maanantai 23. elokuuta 2021

Hotaru no haka ─ Tulikärpästen hauta (1988)

Ohjannut Isao Takahata
Japani 1988, 89 min.
Animaatio, Sota, Draama
Pääosissa: Tsutomu Tatsumi, Ayano Shiraishi

September 21, 1945... that was the night I died.

Studio Ghiblin surumielinen animaatio käsittelee lapsuutta sodan jaloissa. Toisen maailmansodan aikaiseen Japaniin sijoittuvassa kertomuksessa ilmapommitukset polttavat kaupunkeja tuhkaksi. Nuori Seita (Tatsumi) ja hänen pikkusiskonsa Setsuko (Shiraishi) ovat jääneet kodittomiksi ja vailla vanhempia, eikä sukulaisten huomastakaan löydy heille myötätuntoa.

Tulikärpästen hauta (engl. Grave of the Fireflies) perustuu Akiyuki Nosakan samannimiseen romaaniin (1967), joka on osin omaelämäkerrallinen muisto hänen oman pikkusisaruksensa nälkäkuolemasta. Liikuttavan tarinan ohjasi elokuvaksi animemestari Isao Takahata (1935─2018), ja Tulikärpästen hauta muistetaan hänen arvostetuimpana työnään. Upeasti animoitu teos keskittyy isoveli-Seitan kohtaamaan julmaan todellisuuteen ja toisaalta siihen sadunomaiseen maailmaan, jota Seita yrittää siskolleen ylläpitää. Lasten julma kohtalo selviää jo elokuvan alussa, mutta lopussa on surumielistä onneakin.

Kaunis, mutta loputtoman surullinen animaatio on aiheeltaan yleismaailmallinen ja puhutteleva. Viattomien kärsimykset sodan jaloissa kuvataan sen verran hellästi, että elokuvan kykenee katsomaan useammankin kerran ilman lamaannuttavaa tuskaa. Mikäli katselu äityy liian tunteikkaaksi, voi mieltään helliä katsomalla perään Studio Ghiblin Totoron (1988), joka julkaistiin yhtä aikaa Tulikärpästen haudan kanssa. Elokuvat ovat keskenään erilaisia tunnelmaltaan, mutta molemmissa käsitellään lapsuuden taianomaisuutta traagistenkin aikojen keskellä. Mestariteoksia kumpainenkin.

Pisteytys: 10/10

2 kommenttia:

  1. Lopussa on surumielistä onneakin? Kärsimykset sodan jaloissa kuvataan hellästi? Elokuvan kykenee katsomaan ilman lamaannuttavaa tuskaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, onhan se kyllä siinä ja siinä :D Tarkoitan sitä, ettei elokuva mässäile kärsimyksellä ja tunnelma ei ole yksinomaan niin ahdistava, että tekisi mieli vaan jättää katselu sikseen. Tarinassa on kauneutta ja isoveljen sisarelleen rakentamaa taikaa - vaikka toisaalta juuri se on valtavan riipaisevaa. Ei tätäkään kyllä liian usein kykene katsomaan, ettei ihan sielu muserru.

      Poista