 |
| Just a pinch of cyanide! |
Sota-ajan tunnelmat piirtyivät valkokankaille esimerkiksi elokuvissa Kirjava satama (1944) ja Iivana Julma (1944). Elokuvavuoden suurimmat hitit kuitenkin olivat pikemminkin todellisuuspakoa. Vuoden isoin kassamagneetti ja parhaan elokuvan Oscarin voittaja oli Leo McCareyn musikaali Kulje tietäni (1944). Sen ohella suurmenestykseksi ylsi toinen musikaali, Tyttö ja kosija (1944), joka sopii oivasti katsottavaksi juuri joulun tienoilla. Päivän elokuvassa kuitenkin hypätään yllättävän myrkylliseen Halloween-iltaan erään 1940-luvun menestyskomedian matkassa.
Ohjannut Frank Capra
USA 1944, 118 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Cary Grant, Priscilla Lane, Raymond Massey
Teatterikriitikko Mortimer Brewster (Grant) on ikuinen poikamies, joka kuitenkin on viimein aikeissa avioitua. Hääsuunnitelmiin kuitenkin tulee melkoinen töyssy, kun Mortimer vie nuorikkonsa (Lane) kylään rakkaiden tätiensä luokse. Herttaisten rouvien kellarista nimittäin paljastuu kokonainen hautausmaa, jonne muorit ovat lapioineet surmaamiaan papparaisia. Ja entäpä Mortimerin sekopäiset veljet, joiden temput ovat toinen toistaan älyttömämpiä? Koko suku on tullut hulluksi!
Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on mustanpuhuva farssi, jonka humoristista yllätysasetelmaa korostetaan näyttelijöiden fyysisellä ilmaisuvoimalla. Varsinkin Cary Grant saa ilveillä ihan tosissaan! Tarina sijoittuu lähes kokonaan tätien asuntoon, mikä luo filmiin melko teatterimaisen tunnelman. Elokuva toki perustuu samannimiseen näytelmään, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla alkuvuodesta 1941. Filmiversion oli määrä päästä valkokankaille vuonna 1942, mutta näytelmä olikin niin suosittu, että elokuva sai odottaa vuoroaan aina syksyyn 1944 saakka.
Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on mustanpuhuva farssi, jonka humoristista yllätysasetelmaa korostetaan näyttelijöiden fyysisellä ilmaisuvoimalla. Varsinkin Cary Grant saa ilveillä ihan tosissaan! Tarina sijoittuu lähes kokonaan tätien asuntoon, mikä luo filmiin melko teatterimaisen tunnelman. Elokuva toki perustuu samannimiseen näytelmään, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla alkuvuodesta 1941. Filmiversion oli määrä päästä valkokankaille vuonna 1942, mutta näytelmä olikin niin suosittu, että elokuva sai odottaa vuoroaan aina syksyyn 1944 saakka.
Jos teatteriversio oli suosittu, katsojia ja kriitikoiden kehuja ropisi myös elokuvaversiolle. Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on mainio komedia, vaikkei aivan Frank Capran ikimuistoisin teos olekaan. Elokuva on puhdasverinen komedia siinä mielessä, ettei tarinassa erityisemmin nosteta esille syviä teemoja tai draamaa. Murha-asetelma tuo mieleen Charlie Chaplinin aikalaiskomedian Ritari Siniparran (1947), jossa kuitenkin käydään lävitse melkoinen tunneskaala. Joka tapauksessa tämä kevytmielinen ja silti aavistuksen mustanpuhuva komedia sopii oivasti syysiltojen kevennykseksi.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti