4. luukku: 90 vuotta sitten (Mies joka tiesi liikaa, 1934)

Have a drink?

Elokuvamatka jatkuu vuoteen 1934, jolloin Euroopan yllä häilyivät synkät pilvet. Fasismi jatkoi nousukiitoaan ja aatteet kovenivat entisestään: Saksassa koettiin poliittinen puhdistus, "pitkien puukkojen yö" ja pian Hitler julistautui Führeriksi. Kuuluisa ja elokuvallisilta ansioiltaan kehuttu propagandaelokuva Tahdon riemuvoitto (1934) heijastaa osaltaan ajan julmaa henkeä.

 

Yhdysvalloissa yksi vuoden suurtapaus oli rikoskaksikko Bonnien ja Clyden ampuminen. Parivaljakon vaiheista ja 1930-luvun ajankuvasta on sittemmin syntynyt kuuluisa elokuva Bonnie ja Clyde (1967). Hollywoodin ihmemaa kuitenkin sikseen, sillä päivän elokuva sijoittuu tukevasti vanhalle mantereelle ja huokuu hieman aikansa painostavia tunnelmia.

The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa

Ohjannut Alfred Hitchcock

Iso-Britannia 1934, 75 min.

Trilleri, Jännitys, Rikos

Pääosissa: Leslie Banks, Peter Lorre, Edna Best

Bob Lawrence (Banks) on perheineen lomalla Sveitsissä. Idyllinen matka muuttuu piinaavaksi jännitykseksi, sillä perhe sotkeutuu tahattomasti salaliittoon. Eräs valtionpäämies aiotaan murhata, mutta nyt herra Lawrence on saanut vihiä asiasta täysin tahtomattaan. Salamurhaa hautovat rikolliset kidnappaavat Lawrencen perheen tyttären, jotta saisivat kiristettyä perheen hiljaiseksi.

Mies joka tiesi liikaa kohosi Alfred Hitchcockin siihen saakka menestyneimmäksi elokuvaksi, joka oli varsinkin kotimaassaan valtava hitti. Katsojien näkemysten vastaisesti Hitchcock itse totesi myöhemmin, että elokuva on suorastaan amatöörimainen. Hän teki tarinasta uusintaversion Mies joka tiesi liikaa (1956), joka on vielä alkuperäistäkin maineikkaampi. Tällä elokuvalla oli kuitenkin keskeinen merkitys ohjaajan uran suunnan kannalta ─ ei siis lainkaan turha teos!

Vaikka ohjaaja ei myöhemmin lämmennyt hittifilmilleen, sen jännitys on edelleen vetovoimaista. Sähäkkä leikkaus ja hyvät roolityöt ovat elokuvan parasta antia. Yksi näyttelijätähdistä on unkarilaissyntyinen Peter Lorre, joka nousi maineikkaaksi filmitähdeksi Saksassa. Vaan vuonna 1933 NSDAP nousi valtaan, joten juutalainen Lorre katsoi parhaaksi paeta maasta ja siirtyä englanninkielisten tuotantojen pariin. Pian Lorren tie jatkuikin Hollywoodiin, jonne myös Hitchcock siirtyi 1930-luvun lopulla. Lorre esiintyi urallaan vielä yhdessä Hitchcockin elokuvassa, sota-ajan vakoilutrillerissä Salainen asiamies (1936).

Pisteytys: 7/10

3. luukku: 100 vuotta sitten (Hän joka saa korvapuustit, 1924)

Laughter ─ the bitterest and most subtle death to hope...

Elokuvavuosi 1924 muistetaan muun muassa hittielokuvistaan Bagdadin varas (1924) sekä Ujo tyttö (1924). Vuonna 1924 perustettiin leijonankarjunnastaan tunnettu Metro-Goldwyn-Mayer-studio ja päivän luukusta paljastuukin studion menestyksekäs ensituotanto. Hauska knoppi on se, että itse leijonakin pääsee filmissä pieneen rooliin! MGM:n lisäksi satavuotiaiden kerhoon ovat tänä vuonna astuneet muun muassa Marlon Brando, Sidney Lumet, Marcello Mastroianni ja Lauren Bacall.

Vuoden 1924 merkittävimmistä elokuvista huomiota ansaitsevat eritoten Buster Keatonin kekseliäs komedia Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924) sekä Erich von Stroheimin osittain kadonnut draama Ahneus (1924), "elokuvahistorian kuuluisin torso". Niiden lisäksi juuri näin joulukuussa katsottavaksi sopii riipaiseva Viimeinen mies (1924), joka sai ensi-iltansa jouluaattona. Hyytäviin talvitunnelmiin vie maaginen dokumentti The Great White Silence (1924).

 

 

He Who Gets Slapped - Hän joka saa korvapuustit

Ohjannut Victor Sjöström

USA 1924, 95 min.

Draama

Pääosissa: Lon Chaney, Norma Shearer, Marc McDermott

 

 

 

 

Tutkija Paul Beaumont (Chaney) valmistautuu esittelemään tiedeakatemialle merkittäviä tutkimustuloksiaan, mutta joutuu ystävänsä paroni Regnardin (McDermott) pettämäksi. Regnard esittelee Beaumontin uurastuksen omina ansioinaan ja vieläpä viettelee miespolon vaimon! Lyöty Beaumont päätyy sirkusklovniksi, jatkuvan naurun ja pilkan kohteeksi. Kuinka käy, kun paroni eräänä päivänä astelee yleisöön ja iskee silmänsä Beaumontin ihailemaan kauniiseen sirkustähteen?

 

Hän joka saa korvapuustit on syvän traaginen kertomus maailman murjomasta ihmisestä, jota Lon Chaney tulkitsee suurella herkkyydellä. Kuvakerronnassa on runollisuutta, miltei unenomaisia jaksoja kohtausten vaihtuessa. Sirkusmiljöö puolestaan on sopivan taianomainen tapahtuma-areena. Kuten todettua, elokuva on MGM-studion ensituotantoa. Aloitus on näyttävä, sillä päärooliin valittiin eturivin tähtinäyttelijöitä ja ohjaajaksi taitava ruotsalainen Victor Sjöström. Panostus kannatti, sillä elokuvasta tuli hyvin suosittu ja kriitikoiden lemmikki.

Elokuvaa katsoessani mieleen nousi saksalaiskauhu Nauruihminen (1928), jossa lyödyn ilveilijähahmon traagisuus on eri tavalla synkkää. Tunnetusti Batmanin Jokeri-hahmo on saanut innoitustaan Nauruihmisestä, mutta kylläpä tämänkin pellen tarinassa on jotain samaa vaikkapa Joker (2019) -elokuvan päähenkilön kanssa. Kuitenkaan Paul Beaumont tai HE-klovni ei päädy lietsomaan kaaosta oman epäonnensa vuoksi. Hän on traaginen, petetty ja kovia kokenut kenties, kostonhimoinenkin, mutta hahmona silti altavastaaja ja todellisen rakkauden puolustaja.

 

Pisteytys: 8/10

2. luukku: 100 vuotta sitten (Ujo poika, 1924)

I just love cave men!

Joulukalenterin varsinainen aikamatka alkaa jälleen tasan sadan vuoden takaa, vuodesta 1924. Tuolloin päivänpoliittisia uutisaiheita olivat muun muassa Leninin kuolema ja palsamointi sekä fasismin nousu Italiassa. Ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin Ranskan Alpeilla tammikuussa ja kesällä urheiluhuuma jatkui Pariisin olympialaisissa. Suomi keräsi Pariisissa mittavan mitalisaaliin varsinkin juoksulajeissa, joiden kiistaton tähti oli Paavo Nurmi.

 

Urheilun lisäksi kotimaisella kulttuurikentällä tapahtui muutakin: ihka ensimmäinen nuorison tietokirja Pikku Jättiläinen julkaistiin, Ilmari Kiannolta tuli uutuusteos Ryysyrannan Jooseppi ja nähtiinpä tuoreita luomuksia teatterilavoillakin. Tänään 2.12. tulee nimittäin kuluneeksi tasan vuosisata Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvan (1924) ensi-illasta Kansallisteatterissa. Sukupuolirooleja pöllyttänyt näytelmä aiheutti pöyristystä, koska sitä pidettiin siveettömänä. Aikansa naiskuva on käsittelyssä myös päivän luukusta paljastuvassa elokuvassa, joka kuitenkin oli välitön hitti.

Girl Shy - Ujo poika

Ohjannut Fred C. Newmeyer & Sam Taylor

USA 1924, 87 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Harold Lloyd, Jobyna Ralston

 

 

 

Harold Meadows (Lloyd) on ujo nuorukainen, joka työskentelee räätälisetänsä liikkeessä. Töidensä lomassa Haroldilla on kosolti aikaa tarkkailla naisväkeä, jota hän pelkää kuollakseen. Vain sedän pillinvihellys palauttaa miespolon takaisin tajuihinsa! Naisten pivartelu ottaa niin koville, että Harold kirjoittaa kirjan keksimistään parisuhdevinkeistä. Opus ei saa ymmärrystä osakseen, mutta rakkaus löytyy yllättävällä tavalla. Lopulta lempi saa Haroldin ujouden karisemaan vauhdilla!

 

Ujo poika osuu kiinnostavaan kohtaan Lloydin uraa, sillä se oli koomikon ensimmäinen itsenäinen filmi ilman pitkäaikaisen kumppanin Hal Roachin tukea. Elokuva on silti monella tapaa tuttua ja tyypillistä Harold Lloyd -komediaa: siinä on hieman uuvatti päähenkilö, romanttinen motiivi ja lopulta vauhdikkaita, jännittäviä stuntteja. Vauhdin hurmaa lietsova loppukiri menee tällä kertaa jo hieman liian pitkäksi, vaikka menevä osio sinänsä onkin ihan hauskaa kiiruhtamista. Sinänsä stuntteja on aiempaa vähemmän. Yhden pitkän loppuosion sijaan tuntuisi tasapainoisemmalta, jos lyhyitä vauhdikkaita hetkiä olisi ripoteltu tarinaan enemmänkin.

Vaikka Ujo poika ei ole Lloydin ykkösteos, elokuva on viihdyttävä. Juonelle keskeiset sukupuoliroolit heijastavat aikaansa ja Jobyna Ralstonin näyttelemä Haroldin lemmitty tuntuu vain ajelehtivan miesten armoilla. Toisaalta tarinassa on myös sähäkkää naistoimijuutta, kun Haroldin deittivinkit pääsevät naislukijoiden hyppysiin. Omana aikanaan komedia menestyi oikein mainiosti, eikä Lloydin tarvinnut katua itsenäiselle elokuvauralle ponnistamista. Elokuva pohjusti jo seuraavaa menestysfilmiä. Seuraavana vuonna ensi-iltansa sai Keltanokka (1925), josta tuli Lloydin kaikkien aikojen tuottoisin kassamagneetti mykkäkaudelta.

Pisteytys: 7/10

1. luukku: Joulukokoelma

Humbug!

Joulukalenteri alkaa jälleen tonttuparaatilla, jossa on mukana tasavuosia täyttäviä jouluelokuvia monesta eri lajityypistä. Luvassa on karmivaa, hauskaa ja klassista tunnelmaa, mutta kaikissa tapauksissa myös jotain jouluista. Tästä matka jatkuu muiden pyöreitä täyttävien filmien pariin. Sadan vuoden reissu alkaa huomenna vuodesta 1924 ja päättyy jouluaattona vuoteen 2024.

Päivän luukusta paljastuvien elokuvien ohella on syytä nostaa esille muutama muukin tasavuosia täyttävä joulufilmi. Perinteiseen joulutunnelmaan saattelevat musikaalit Tyttö ja kosija (1944) sekä Valkeaa joulua (1954). Klassista joulutunnelmaa henkii niin ikään rikoskomedia Nick ja pettävä varjo (1934). Erikoisempaan makuun sopivat Riiviöt (1984) ja Joulupukki valloittaa Marsin (1964). Täysiverisen jenkkijoulun ja pohjoisnavan pukin ystäville maittanevat Mutta mitä tapahtui joulupukille? (1994) sekä Napapiirin pikajuna (2004).

 

 

Black Christmas - Musta joulu
Ohjannut Bob Clark

Kanada 1974, 98 min.

Kauhu

Pääosissa: Olivia Hussey, Keir Dullea, Margot Kidder

Intensiiviset huohotuspuhelut keskeyttävät nuorten opiskelijanaisten joulubileet. Pian pilapuheluista katoaa huumori, sillä veitsi alkaa heilua. Musta joulu sopii mainiosti kauhunystävien joulunviettoon, sillä filmillä oli merkittävä vaikutus slasher-lajityypin muodostumiseen. Nuorten naisten lahtaaminen tuntuu kyllä nykypäivänä väsyttävältä aiheelta, mutta aikansa kuvaa toki sekin. Jännitys joka tapauksessa rakentuu hyvin, eikä varjoissa vaanivan murhaajan jäljille päästä millään. Ohjaaja Bob Clarkin joulurepertuaarin täydensi sittemmin perheleffaksi sopiva Joulutarina (1983), joka on varsinkin Yhdysvalloissa jouluelokuvien suuri klassikko.

Pisteytys: 7/10

A Christmas Carol - Saiturin joulu

Ohjannut Clive Donner

Iso-Britannia & USA 1984, 100 min.

Fantasia, Draama

Pääosissa: George C. Scott, David Warner, Frank Finlay

 

 

 

 

Charles Dickensin kuuluisa Joulukertomus (1843) on filmatisoitu monet kerrat (ks. muutama versio täältä). Tämä tv-elokuva kuuluu adaptaatioista kehutuimpiin ja aivan syystä. Vanha englantilaismiljöö on kauniisti toteutettu ja änkyrää Scroogea näyttelevä George C. Scott suhtautuu rooliinsa hartaudella. Oiva jouluelokuva perinteisen tyylin ja klassikoiden ystäville!

Pisteytys: 7/10

 

Christmas with the Kranks - Skipataan joulu
Ohjannut Joe Roth

USA 2004, 99 min.

Komedia

Pääosissa: Tim Allen, Jamie Lee Curtis

Krankien pariskunta päättää skipata joulun ja lähteä luksusristeilylle. Massiivisia joulujuhlia järjestänyt naapurusto tosin ei suunnitelmaan noin vaan suostu! Tarinassa on aukkoja ja huumori on väkinäistä, mutta joulutunnelma pelastaa. Filmissä on pikkuviittauksia Yksin kotona (1990) -klassikkoon, ehkäpä siksi, että toisena käsikirjoittajana ja tuottajana hääri Chris Columbus.

Pisteytys: 4/10

Get Santa

Ohjannut Christopher Smith

Iso-Britannia, USA, Ruotsi & Puola 2014, 102 min.

Rikos, Komedia

Pääosissa: Rafe Spall, Kit Connor, Jim Broadbent

 

 

 

 

Joulupukki (Broadbent) joutuu vankilaan, reki lojuu ojanpohjalla ja porot ovat karkuteillä. Mikä avuksi? Isä (Spall) ja poika (Connor) päätyvät pukin avuksi, samalla kun yrittävät paikata välejään. Elokuva ei kuitenkaan ole perinteistä perhesiirappia vaan enemmän touhotusta. Ehkäpä lempeä draama jää luontevasti taka-alalle siksi, että Christopher Smith on ohjannut aiemmin lähinnä kauhuelokuvia. Huumori voisi kyllä olla roimasti räväkämpää ja tummasävyisempää, mutta välttää se näinkin.

Pisteytys: 5/10

1001 takana, seuraavat tuhannet edessä!

Ensimmäinen kronologinen 1001-kierros on tullut päätökseensä. Kaksitoista vuotta vierähti ja vielä jäi tekemistä! Viimeisen vuoden aikana on pitänyt hieman jarruttaa tahtia kahdesta syystä. Ensinnäkin olen miettinyt, mitä tehdä seuraavaksi ja toisekseen vauva- ja taaperoarki on verottanut mahdollisuuksia uppoutua harrastustoimintaan. Ja kun töitäkin pitää tehdä; tuli tässä syksyllä yksi väitöskirjakin saatua päätökseensä. Merkkipaaluista huolimatta elämä jatkuu: perhe-arki ei pysähdy, uudet tutkimusideat muhivat ja tietysti iltojeni ilona säilyy elokuvien katselu.

 

Vaikka julistan nyt 1001-listan päättyneeksi, kaikkia listattuja elokuvia ei ole matkan varrella löytynyt. Tämän enempää 1001-filmejä en enää vainukoirien kanssa metsästä. Jos ja kun joku puuttuva filmi sattuu sopivasti tulemaan vastaan, täytän väliin jääneitä aukkoja mielelläni ja kirjoittanen lopuistakin elokuvista. Tässä kohtaa on kuitenkin syytä kääntää jo katse kohti jotain uutta ─ tai vanhaa, koska 2010-luvun lopputaipaleen kyllästämänä kaipaan jo klassikoiden pariin.

1001-urakan aloittamisesta kirjoitin pari vuotta sitten tässä tekstissä, kun tuli kuluneeksi vuosikymmen elokuvalistaharrastusta. Siksikään en nyt tämän enempää kertaa menneitä vaan suuntaan katsetta tulevaan. Koska mielelläni katselen elokuvia järjestelmällisesti & suunnitelmallisesti, olen kuluneen vuoden aikana näpytellyt itselleni kattavaa katselulistaa. Aloitan sen parissa heti alkuvuodesta 2025. Sitä ennen on luvassa vanha kunnon joulukalenteri.

Millainen uusi lista on luvassa? Katseltavaa olen koostanut monista eri lähteistä ja top-listoilta (esim. AFI-listat, NYT 1000 Best Movies Ever Made, Sight & Sound, Antti Alasen elokuvaopas, TSPDT.... monet näistä ovat toki päällekkäisiä keskenään ja 1001-listan kanssa, mikä kertonee tiettyjen filmien ikonisuudesta). Listaa ei mitenkään voi tehdä täydelliseksi tai valmiiksi, vaan se saa elää. En halunnut aloittaa uudestaan mitään täysin kronologista "alusta loppuun" -projektia vaan katsella sieltä täältä, silti suunnitelmallisesti. Joulukalenterin tasavuosikkaat ovat olleet hauska systeemi katsella eri filmejä ja jalostin idean myös tulevalle elokuvalistalle. Siksipä ensi vuonna on luvassa tasavuosia täyttäviä elokuvia aikaväliltä 1915─2015. Tekstejä lienee noin kerran viikkoon, sillä kuten todettua, täytyy hieman tasapainoilla kaiken muun elämän ja muiden harrastusten välillä.

 

Eli tällaista listasekoilua ei missään nimessä lopeteta. Ikonista elokuvien koomikkoklassikkoa lainatakseni: "Well, here's another nice mess you've gotten me into!"

Nomadland (2020)

Ohjannut Chloé Zhao

USA 2020, 107 min.

Draama

Pääosissa: Frances McDormand, David Strathairn, Linda May

 

I'm not homeless. I'm just house-less.

 

Leskeksi jäänyt Fern (McDormand) jättää kotinsa, työnsä ja tutut kuvionsa Nevadassa. Pakuunsa asettunut Fern lähtee kiertämään Yhdysvaltoja nomadina: hän tekee töitä siellä täällä, tutustuu ihmisiin tien päällä ja pysähtyy tärkeän äärelle. Vaeltavaa väkeä on liikkeellä paljon, pakon sanelemana ja omasta vapaasta tahdostaan. Yksinäisestä elämästä löytyy yllättävää yhteisöllisyyttä.

Chloé Zhaon (s. 1982) kaunis draama perustuu Jessica Bruderin tietoteokseen (2017), joka käsittelee liikkuvaa elämäntapaa 2000-luvun taantuman jälkeisinä vuosina. Aiheessa on rankat puolensa, mutta Nomadland ei alleviivaa tragediaa saati surkuttele tai vähättele henkilöitään. Nomadien nahkoihin asetutaan esimerkiksi siten, että valtaosa näyttelijöistä on aivan todellisia nomadeja. Heidän aitoja osiaan täydentää Frances McDormandin upea, Oscar-palkittu roolityö varautuneena Ferninä. Elokuva on muutenkin ansaitusti saanut useita palkintoja, kuten parhaan elokuvan Oscarin, Baftan sekä Venetsian Kultaisen leijonan.

Nomadland on kaunista, ajattelulle tilaa jättävää hidasta draamaa. Maisemia katsellessaan ehtii miettiä monenlaista ja purnata nyky-yhteiskunnan armottomuutta. Toisaalta nomadien vapaudessa on puolensa ─ mitä mieltä tässä oravanpyörässä on? Siitä tippuminen tuntuu silti karvaalta. Ilo ja suru läikehtivät nomadien reiteillä samanaikaisesti: matkatessaan saa jotain uutta ja vanhasta on luovuttava. Listan viimeisenä filminä Nomadland on osuva päätöselokuva 1001-projektille. Paljastan jo nyt, että elokuvaurakkani eivät tähän pääty, vaan uusia tuulia on pian luvassa!

Pisteytys: 9/10

Kolmen kooste ─ BlacKkKlansman (2018), Joker (2019), Tenet (2020)

1001-listalla 2010─2020-luvut ovat koostuneet valtaosin sellaisista elokuvista, jotka olen katsonut jo aikaisemmin. Muutamista olen ehtinyt tehdä pitkän joulukalenteritekstin ennen kuin filmejä oli listalle lisättykään. Näistä kolmen elokuvan kohdalla uusintakatselu ei tuonut elämykseen juuri mitään uutta kulmaa, joten näiden osalta riittäköön tiivis koostepostaus.

 

BlacKkKlansman
Ohjannut Spike Lee

USA 2018, 135 min.

Biografia, Komedia, Rikos

Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier

Poliisi Ron Stallworthin (Washington) omaelämäkertaan perustuva elokuva kertoo siitä, kuinka musta kyttä ajoi ahtaalle Ku Klux Klanin rasistit. BlacKkKlansman peilautuu hyvin Spike Leen aiempaan tuotantoon ja tuttu yhteiskuntakriittisyys ravistelee katsojaa. Kaikki komedia unohtuu lopussa, jolloin hypätään 1970-luvulta nykypäivään. Käsikirjoitus-Oscar meni oikeaan osoitteeseen. Ehdottomasti uusintakatselun väärti!

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.

Pisteytys: 8/10

 

Joker

Ohjannut Todd Phillips

USA & Kanada 2019, 122 min.

Trilleri, Draama, Rikos

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Frances Conroy, Robert De Niro

 

 

 

Erinomaisesti menestynyt Joker jätti minut ensikatselulla kylmäksi. Toisen katselun jälkeen tunne on lievästi positiivisempi, vaikka olen yhä samaa mieltä elokuvan heikkouksista. Aloitetaan silti positiivisesta: Joker on tyylikkään näköinen ja Oscar-palkittu score tukee onnistuneesti ahdistavaa tarinaa. Joaquin Phoenixin antaumuksellinen rooli on varsin hyvä, Oscarin väärti sekin. Mitä tulee tarinaan, se on sanomaltaan tärkeä ja on upeaa, että elokuva on puhutellut monia. Kuitenkin juoni on paitsi pelkkä Scorsese-pastissi, myös tukahduttavaa rautalangasta vääntämistä. Oikeastaan elokuvan ensiminuutit riittävät: tarina ei siitä enää syvene ja kaikki tarpeellinen on sanottu.

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.
 

Pisteytys: 6/10

Tenet

Ohjannut Christopher Nolan

Iso-Britannia & USA 2020, 150 min.

Toiminta, Scifi

Pääosissa: John David Washington, Robert Pattinson

 

 

 

 

Tenet on tyylikkään näköistä, klassista agenttitoimintaa, mutta kierolla aikamatkustusteknologialla maustettuna. Toinen katselukerta alleviivaa sitä, että hyvästä lähtökohdastaan huolimatta idea kannattelee ylipitkää puhinaa varsin heikosti. Tenet on suorastaan huvittavan vakava, tyhjänpäiväisten hahmojen tyhjänpäiväinen tarina. Taannoiseen teatterikokemukseen verrattuna kotikatselun etuna oli sentään se, ettei elokuvaa tarvinnut katsoa sormet korvissa ─ muutoin koettelemus oli vielä edelliskertaakin uuvuttavampi.

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.

 

Pisteytys: 3/10