 |
| Look what a jewel my son is. |
Vuosi 1962 antoi maailmalle The Beatlesin, Spider-Manin ja vertahyytävän ohjuskriisin. Millaista olisikaan kurkistaa jännitteiden täyttämään vuoteen elokuvien avulla? Aikansa nuorisohuumaan pääsee Thunderbirdin kyydissä elokuvassa Svengijengi 62' (1973), kun taas Villikaislat (1994) tutkiskelee teini-ikää ranskalaisella maaseudulla. Algerian sodan loppukaiuilta ei säästytä sielläkään. Rakkautta etsiville sopii melankolinen In the Mood for Love (2000) tai kepeämpi Hymyilevä mies (2016), jossa kuljetaan suomalaisen kesäyön kautta suuriin urheilutapahtumiin.
Yksi loppuvuoden 1962 kuumottavimmista tapahtumista oli Kuuban ohjuskriisi, jonka hikisiin vaiheisiin vie neuvostovankiloita koluava Kuriiri (2020). Ylipäätään aikalaistunnelmaa henkii jännittävä Mantsurian kandidaatti (1962), jonka ensi-ilta oli keskellä kriisin kireintä vaihetta. Päivän luukusta avautuu näköala Rooman köyhille kaduille, jossa soi houkutteleva cha-cha-cha...
Ohjannut Piero Paolo Pasolini
Italia 1962, 110 min.
Draama
Pääosissa: Anna Magnani, Ettore Garofolo, Franco Citti
Entinen prostituoitu Mamma Roma (Magnani) vaihtaa alaa taatakseen teini-ikäiselle pojalleen Ettorelle (Garofolo) vakaan elämän. Nainen pakkaa omaisuutensa, etsii toisten hoteissa eläneen Ettoren käsiinsä ja suuntaa kärrynsä toiveikkaana kohti Roomaa. Vihanneksia kaupittelevan äidin menneisyys kuitenkin paljastuu viattomalle Ettorelle, joka hairahtuu raivoissaan ja pettyneenä pois kaidalta polulta. Huono-osaisuus periytyy äidiltä pojalle, eikä kohtaloaan voi välttää.
Pier Paolo Pasolinin Rooma-elokuvassa on roimasti neorealismin henkeä. Vielä kun pääosassa on aitoutta säkenöivä legendaarinen Anna Magnini, mieleen tulee väistämättä lajin merkkiteos Rooma - avoin kaupunki (1945). Elokuva tavallaan tuntuu jatkavan Roberto Rossellinin perintöä ja sota-aikaan sijoittuvaa tarinaa. Tarkoituksellisen rosoinen teos on koskettava kuvaus sodanjälkeisestä Italiasta, joka on hitaasti nousemassa jaloilleen. Suurkaupunkiin mahtuu monenlaisia ihmiskohtaloita.
Mamma Roma herätti katolisessa maassa paheksuvaa jupinaa, mutta se ei estänyt elokuvan oivaa menestystä. Elokuva huomioitiin Venetsian filmijuhlilla parilla palkinnolla ja teos sai jopa ehdokkuuden Kultaiseen leijonaan. Se on kiistämättä hyvä saavutus, sillä Mamma Roma on sentään vasta Pasolinin toinen elokuva. Ohjaajan nimekkäimmistä teoksista tutut tyylikeinot ovat varhaisfilmissä jo hyvin esillä, vaikkakin vasta kehittymässä kohti huippuaan.
Pisteytys: 7/10
Pier Paolo Pasolinin Rooma-elokuvassa on roimasti neorealismin henkeä. Vielä kun pääosassa on aitoutta säkenöivä legendaarinen Anna Magnini, mieleen tulee väistämättä lajin merkkiteos Rooma - avoin kaupunki (1945). Elokuva tavallaan tuntuu jatkavan Roberto Rossellinin perintöä ja sota-aikaan sijoittuvaa tarinaa. Tarkoituksellisen rosoinen teos on koskettava kuvaus sodanjälkeisestä Italiasta, joka on hitaasti nousemassa jaloilleen. Suurkaupunkiin mahtuu monenlaisia ihmiskohtaloita.
Mamma Roma herätti katolisessa maassa paheksuvaa jupinaa, mutta se ei estänyt elokuvan oivaa menestystä. Elokuva huomioitiin Venetsian filmijuhlilla parilla palkinnolla ja teos sai jopa ehdokkuuden Kultaiseen leijonaan. Se on kiistämättä hyvä saavutus, sillä Mamma Roma on sentään vasta Pasolinin toinen elokuva. Ohjaajan nimekkäimmistä teoksista tutut tyylikeinot ovat varhaisfilmissä jo hyvin esillä, vaikkakin vasta kehittymässä kohti huippuaan.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti