Lady Macbeth (2016)

Ohjannut William Oldroyd

Iso-Britannia 2016, 89 min.

Draama, Romantiikka, Rikos

Pääosissa: Florence Pugh, Cosmo Jarvis, Naomi Ackie

 

Do you adore me?

Katherine Lester (Pugh) on joutunut rakkaudettoman avioliiton ja pitkäveteisen rouvaelämän vangiksi. Northumberlandin nummilla tuuli ulvoo, päivät toistavat toisiaan, eikä Katherinen ankea arki tarjoa kuin kiellettyjä lihallisia iloja. Osaansa tyytymätön nainen aloittaa kiihkeän romanssin talouden Sebastian-rengin (Jarvis) kanssa ja päättää raivata tieltään kaikki rakkauden esteet.

Lady Macbeth on rauhallinen, hiljainen ja vähäeleinen draama, jossa kuitenkin tapahtuu paljon kuohuttavia tekoja. Lestereiden taloudessa nöyryytykset ovat arkipäivää, eikä kukaan pääse pakoon osaansa julmuuksien kierteessä. Nikolai Leskovin novelliin (1865) pohjautuva elokuva on lopulta tragedia lähes kaikille sen osapuolille, kuten Shakespeareen viittaava nimikin ennustaa. Tarina tosin jää lopulta aika heppoisen tuntuiseksi, vaikka pitkien otosten elokuva näyttääkin tyylikkäältä.

Synkkäsävyinen britti-pukudraama ei teoksena ole kovin ikimuistoinen, mutta sai ilmestyessään pääosin positiivisia arvosteluja. Merkittävin filmi on ollut pääosassa näyttelevän Florence Pughin kannalta, jonka roolityö on varsin hyvä. Lady Macbeth avasi varsin tuntemattomalle näyttelijälle useita ovia, ja lopulta kunnollinen läpimurto iski muutaman vuoden päästä: Pikku naisia (2019) ja Midsommar (2019) varmistivat näyttelijän nousun kaikkien tuntemaksi tähdeksi.

 

Pisteytys: 6/10

Ah-ga-ssi - The Handmaiden (2016)

Ohjannut Park Chan-wook

Etelä-Korea 2016, 145 min.

Draama, Romantiikka, Trilleri

Pääosissa: Kim Tae-ri, Kim Min-hee, Ha Jung-woo

Where I come from, it's illegal to be naive.

Menestyvä huijari kreivi Fujiwara (Jung-woo) mielii avioliittoon rikkaan perijättären lady Hidekon (Min-hee) kanssa. Jotta naima-aikeet onnistuisivat, Fujiwara usuttaa taitavan rosvokollegansa Sook-heen (Tae-ri) ladyn palvelijaksi, kuiskuttelemaan vihjeitä kreivin ihanuudesta. The Handmaidenin juoni osoittautuu kuitenkin monen mutkan verran polveilevammaksi. Kuka lopulta huijaa ja ketä?

The Handmaidenin salaperäinen tarina on herkullista seurattavaa, eikä täydellistä juonikuvausta kannata onkia tietoonsa ennakkoon. Tarinassa vastaan tuleva sateenkaareva romanssi ilahduttaa, vaikka parissa pienessä hetkessä mielessä häilähtää sama mieskatse-vaivaannus kuin Adelen elämän (2013) kohdalla. Kuitenkin se jää häivähdykseksi, sillä tarina kyllä antaa naisten puhua. Jatkuvalla eroottisella jännitteellä on sitä paitsi tärkeä osansa suuressa huijauksessa, haavekuvissa ja illuusioissa. Välillä se kääntyy jopa pikimustaksi huumoriksi.

Kriitikoiden ylistämä The Handmaiden on loistavasti käsikirjoitettu, mutta siinä riittää paljon muutakin kehuttavaa. Näyttelijät ovat hyvässä terässä, kameratyöskentely on upeaa ja ylipäätään 1930-luvun miljöökuvaus on ihastuttavan tyylikästä. Elokuva pääsi kisaamaan Kultaisesta palmusta, mutta merkittävä tunnustus jäi saamatta. Edellisen kerran Park Chan-wook kärkkyi Cannes-voittoa Oldboyn (2003) myötä, silloin käteen kuitenkin jäi Grand Prix. Jo pelkät ehdokkuudetkin ovat silti meriitti. The Handmaidenin jälkeen uutta elokuvaa on saatu odotella hartaasti. Lopulta ilmestyi Decision to Leave (2022), sekin omaleimainen trilleri, jolta Kultainen palmu jäi saamatta!

Pisteytys: 8/10

Straight Outta Compton (2015)

Ohjannut F. Gary Gray

USA 2015, 147 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: O'Shea Jackson, Corey Hawkins, Jason Mitchell

 

Fuck tha police!

 

Kalifornian lämmössä, Comptonin katujengien keskellä jytisee hip hop. Paikalliset nuoret kollit perustavat 1980-luvun lopulla rap-yhtye N.W.A:n, joka kohoaa maanlaajuiseen suosioon. N.W.A meuhkaa katujengeistä, poliisiväkivallasta ja soittaa suutaan sanoja säästelemättä. Menestyksestä huolimatta rääväsuille löytyy vastustajia, eivätkä varsinkaan kytät katso touhua mielissään. Lopulta yhtye hajoaa keskinäisiin erimielisyyksiin ja sen jäsenet jatkavat sooloillen omilla tahoillaan.

 

N.W.A jätti merkittävän perinnön populaarimusiikin kehittymiselle. Ryhmästä ponnistivat esimerkiksi Ice Cube ja Dr. Dre, joiden nimet voivat hyvinkin olla tuttuja, vaikka hip hop -kulttuuria ei juuri tuntisikaan. Sikäli gangstarapin pioneerien tarina on kertomisen arvoinen, mutta harmillisesti toteutus ei onnistu. Straight Outta Compton on parhaimmillaan alkupuolellaan, jolloin ystävykset lyövät läpi ja nousevat huipulle. Lopussa hyvä rytmi unohtuu ja tarina polkee paikallaan, kun räppärit vain nokittelevat keskenään. Elokuvassa on tunnin verran liikaa kestoa ja aivan liikaa biografia-kliseitä. Ehkä tietty jäykkyys johtuu siitäkin, että tuottajanpallilla istui N.W.A:n entisiä jäseniä.

 

Vaikka elokuvasta jää päällimmäisenä mieleen hienoinen tylsyys, on siinä toki kehuttavaakin. Verrattain tuntemattomat näyttelijät vetävät tunteella, ja rytmikkäästi sykkivät musiikkikohtaukset ovat hyviä. Niitä voisi olla reilumminkin muun lätinän tilalla. Straight Outta Compton vastaanotti hieman ristiriitaisia arvioita, mutta katsojia sille kyllä riitti. Tarinan vetovoiman ymmärrän, mutta en pysty käsittämään, millä ansioilla elokuva sai Oscar-ehdokkuuden epätasaisesta käsikirjoituksestaan. Jos elokuvan aihio kiinnostaa, ennemmin suosittelen katsottavaksi vaikkapa hood-klassikkoa Boyz n the Hood (1991) ─ sielläkin heiluu Ice Cube, mutta tuottajapestin sijaan näyttelijänä.

Pisteytys: 5/10

Mad Max: Fury Road (2015)

Ohjannut George Miller

Australia 2015, 120 min.

Toiminta, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Tom Hardy, Charlize Theron, Nicholas Hoult

 

Oh, what a day... what a lovely day!

George Millerin post-apokalyptinen Mad Max -saaga on moottorien murinaa, loputonta aavikkoa ja lyömätöntä viihdettä. Tarina alkoi Mad Maxilla (1979), jatkui dystopiaa taitavasti syventävällä Mad Max 2: asfalttisoturilla (1981) ja lopulta trilogia pääteltiin viihteellisellä Mad Max Beyond Thunderdomella (1985). Dyynit ja hiekkavirrat velloivat kolme vuosikymmentä, ennen kuin sarja sai uuden vaihteen: päätähdeksi nousi Mel Gibsonin sijaan Tom Hardy, jonka tulkitsema Max Rockatansky on uudenlaisten haasteiden edessä innokkaan sotapoika Nuxin (Hoult) veripussina.

Mad Max: Fury Road tarjoaa riemastuttavaa hiekkapölyä vinksahtaneessa maailmassa sekä takaa-ajon ja toiminnan päihdyttävää huumaa. Tarina on yhtä suurta kaasuttelua aavikolla, mutta on siinä sisältöäkin: johtajansa pettävä Furiosa (Theron) salakuljettaa lähes orjina pidettyjä naisia entiselle kotiseudulleen, ja autonnokassa vankina retkottava Max päätyy pakenevan rekan reitille. Muuta ei tarvita, vain ripaus kostonjanoa riittää! Vauhdikkaaksi leikattu kokonaisuus paljastaa silti pieniä väläyksiä tarinasta, joka on vielä kasvamassa. Sarjan seuraava osa, tällä kertaa Furiosa-prequel, on saamassa ensi-iltansa keväällä 2024 ja toinenkin filmi on paraikaa työn alla.

Jatko-osia on osannut odottaa, sillä Fury Road oli erinomainen menestys. Koviin lipputuloihin noussut elokuva ei aivan hätyytellyt vuotensa kovimpia hittejä (esim. megaluokan Star Wars: The Force Awakens, 2015), mutta kehuja sille kyllä riitti. Fury Road arvioitiin jopa yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista toimintaelokuvista, eikä arvio nyt aivan vinksallaan ole, sillä niin moni iso asia ja pieni yksityiskohta filmissä kuitenkin on kohdallaan. Kymmenestä Oscar-ehdokkuudesta Fury Road nappasi kuusi, puvustuksesta maskeerauksiin ja leikkauksesta ääniefekteihin. Seuraavaksi jännitetään, nähdäänkö vastaava Mad Max -ilmiö taas tulevissa Oscareissa.

Pisteytys: 8/10

Star Wars: The Force Awakens (2015)

Ohjannut J. J. Abrams

USA 2015, 138 min.

Toiminta, Scifi, Seikkailu

Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Harrison Ford, Adam Driver

These are your first steps.

Alkuperäinen avaruusooppera Star Wars (1977) on hiljalleen kasvanut kokonaiseksi universumiksi. Ensimmäisen trilogian Imperiumin vastaisku (1980) ja Jedin paluu (1983) ovat vielä legendoja lajissaan, mutta 1990─2000-lukujen taitteessa syntyneet episodit I─III saivat nihkemmän vastaanoton vaikka rahaa takoivatkin. Star Wars: The Force Awakens aloittaa kolmannen trilogian, jonka tapahtumat sijoittuvat jokusia vuosikymmeniä Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Uusi pahuus uhkaa galaksia ja kapinallisille riittää jälleen töitä.

 

The Force Awakens noudattelee tarinaltaan ensimmäisen elokuvan kaavaa, mutta kuitenkin riittävän omaäänisesti. Vanhat hahmot ovat odotetuissa sivurooleissa, mutta pääasiassa seikkailua vetävät uudet tuttavat kuten romunkerääjä Rey ja entinen stormtrooper-sotilas Finn (Bovega). Alkuperäiselokuvissa hyvän ja pahan asetelma on jopa herttaisen mustavalkoinen, mutta nyt tasapainoon tulee säröjä. Vanhaan nojautuminen on ainakin vielä trilogian avausosassa hyvä idea ja easter egg -bongailussa on oma hupinsa, vaikka välillä knoppailu korostuu liikaakin.

Suurella jännityksellä vastaanotettu The Force Awakens lunasti sille asetetut massiiviset odotukset. Elokuva oli paitsi ilmestymisvuotensa tuottoisin elokuva, se miellytti valtaosin kriitikoitakin. Sittemmin trilogia on jatkunut elokuvilla The Last Jedi (2017) ja The Rise of Skywalker (2019). Galaksin tarinaa ovat täydentäneet Rogue One (2016) sekä Solo: A Star Wars Story (2018), ja iso liuta uusia tarinoita on paraikaa työn alla. Jaksaako kaikkia katsoakaan, meneekö määrä laadun ohi? Viihdyttävä ja visuaalisesti näyttävä kolmostrilogia kestää sentään pari katselukertaa, vaikka näin toisella katselukierroksella huomaan tenhon jo aavistuksen verran hiipuneen. Ensimmäinen katselu puree Tähtien sota -nostalgiaan, toinen vielä kelpaa popcorn-viihteeksi.

Pisteytys: 7/10

Spotlight (2015)

Ohjannut Tom McCarthy

USA 2015, 129 min.

Draama, Biografia

Pääosissa: Mark Ruffalo, Michael Keaton, Rachel McAdams, John Slattery

We've got two stories here.

Vuonna 2001 päivittäislehti The Boston Globen toimituksessa päästään kiinnostavan jutun jäljille. Tutkivan journalismin Spotlight-tiimi ryhtyy selvittämään katolisen kirkon salaamia lasten hyväksikäyttötapauksia. Parilta ikävältä yksittäistapaukselta vaikuttava juttu paisuukin laajamittaiseksi valheiden ja vallan verkoksi, jonka tuominen julkisuuteen vaatii sinnikästä työtä ja kovaa kanttia.

Tositapahtumiin perustuva draamaelokuva seuraa rauhallisesti toimittajien arkipäivää. Hiljalleen tahti muuttuu intensiivisemmäksi, miltei jännittäväksi. Periksiantamaton puurtaminen on arvokasta ja Spotlightin toimittajat todella ansaitsivat Pulitzerinsa. Tällaista pitkän linjan hidasta journalismia todella tarvitaan, edelleen. Samaan aikaan hieman huvittaa: amerikkalainen raatamisen työkulttuuri on kyllä tyyten järjetöntä, mutta sitäkin elokuva onnistuu kuvaamaan aika osuvasti.

Arvostelu- ja yleisömenestykseksi kohonnut Spotlight oli ansaitusti esillä monissa elokuvagaaloissa ja kriitikoiden best of -listoilla. Menestyksensä kruununa filmi nappasi parhaan elokuvan Oscarin sekä käsikirjoitus-pystin. Käsikirjoitus on arkisuudessaan onnistunut, vaikka kenties jännitystä hieman väritetäänkin. Tarina ei silti muutu epäuskottavaksi: jotakuinkin näin tapahtumien voi kuvitella todellisuudessa menneenkin. Hieno kunnianosoitus ammattitaitoiselle toimittajakunnalle!

Pisteytys: 8/10

La maman et la putain - Äiti ja huora (1973)

Ohjannut Jean Eustache

Ranska 1973, 210 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Jean-Pierre Léaud, Bernadette Lafont, Françoise Lebrun

 

I'm often in love.

Alexandre (Léaud) viettää päivänsä Pariisin kuppiloissa viskiä siemaillen tai kotona levyjään kuunnellen. Mutta olisiko miehen aika vakiintua? Alexander kosii ex-tyttöystäväänsä, ja rukkaset saatuaan hän ajautuu suhteeseen vapaamielisen Veronikan (Lebrun) kanssa. Rakkaussuhteisiin oman mausteensa antaa Alexandren asuinkumppani Marie (Lafont), rakastettu ja vastuuntuntoinen äitihahmo, jolle Alexandren vetelehtiminen alkaisi jo riittää.

Vuoden 1968 kuohunnan jälkeiseen aikaan sijoittuva Äiti ja huora tutkii oivaltavasti aikansa henkeä. Alexandren elämän täyttää haikailu ja päämäärättömys: tunnelma huokuu pitkän rönsyävistä mitättömistä puheista ja loputtomasta vaeltelusta. Kolmen ja puolen tunnin mittainen päätön jaarittelu ja vetelehtiminen kuulostavat tylsältä, mutta ei! Elokuva antaa hahmoilleen armollisesti aikaa olla etenemättä juuri minnekään, tekemättä mitään järkevää. Tarina antaa silti paljon.

Äiti ja huora (engl. The Mother and the Whore) on aikansa lapsi siinäkin mielessä, että elokuvan kolmiodraama suodattuu välillä aika väkevän mieskatseen kautta. Toisaalta naishahmot ovat aikansa vapautta henkien vahvoja ja omaäänisiä, eikä Alexandre pyöritä showta yksin. Aikaansa terävästi kuvaava elokuva innoitti aikalaiskriitikoita ja filmi palkittiin Cannesin Grand Prixillä. Uuden aallon jälkeistä aikaa huokuva elokuva muistetaan edelleen Jean Eustachen (1938─1981) merkkiteoksena.

Pisteytys: 8/10

Distant Voices, Still Lives - Rakkaat muistot (1988)

Ohjannut Terence Davies

Iso-Britannia & Saksa 1988, 84 min.

Draama

Pääosissa: Angela Walsh, Lorraine Ashbourne, Pete Postlethwaite, Freda Dowie

 

That's all we need, you singing.

Rakkaat muistot seuraa työväenluokkaisen perheen vaiheita 1940─1950-lukujen Liverpoolissa. Kahteen osaan jakautuvan elokuvan alkupuolella tarina keskittyy väkivaltaiseen isään (Postlethwaite), joka kuitenkin menehtyy. Elokuvan toisessa osassa eletään aikaa isän kuoleman jälkeen. Yksi aikuisista lapsista jää kaipaamaan isää omiin häihinsä, mutta muut ovat onnellisempia uudesta perhemuodosta. Vaan elämä jatkuu, uusia perhejuhlia tulee ja maljoja kohotetaan yhä uudelleen.

Terence Daviesin (1945─2023) kiehtova draama on omalaatuinen yhdistelmä mennyttä ja nykyhetkeä. Aikajana sekoittuu muistoihin ja kertojat limittyvät toisiinsa. Kerronta on niukkaa ja rajattua, visuaalisestikin, sillä perheen kotia tarkastellaan aina samoista kulmista ja sieltä poistutaan vain lähipubiin ystäviä tapaamaan. Tarina pääsee silti ihmeellisen syvälle ajan virtaan kadonneisiin arkipäiviin. Vain reilun tunnin aikana perheyhteisö ehtii tulla kumman läheiseksi ja tutuksi.

Rakkaat muistot on saanut ansaittua mainetta kotimaansa ja yhden ajanjakson kuvaajana, vaikka elokuva ei olekaan mikään suuren valtavirran hittifilmi. Daviesin omaääninen esikoiselokuva on edelleen ohjaajan arvostetuimpia töitä. Yllättävä ja virkistävä kerrontamuoto kutsuu lempeästi mukaansa muistelun ja pitkiä perinteitä noudattavien yhteislaulujen taikapiiriin. Aika entinen ei palaa ja elokuvassakin kaikki on peruuttamattomasti muuttumassa. Beatlemania ja uusi villi vuosikymmen odottaa aivan nurkan takana.

Pisteytys: 9/10

Helmikuun elokuvat 2024

Godzilla vs. Kong

Ohjannut Adam Wingard

USA 2021, 113 min.

Toiminta, Scifi

Pääosissa: Alexander Skarsgård, Rebecca Hall, Millie Bobby Brown

Godzillan (2014), Kong: Pääkallosaaren (2017) ja Godzilla: King of the Monstersin (2019) jälkeen kahden kaiju-hirviön on aika kohdata. Sarjan edellisosa oli niin umpisurkea, etten ajatellut palata monsteriversumin äärelle ─ mutta tässä sitä ollaan. Sinänsä kannatti, koska Godzilla vs. Kong on yllättävän menevää b-luokan viihdettä. Eritoten maanalainen maailma on lähes riemastuttavan pöhkö. Vielä kun huumori olisi parempaa ja tarina tiiviimpi, elokuva voisi olla miltei hyvä.

Pisteytys: 5/10

The World's End

Ohjannut Edgar Wright

Iso-Britannia 2013, 109 min.

Komedia, Scifi, Toiminta

Pääosissa: Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman

Keski-ikäiset kaverukset lähtevät teinivuosiensa pubikierrokselle, mutta siitäpä seuraa absurdi apokalypsi. Keskinkertaisen hauska ja aavistuksen samaistuttava kohellus päättää Edgar Wrightin ns. Cornetto-trilogian, jonka aiemmat osat ovat kauhukomedia Shaun of the Dead (2004) sekä kyttäkohellus Hot Fuzz (2007). Tämä pubiryömintä ei ole sarjan paras osa, mutta sopii viihteeksi vaikkapa parin tuopin sivussa nautittuna.

Pisteytys: 6/10

 

Mibu gishi den - When the Last Sword Is Drawn
Ohjannut Yôjirô Takita

Japani 2002, 142 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Kiichi Nakai, Kôichi Satô, Yui Natsukawa

 

 

 

 

Eletään 1800-luvun jälkipuolta ja samuraiden aika lähestyy loppuaan. Takaumien kautta kerrottu kahden soturin tarina on sinänsä ihan pätevästi tehty, vaikkei lopulta tunnu ikimuistoiselta. Mutta kylläpä tarinan tunnelataus kasvaakin loppua kohden hienosti! Pidetty elokuva on yksi Yôjirô Takitan (s. 1955) tunnetuimpia teoksia, joskin uran nimekkäin filmi on Oscar-palkittu Lähtöjä (2008).

Pisteytys: 6/10

 

Mad Max Beyond Thunderdome
Ohjannut George Miller & George Ogilvie

Australia 1985, 107 min.

Toiminta, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Mel Gibson, Tina Turner, Bruce Spence

 

 

 

 

Apokalypsin jälkeinen Australia on täynnä hiekkaa ja rellestäviä selviytyjiä. Riemastuttavan elokuvasarjan (Mad Max, 1979 & Mad Max 2: Asfalttisoturi, 1981) kolmannessa osassa otetaan tukevan viihteellinen linja. Elokuva ei ole likimainkaan niin päräyttävä kuin aiemmat osat, mutta uppoaa kyllä hauskana aavikkohupina. Lopputekstien aikana kuultava Tina Turnerin hittibiisi We Don't Need Another Hero innoittaa kasarihurmiolliseen yhteislauluun.

Pisteytys: 6/10

 

The Day of the Jackal - Shakaali
Ohjannut Fred Zinnemann

Iso-Britannia & Ranska 1973, 143 min.

Rikos, Trilleri

Pääosissa: Edward Fox, Terence Alexander, Michael Auclair

 

 

 

 

Nautinnollisen jännittävä takaa-ajotarina sijoittuu 1960-luvun alun Pariisiin. Terroristijärjestö palkkaa salamurhaajan (Fox), jonka on määrä tappaa presidentti Charles de Gaulle. Ranskan tiedustelupalvelu saa tapauksesta vihiä, mutta salaperäinen shakaali on aina askeleen edellä. Oivan jännäritarinan lisäksi elokuva tarjoaa silmiähivelevän kaupunkiloman entisajan Eurooppaan.

Pisteytys: 8/10

 

Imitation of Life - Suurinta elämässä
Ohjannut Douglas Sirk

USA 1959, 125 min.

Draama

Pääosissa: Lana Turner, Juanita Moore, Susan Kohner, Sandra Dee, John Gavin

 

 

Douglas Sirk on melodraaman mestari! Kahden äiti-tytär -parin elämää seuraava draama kuljettaa taitavasti ja tasapuolisesti jopa neljää rinnakkaista tarinaa. Vuodet vierivät, tyttäret varttuvat ja vaikeudet seuraavat toisiaan. Teemaksi kohoaa yhtäältä rasismi, toisaalta naisen ja eritoten äitien itsenäisyys. Juanita Moore ja Susan Kohner nappasivat rooleistaan Oscar-ehdokkuudet.

Pisteytys: 8/10