70 vuotta sitten toisen suursodan jälkipyykki oli täydessä touhussa ja kylmä sota kolkutteli ovella. Sodanjälkeinen katkeruus ja poliittisen ilmapiirin kireys näkyi myös ajan elokuvissa. Yhdysvalloissa kyynisen film noirin aikakausi oli kukkeimmillaan ja Italiassa yhteiskuntakriittisen neorealismin koulukunta oli syntynyt. Tapahtuipa elokuvamaailmassa tuolloin muutakin merkittävää: vuonna 1946 Cannesin elokuvajuhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa ja pääpalkinto jaettiin hövelisti peräti yhdelletoista elokuvalle.
Elokuvien 1940-luku on allekirjoittaneella tuoreessa muistissa, sillä sen parissa on juuri vietetty hieman reilu kaksi vuotta. 70 vuotta sitten valkokankailla näytettiin yksi jos toinenkin myöhemmin klassikoksi muodostunut helmi. Parhaiten tunnettu vuoden 1946 elokuvista lienee Ihmeellinen on elämä, jonka ensi-ilta oli hieman ennen joulunpyhiä.
Vuoden 1946 kassamagneettien TOP-5 sisälsi peräti neljä elokuvaa 1001-listalta. Jo mainittu Ihmeellinen on elämä nousi tilaston kärkeen, perässä tuli Hitchcockin Notorius ja kolmatta sijaa piti Humphrey Bogartin tähdittämä Syvä uni. Neljännellä sijalla oli film noir Jälki häviää tyhjään ja viidentenä amerikkalaisten sotilaiden kotiinpaluuta kuvaava Parhaat vuotemme. Neljättä sijaa pitänyt Jälki häviää tyhjään oli vielä minulla näkemättä, mutta nyt on sekin asia korjattu.
Elokuvien 1940-luku on allekirjoittaneella tuoreessa muistissa, sillä sen parissa on juuri vietetty hieman reilu kaksi vuotta. 70 vuotta sitten valkokankailla näytettiin yksi jos toinenkin myöhemmin klassikoksi muodostunut helmi. Parhaiten tunnettu vuoden 1946 elokuvista lienee Ihmeellinen on elämä, jonka ensi-ilta oli hieman ennen joulunpyhiä.
Vuoden 1946 kassamagneettien TOP-5 sisälsi peräti neljä elokuvaa 1001-listalta. Jo mainittu Ihmeellinen on elämä nousi tilaston kärkeen, perässä tuli Hitchcockin Notorius ja kolmatta sijaa piti Humphrey Bogartin tähdittämä Syvä uni. Neljännellä sijalla oli film noir Jälki häviää tyhjään ja viidentenä amerikkalaisten sotilaiden kotiinpaluuta kuvaava Parhaat vuotemme. Neljättä sijaa pitänyt Jälki häviää tyhjään oli vielä minulla näkemättä, mutta nyt on sekin asia korjattu.
The Dark Corner - Jälki häviää tyhjään
Ohjannut Henry Hathaway
USA 1946, 99 min.
Ohjannut Henry Hathaway
USA 1946, 99 min.
Rikos, Draama, Jännitys
Pääosissa: Mark Stevens, Lucille Ball, Clifton Webb, Kurt Krueger
Yksityisetsivä Bradford Galt (Stevens) on vasta vapautunut vankilasta ja kääntänyt elämässään uuden sivun. Hän on ryhtynyt yksityisetsiväksi ja palkannut kumppanikseen sanavalmiin sihteerin Kathleenin (Ball), joka osoittautuukin matkan varrella arvokkaaksi avuksi. Pian Galtista alkaa tuntua, että joku on hänen jäljillään pahat mielessään. Epäilykset kohdistuvat entiseen petolliseen tuttavaan Anthony Jardineen (Krueger). Jardinen naissotkujen vuoksi orastavaan rikoskuvioon astuu kuitenkin myös mustasukkainen mies Hardy Cathcart (Webb).
Elokuvan erikoisuus on se, että siinä nähdään kevyistä komedioista tuttu Lucille Ball vakavassa roolissa. Ball tekee kyllä hienon roolityön ja hänellä on osaansa juuri oikeanlaista särmää! Muutoinkin sihteerin ja etsivän orastava työpaikkaromanssi on tärkeä osa juonta. Elokuva perustuu itse asiassa naistenlehdessä julkaistuun kertomukseen - lieköhän kyseessä ollut alunperin nimenomaan sihteerin seikkailuihin painottunut tarina?
Rooleista on mainittava vielä Clifton Webbin Hardy Cathcart, joka tuo voimakkaasti mieleen Webbin hahmon eräässä toisessa film noirissa, nimittäin Laurassa (1944). Tämä tosin ei varsinaisesti haittaa mitään, sillä hahmo on mainio. Tarkemmin ajatellen elokuvan tarinassakin on hieman samoja elementtejä kuin Laurassa. Mutta ihmekös tuo, kun kummassakin elokuvassa yhtenä käsikirjoittajana on ollut Jay Drattler. Onnistuneesti punottu rikostarina tarjoaa jännitystä, mutta elokuva jää kuitenkin mieleen lähinnä loistavan Lucille Ballin ansiosta.
Pisteytys:
7/10
Elokuvan erikoisuus on se, että siinä nähdään kevyistä komedioista tuttu Lucille Ball vakavassa roolissa. Ball tekee kyllä hienon roolityön ja hänellä on osaansa juuri oikeanlaista särmää! Muutoinkin sihteerin ja etsivän orastava työpaikkaromanssi on tärkeä osa juonta. Elokuva perustuu itse asiassa naistenlehdessä julkaistuun kertomukseen - lieköhän kyseessä ollut alunperin nimenomaan sihteerin seikkailuihin painottunut tarina?
Rooleista on mainittava vielä Clifton Webbin Hardy Cathcart, joka tuo voimakkaasti mieleen Webbin hahmon eräässä toisessa film noirissa, nimittäin Laurassa (1944). Tämä tosin ei varsinaisesti haittaa mitään, sillä hahmo on mainio. Tarkemmin ajatellen elokuvan tarinassakin on hieman samoja elementtejä kuin Laurassa. Mutta ihmekös tuo, kun kummassakin elokuvassa yhtenä käsikirjoittajana on ollut Jay Drattler. Onnistuneesti punottu rikostarina tarjoaa jännitystä, mutta elokuva jää kuitenkin mieleen lähinnä loistavan Lucille Ballin ansiosta.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti