella halunnut pitää elokuvasta enemmän, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan ole erityisen super. Vika on jossain määrin vain "ihan hyväksi" jäävässä tarinassa, joka keskittyy liikaa pohjustamaan isoa saagaa. Tyypitellyt ennalta-arvattavuudet latistavat kertomusta turhan paljon, eivätkä loppupuolen twistit aiheuta pientä ohhohia kummempaa hengensalpausta.
Yhtenä haittana on myös elokuvan roolitus. En lämpeä Eddie Redmaynelle sitten millään, vaikka ainakin Les Misérablesissa (2012) hän onkin aivan hyvä. Kaiken teoria (2014) taas on laimea imitointi, ja cis-seksistinen Tanskalainen tyttö (2015) raivostuttaa periaatteesta niin paljon, että en ainakaan suostu maksamaan sen katsomisesta mitään. Ehkäpä Redmayne on parhaimmillaan roolissa, jossa imitointi tai tietyt maneerit eivät nouse määrittäviksi tekijöiksi - siksi Les Misérablesissa osa oli onnistuneen tunteikas. Ei tässäkään roolisuorituksessa erityistä vikaa ollut, mutta käsikirjoitus ei anna miehelle mitään mahdollisuuksia muuhun kuin yhteen ilmeeseen.
Palatakseni elokuvaan, on toki kehuttavakin jotain. Sekä 1920-luvun New York että taikamaailma ovat upeasti luotuja ja viehättäviä, mutta ne jäävät lopulta hieman turhaan kohkaavan tarinan jalkoihin. Se itse asiassa harmittaa elokuvassa eniten! Haluan nähdä lisää jenkkilän taikamaailman menoa, ihmetellä maagisia yksityiskohtia, nähdä unohtumatonta sauvatyöskentelyä ja hemmetti sentään tutustua uusiin ihmeolioihin ja niiden olinpaikkoihin. Taikamaailman mahdollisuuksia kokeilevan seikkailun ratkaisut ovat liian varovaisia. Elokuvan parissa toki viihtyy kerran tai kaksi ihan kohtalaisesti, kunhan odotukset eivät ole liian korkealla. Ainakaan tämä Potterhead ei tästä elokuvasta vakuuttunut, vaikka en odottanutkaan suuria; filmit ovat Pottereiden tapauksessa aina vain kirjoja laimeampi sivutuote.
Pisteytys:
Yhtenä haittana on myös elokuvan roolitus. En lämpeä Eddie Redmaynelle sitten millään, vaikka ainakin Les Misérablesissa (2012) hän onkin aivan hyvä. Kaiken teoria (2014) taas on laimea imitointi, ja cis-seksistinen Tanskalainen tyttö (2015) raivostuttaa periaatteesta niin paljon, että en ainakaan suostu maksamaan sen katsomisesta mitään. Ehkäpä Redmayne on parhaimmillaan roolissa, jossa imitointi tai tietyt maneerit eivät nouse määrittäviksi tekijöiksi - siksi Les Misérablesissa osa oli onnistuneen tunteikas. Ei tässäkään roolisuorituksessa erityistä vikaa ollut, mutta käsikirjoitus ei anna miehelle mitään mahdollisuuksia muuhun kuin yhteen ilmeeseen.
Palatakseni elokuvaan, on toki kehuttavakin jotain. Sekä 1920-luvun New York että taikamaailma ovat upeasti luotuja ja viehättäviä, mutta ne jäävät lopulta hieman turhaan kohkaavan tarinan jalkoihin. Se itse asiassa harmittaa elokuvassa eniten! Haluan nähdä lisää jenkkilän taikamaailman menoa, ihmetellä maagisia yksityiskohtia, nähdä unohtumatonta sauvatyöskentelyä ja hemmetti sentään tutustua uusiin ihmeolioihin ja niiden olinpaikkoihin. Taikamaailman mahdollisuuksia kokeilevan seikkailun ratkaisut ovat liian varovaisia. Elokuvan parissa toki viihtyy kerran tai kaksi ihan kohtalaisesti, kunhan odotukset eivät ole liian korkealla. Ainakaan tämä Potterhead ei tästä elokuvasta vakuuttunut, vaikka en odottanutkaan suuria; filmit ovat Pottereiden tapauksessa aina vain kirjoja laimeampi sivutuote.
Pisteytys:
6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti