 |
| I will avenge you, Father! |
Pandemian jälkeen elokuvateollisuus on jotakuinkin palailemassa uomiinsa, sillä teatterit ovat taas tänä vuonna vetäneet väkeä. Vuoden alkupuolella aplooderattiin viime vuoden menestyjille, kuten kuudella Oscarilla palkitulle Dyynille (2021). Oma suosikkini tänä vuonna katsomistani ensi-illoista on ollut riemukas Tytöt tytöt tytöt (2022), joka on mukavaa vastapainoa tämän päivän luukusta ponnistaville menestysfilmeille. Nämä molemmat elokuvat ovat pohjimmiltaan melko tuttuja miehisiä kostotarinoita. Vuodet vierivät ja teknologia kehittyy, mutta muuttuvatko kertomukset?
Ohjannut Matt Reeves
USA 2022, 176 min.
Rikos, Toiminta
Pääosissa: Robert Pattinson, Paul Dano, Jeffrey Wright
Gotham City, tuo vanha kunnon korruption pesä. Arvuuttajaksi (Dano) itseään kutsuva salaperäinen sarjamurhaaja pyrkii paljastamaan kaupungin kätketyn löyhkän, ja saa tuota pikaa Batmanin (Pattinson) kannoilleen. The Batmanin jännitysnäytelmä erottuu lukuisista edeltäjistään siten, ettei elokuva oikeastaan ole supersankaritoimintaa. Verkkaisesti etenevä tarina on lopulta melko perinteinen rikosmysteeri. Paul Dano tekee hyvän roolin pahiksena, joka on rakennettu nykypäivänä surullisen tutuista aineksista: mukana on ripaus trollia, kouluampujaa ja inceliä. Tarina lähestyy Jokerin (2019) synkkiä teemoja, ja kaiketi tarinat jossain vaiheessa yhdistyvät.
The Batman on sinällään toimiva rikostarina, mutta filmistä on tehty väkisin liian pitkä spektaakkeli. Tiivistäminen terävöittäisi. Mahtipontista elokuvaa on suunniteltu uuden universumin aloittajaksi, kuten edelleen muodikasta on. En varmaankaan ole ainoa, jota ajatuskin jo uuvuttaa. Hilpeyttä sen sijaan herättää laskelma, jonka mukaan viime vuosien tapaan kiihtyvällä julkaisutahdilla vuonna 2030 Batman-remakeja tulee jo noin viidentoista sekunnin välein. Mikäli niissä mennään lisäksi aina vain synkempään suuntaan, lopulta tuijottanemme pelkkää mustaa ruutua.
The Batman on sinällään toimiva rikostarina, mutta filmistä on tehty väkisin liian pitkä spektaakkeli. Tiivistäminen terävöittäisi. Mahtipontista elokuvaa on suunniteltu uuden universumin aloittajaksi, kuten edelleen muodikasta on. En varmaankaan ole ainoa, jota ajatuskin jo uuvuttaa. Hilpeyttä sen sijaan herättää laskelma, jonka mukaan viime vuosien tapaan kiihtyvällä julkaisutahdilla vuonna 2030 Batman-remakeja tulee jo noin viidentoista sekunnin välein. Mikäli niissä mennään lisäksi aina vain synkempään suuntaan, lopulta tuijottanemme pelkkää mustaa ruutua.
Pisteytys: 6/10
Ohjannut Robert Eggers
USA, Kiina & Iso-Britannia 2022, 137 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Alexander Skarsgård, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Nicole Kidman
Robert Eggersin näyttävässä viikinkifilmissä poika (Skarsgård) kostaa isänsä kuoleman. Kertomus on ehtaa Shakespearea, eikä se siten tarinallisesti pääse yllättämään. Maskuliininen uho ja verenvuodatus kuitenkin äityvät niin pitkälle, että kerronnassa tuoksahtaa satiiri. Siltä puuttuu kuitenkin parhain terä ja siksi elokuvan idea jää pelkäksi aavistukseksi. Täysin viihteelliseksi tusinatoiminnaksi The Northmania tuskin on tehty, mutta miksi elokuvan keskeinen ajatus ei välity?
Useissa arvioissa on jo todettu, että Eggersin ensimmäinen ison budjetin Hollywood-filmi vaati ohjaajalta suuria kompromisseja. Se selittää sen, miksi ohjaajan omaperäiset elkeet tuntuvat pidätellyiltä ja jollain tapaa tyngiltä. Huumoria tarinasta silti löytää väkisinkin: varsinkin lopputaistelu tuo mieleen Monty Pythonin hullun maailman (1975) ritarin, joka taistelee kunniastaan vaikka ilman päätä ja raajoja. Conaniltakaan (1982) ei säästytä! Aivan yhtä legendaariseksi tarinaksi tämä filmi ei kyllä kohoa, vaikka sinänsä jotakuinkin viihdyttääkin. Sääli, että ylimaskuliinisen sankaritarun vakavuus ei aivan käänny virkistäväksi huumoriksi, vaikka lähelle päästäänkin.
Pisteytys: 6/10
Useissa arvioissa on jo todettu, että Eggersin ensimmäinen ison budjetin Hollywood-filmi vaati ohjaajalta suuria kompromisseja. Se selittää sen, miksi ohjaajan omaperäiset elkeet tuntuvat pidätellyiltä ja jollain tapaa tyngiltä. Huumoria tarinasta silti löytää väkisinkin: varsinkin lopputaistelu tuo mieleen Monty Pythonin hullun maailman (1975) ritarin, joka taistelee kunniastaan vaikka ilman päätä ja raajoja. Conaniltakaan (1982) ei säästytä! Aivan yhtä legendaariseksi tarinaksi tämä filmi ei kyllä kohoa, vaikka sinänsä jotakuinkin viihdyttääkin. Sääli, että ylimaskuliinisen sankaritarun vakavuus ei aivan käänny virkistäväksi huumoriksi, vaikka lähelle päästäänkin.
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti