Elokuva-aikakone kiitää uudelle vuosituhannelle ja saapuu järistysten vuoteen 2004. Alkuvuodesta suurta surua synnytti Konginkankaan linja-autoturma ja joulukuussa kaukomaiden tsunamit. Vaan olipa vuodessa iloisempaakin seurattavaa: tammikuussa kotisohvilla tuijoteltiin sävelkorva tarkkana ensimmäisen Idols-kauden huipentumista ja kesällä huomion veivät Ateenan olympialaiset. Vuoden uusia, vielä huonosti tunnettuja tulokkaita olivat muun muassa Facebook ja Gmail, joista on sittemmin muodostunut merkittävä osa arkeamme.
Vuoden 2004 tunnelmia voi haistella katselemalla vaikkapa Facebook-elokuvan The Social Network (2010). Päivänpoliittisten teemojen muisteluun sopii Irakin sotaan vievä The Hurt Locker (2008), jolle hyvä pari on aikansa puhuttanein dokumentti Fahrenheit 9/11 (2004). Päivän elokuvassa liikutaan eri aikatasoissa, menneessä ja tulevassa. Jokin aikakausia kuitenkin yhdistää!
Draama, Romantiikka, Scifi
Pääosissa: Tony Chiu-wai Leung, Ziyi Zhang
Herra Chow (Leung) palaa Hongkongiin. Vanha menetetty rakkaus kirvelee yhä, mutta Chow antautuu uuteen kepeään suhteeseen. Haikeat hotellissa vietetyt päivät synnyttävät miehen mielessä tulevaisuuteen sijoittuvan scifikertomuksen, jossa tutkitaan unohtamista ja muistamista. Lopulta villistä tulevaisuuskuvitelmasta kasvaa kertomus menneisyyden muistoista.
Wong Kar-wai tunnetaan viipyilevistä, haikeista ihmissuhdedraamoistaan. Tämä elokuva on löyhää jatkumoa ohjaajan aiemmille teoksille Days of Being Wild (1991) sekä eritoten filmille In the Mood for Love (2000). Varsinainen jatko-osa 2046 ei ole, mutta elokuvissa on sama päähenkilö, tutun kaihoisa tunnelma ja tunnistettava miljöö. Päähenkilö ei ole tismalleen samanlainen kuin edelliselokuvassa: onko mies muuttunut? Toisaalta ero korostaa elokuvien erillisyyttä toisistaan.

2046 on on kerännyt kehuja, mutta hieman vähemmän kuin In the Mood for Love. Scifikäänteineen 2046 on kenties vaikeammin sulateltava ja vaatii katsojalta hieman enemmän pohdintaa. Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva oli kuitenkin ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Haikeiden rakkaustunnelmointien ja ajatuksia kutkuttelevien elokuvien ystäville 2046 sopii, kenties Kar-wain aiempien filmien perään katsottavaksi tai ihan itsenäisenä teoksenaan. Filmi muuten istuu mainiosti joulutunnelmissa katsottavaksi, sillä osa sen tapahtumista sijoittuu jouluaattoon.
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti