Vuosi 2016 on ollut verrattain surullinen, sillä keskuudestamme on poistunut monia lahjakkaita ja rakastettuja taiteilijoita. Tänään ja huomenna joulukalenterissa matkataan tarkastelemaan kahden tänä vuonna menehtyneen tähden elokuvauraa 30 vuotta sitten. Vuonna 1986 kauhisteltiin Tsernobylin tuhoa ja Olof Palmen murhaa, mutta synkkiä tunnelmia kevensi hilpeä kulutusoptimismi ja solariuminsävyinen juppikulttuuri. Elokuviakin saattoi jo katsella milloin tahansa kotisohvalta, kun videonauhurit yleistyivät. Paluun tähän kasaritunnelman aloittaa David Bowie, tuo maailmankaikkeuden lahja kutkuttaville taide-elämyksille!
David Bowie (1947-2016) on tullut tunnetuksi ensisijaisesti muusikkona, vaikka hän on myös luonut runsaasti kuvataidetta ja esiintynyt useissa elokuvissa. Minulle Bowien ainutlaatuinen nerokkuus kiteytyy eritoten Ziggy Stardustin aikoihin, vaikka erinäisiä timantteja löytyy hieman joka kohdasta Davidin uraa. The Rise and the Fall of the Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972) on eittämättä yksi kaikkien aikojen valloittavimmista albumeista.
 |
| David Bowie on Mies toisesta maailmasta (1976) |
Bowien elokuvaura alkoi kolmen hyvin vähäpätöisen roolin myötä jo 1960-luvulla. Varsinaisia nimekkäitä rooleja Bowie sai vasta seuraavalla vuosikymmenellä; 1970-luku oli toki muutoinkin Bowien läpimurron vuosikymmen. Vuosikymmenen tuotannosta Mies toisesta maailmasta (1976) on myös 1001-listalla ja elokuvajuliste on eräässä kirjan painoksessa peräti koristanut teoksen kantta. 1980-luvun Bowien tähdittämistä filmeistä mainittakoon ainakin Merry Christmas Mr. Lawrence (1983) sekä Kristuksen viimeinen kiusaus (1988). Bowie esiintyi lukuisissa elokuvissa myös 1990-luvulla, mutta 2000-luvulla esiintymiset olivat lähinnä cameoita. Joukkoon mahtui myös yksi varsinainen rooli Nikola Teslana elokuvassa The Prestige (2006). Palatkaamme nyt kuitenkin vuoteen 1986, jolloin Bowie nähtiin peräti kahdessa eri elokuvassa. Toinen oli rock-musikaali Absolute Beginners ja toinen taas omalaatuinen fantasiaelokuva Labyrintti.
The Labyrinth - Labyrintti
Ohjannut Jim Henson
Iso-Britannia & USA 1986, 101 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: David Bowie, Jennifer Connelly, Toby Froyd
Peikkokuningas (Bowie) päättää houkutella viehättävän Sarah-tytön (Connelly) valtakuntaansa, joten hän kaappaa Sarahin pikkuveljen viehkon neidon houkuttimeksi. Sarahilla on 13 tuntia aikaa seikkailla peikkomaailman kummassa labyrintissa ja yrittää pelastaa veljensä. Matkalla tulee tietenkin vastaan kaikenlaisia kummia olentoja ja kuinka ollakaan, suuri seikkailu myös kasvattaa naiivia Sarahia ihmisenä.
Olen katsonut Labyrintin kerran aiemminkin, mutta hassua kyllä, en muistanut sen tapahtumista juuri mitään. Elokuva on todella omalaatuinen, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi mieleenpainuva. Labyrintti tuntuu hetkittäin oudolta b-elokuvalta, vaikka se itse asiassa on aika ison budjetin tuotanto. Taustajoukoista löytyy monia valtavirtaleffojen isoja nimiä: elokuvan esimerkiksi tuotti George Lucas ja ohjaaja Jim Henson on tunnettu Muppettien luojana.
Labyrinttia ei voi kehua erityiseksi täysosumaksi, mutta se on kulttimaineensa ansainnut. On myös aika viehättävää katsoa fantasiaelokuvaa, josta huokuu luovuuden riemu. Elokuvan kerronnassa on mainioita oivalluksia, erityisesti Hensonin nuket ovat melko hauskoja. Tarina on toki hieman pöhkö, mutta sekään ei lopulta tunnu kovin vakavalta ongelmalta. Bowien laulut toki vetoavat, vaikka kasarituotanto ei olekaan sitä aivan timanttisinta Davidia. Tutustumisen arvoinen kasarifantasia toimii ainakin todellisuuspakona nykypäivän surkean sieluttomista ja muovisista fantasiaelokuvista.
Olen katsonut Labyrintin kerran aiemminkin, mutta hassua kyllä, en muistanut sen tapahtumista juuri mitään. Elokuva on todella omalaatuinen, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi mieleenpainuva. Labyrintti tuntuu hetkittäin oudolta b-elokuvalta, vaikka se itse asiassa on aika ison budjetin tuotanto. Taustajoukoista löytyy monia valtavirtaleffojen isoja nimiä: elokuvan esimerkiksi tuotti George Lucas ja ohjaaja Jim Henson on tunnettu Muppettien luojana.
Labyrinttia ei voi kehua erityiseksi täysosumaksi, mutta se on kulttimaineensa ansainnut. On myös aika viehättävää katsoa fantasiaelokuvaa, josta huokuu luovuuden riemu. Elokuvan kerronnassa on mainioita oivalluksia, erityisesti Hensonin nuket ovat melko hauskoja. Tarina on toki hieman pöhkö, mutta sekään ei lopulta tunnu kovin vakavalta ongelmalta. Bowien laulut toki vetoavat, vaikka kasarituotanto ei olekaan sitä aivan timanttisinta Davidia. Tutustumisen arvoinen kasarifantasia toimii ainakin todellisuuspakona nykypäivän surkean sieluttomista ja muovisista fantasiaelokuvista.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti